perjantai 4. marraskuuta 2016

Uusi osoite Lumipallossa

Kuten olen pitkään jo miettinytkin, tämän blogin aika on (toistaiseksi) ohi, kun ulkomailla asumisia ei nyt ole tiedossa. Perustin kuitenkin lumilautailuun keskittyvän blogin Lumipallon alustalle, joten laskukuulumisia löytyy jatkossa osoitteessa lumipallo.fi/lifetimedeal

torstai 4. elokuuta 2016

King of the Turku

King of the Road, siinä ihan viihdyttävä formaatti, jota tulee vuosittain aina jonkun verran seurailtua. Kun tuttu laittoi FB-ryhmään viestiä, että kuka lähtee Turkuun kisaileen King of the Turkua, niin olin samantien, että miks ei. Lomakin vielä. Näkis Turkua ja tulis skeitattua paljon. Mikään MVP tuskin oisin, sekä skeittitaitojen puutteesta että senkään takia, että mukana kulkeva Röhkis torppaisi hyvin osallistumisen hemylöintitehtävien suorittamiseen.

Ilmotin tulostani ja pääsin viestiketjuun mukaan. Tiimin nimeksi oli valikoitunut Katunaudat ja porukkaa oli lopulta mukana maksimimäärä eli kymmenen. Poimin yhden tiimiläisen kyytiin ja suunnattiin kohti Turkua. Tehtäväkuoren oli saanut avata jo edellisenä iltana, ja suorittaminen oli käynnissä. Ekana oli hoidettu alta pois käsien pesemisestä kusella. Piste siis siitä.

Porukka kokoontui Naantalin parkille ihmettelemään tehtävälistan sisältöä. Temppupuolelta pääosan jutuista joutui suotrilta ohittamaan liian vaikeina, mutta oli iso liuta sllaisiakin, joita ainakin kannattaisi kokeilla. Pääsin kantaan ensimmäisen oman korteni kekoon tekemällä tempun toisen twerkatessa taustalla.Toteutettiin tuo niin nähty tehtävänanto vielä tyylillä, kun twerkkaaja oli tullut suoraan töistä ja oli työhaalareissa, eikä missään narubiksuissa.

Yritettiin kuvata koko tiimin vaativia temppuja, kuten lainia, jossa vaihtuu joka tempulla skeittaaja ja kaikilla sama temppu samaan spottiin. Yksi hyppäsi Pokemonin yli, ite nysväsin jonkinlaisen kolmen tempun mongolinjan. Tekeminen oli lepposaa, eli mun kaltaiselle ruuhkavuosimutsille hermojaraastavan aikaansaamatonta, sillä alkuillasta kun muut vasta lämpeni mun oli lähdettävä kaverin kämpille laittamaan vauvaa nukkumaan, vaikka listalla oli vielä monta juttua, minkä tekemiseen olisin halunnut osallistua.







Aamulla venailin muutaman tunnin kaverin kämpillä, mutta lähdin sitten tutustumaan Turun skeittimestoihin itekseni. Kilosportin, Kupittaan ja uuden minin ihmettelyn jälkeen Turku alkoi tuntua nähdyltä, varsinkaan kun en pääse skeittaan jos kukaan ei pidä skidille seuraa sillä aikaa. Kukaan ketjussa ei vastannut huuteluihin mitään. Laitoin testimielessä kaverille Tampereella viestiä, että mitä skeittihommia olis tälle päivälle. Vastauksena tuli heti, että hän voi hommata avaimen ja tulla näyttään uuden vertin, kiinnostaisko.

Odottelisinko Turussa, että muut mönkii ilmeisesti joskus alkuillasta johonkin, vai lähtisinkö oikeesti skeittaamaan, ennen kuin tarvii taas laittaa skidi yöpuulle? Käänsin auton nokan kohti Tamperetta. Jossain vaiheessa matkaa ruutu alkoi välkkyä. Lopputiimi heräili. Videoo baarimikko makeoutista. Muita suorituslistauksia.Säätöä, mihin mennään ja monelta. Yks dekki kateissa.

Puol kuusi joku kyselee, missä muut on. Kaljaa hakemassa, kuolemassa, tiskaamassa. Ite oon samaan aikaan Hiidenrannan vertillä. Välissä laitan ketjuun viestin, että karkasin jo Tampereelle. Luulis, että se on pahinta, mitä King of the Turussa voi tehdä, mutta en saa paheksuntaa. Pysyn mukana ketjussa, ja sieltä aamuisin vilkuilen keskustelua KOTT-leimoista, kadonneista avaimista, korteista ja puhelimista, juoduista viinitonkista, alastomana skeittauksesta ja tappeluista. Yksi on murtanut nilkan, toinen on katkaissut solisluun. Vähän on satavuotias olo, mutta no, muutaman pojon sain mäkin kasaan, joten tässä tilanteessa fiilistellään sitä. Ja jos meidän tiimi pärjää kisassa (tuloksia ei vielä oo tullut), niin todellakin otan kunniaa myös itelleni haha.





perjantai 8. heinäkuuta 2016

Skeittireissut uudella kokoonpanolla

Talven onnistuneen Lapin matkailun jälkeen alettiin tietysti suunnittelemaan kesän skeittireissua. Suunta oli aika selvä, sillä Ruotsi-Tanska -roadtrippi on ollut tekemättömien reissujen listalla jo liian pitkän. Tai onhan sellainen joskus aiemmin jo tehtykin, mutta nyt oli korkea aika uusintaan. Sitten talven nyt 10-kuukautinen reissukaverimme on oppinut paljon uusia taitoja ja muuttunut muutenkin, joten yhtään ei tiedetty, millaista tulisi olemaan.


Innokas kuski odottaa satamassa laivaanpääsyä.

Mentiin norolaivalla Tukholmaan ja sieltä ajettiin Jönköping-Borås-Göteborg-Helsingör-Roskilde-Kööpenhamina -reittiä. Mä lensin takas vauvan kanssa, Late ajeli Juutinrauman sillan yli Ruotsiin ja sieltä Tukholmaan.

Millaista sitten on yrittää skeitti roadtripata vauvan kanssa? No skeittaamaan tavallaan ehti määrällisesti ihan hyvin, mutta sellanen ylimääräinen hengailu skeittauksen yhteydessä jäi kokonaan pois. Kuitenkin vajaan kahden viikon reissulla oli vain yksi päivä, ettei käyty skeittaamassa ollenkaan, ja sekin johtui osittain sateista päivästä, olis kyllä ehtinyt.



Muuten lomailu oli ihan lomailua, uusia maisemia ja aika rentoa olemista. Röhkis joutui istumaan normaalia enemmän sekä turvaistuimessa autossa että rattaissa, ja se purkautui ihan superhauskoina iltavilleinä, kun päästiin majoituksiin. Parhaat muistot on oikeastaan yhteisistä riehumishetkistä. Ei siis mitään, mitä varten tarvitsisi kovin kauas matkustaa, mutta kuitenkin sellaista, mitä ei samalla intensiteetillä tule koko porukalla kovin usein kotona tehtyä.



Harmi, ettei skidin kanssa oikein voi kehua oppivansa jotain seuraavaa kertaa varten, sillä pysyvää on ainoastaan muutos, eikä seuraavan reissun haasteista voi vielä tietää. Kotiin tuskin jatkossakaan jäädään.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Turkuun ja takaisin

Tässä elämäntilanteessa vähemmän tulee tehtyä spontaaneja juttuja, mutta onneks välillä aina vanha kissa ei pääse karvoistaan tai jotain siihen suuntaan. Yks ihan suomalaisia suosikkibändejäni I Walk The Line teki hautajaiskiertueen elikäs siis kyseessä oli viimeset mahdollisuudet kyseinen bändi livenä nähdä. Huomasin, että kaveri huuteli seuraa keikalle Turkuun torstai-iltana. No joo, keskellä viikkoa ylipäätänsä keikalle, sitten vielä Turkuun saakka. Ei mitään järkee, ehkä se just sen takia alkoi edellisenä iltana tuntua hyvältä idealta. Ja hyvät ideat pitää toteuttaa. Duunin jälkeen hyppäsin skede kainalossa kaverin autoon. Ensimmäinen etappi oli Turun Urheilujuomapuisto, jossa ehdittiin ottaa tuntumaa rapautuneeseen diy-betoniin.


Kuva Tiina


Kuva Tiina

Perään ihan mahtava keikka. Tunnelmaan pääsyä aikasin arki-iltana helpotti kummasti edellisestä paikasta vaatteisiin hinkattu betonipöly/hiekanjyvät ja eua de skeittihiki.



Puol kolme kotona. Pikkasen väsytti aamulla mutta pitäähän tätä ajanjaksoa elämässä nyt hyödyntää, että on pakotettu tottumaan lyhyisiin ja huonoihin yöuniin.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kesärenkaat alle

Laskukausi loppui vähän yllättäen tämän viikon tiistain loskalaskuihin, kun Talma joutui laittamaan kiinni suunniteltua aikaisemmin. Olin varautunut vielä huomiseen päivään Talmassa laskemisen ja grillailujen parissa, mutta nyt on keksittävä muuta tekemistä. Ei sillä, että sitä olisi vaikea keksiä, mutta on ollut niin kivoja laskupäiviä, että mieluiten olisin mennyt vielä laskemaan.

Perinteisesti tuli kirjattua mäkipäivät ylös. Niitä kertyi 46 kpl, joka on kolme enemmän kuin viime kaudella. En muista, minä vuonna viimeksi kaikki laskupäivät on vaan Suomesta, mutta tänä vuonna näin. Onneksi osa niistä tuli sentään Lapissa ja jopa putskua pöllytellessä.

Kulunut kausi oli mun 20. lumilaudan päällä vietetty talvi. Pistäähän se miettimään, mikä hommassa on niin hienoa, että sitä vuosi vuoden jälkeen haluaa tehdä niin paljon kuin vain suinkin on mahdollista. Ehkä se on vaan pinttynyt tapa, hehe.


Talman pipessä, Lauri otti kuvan

Muuten kuuluu sellasta, että oon muutamia viikkoja sitten palannut duuniin ja Lauri puolestaan jäänyt vanhempainvapaalle. Töistä kun tuun, niin Röhkis toistaiseksi tervehtii ensin tuijottamalla, sitten huuli alkaa väpättää ja sitten seuraa sellanen harmistus, että ei meinaa tulla loppua. Kiva tulla kotiin ja vielä kivempi, jos on ollut mun vuoro lähteä laskeen, niin irrottaa sitten jalassa roikkuva pikkutyyppi ja häipyä. Mutta onneks sen muisti on kultakalan tasoa, joten oven sulkeuduttua sillä ei enää ole mitään hätää. Se hyvä puoli, kun vaihtaa laskuhommat skeittihommiin, niin ei mene ajomatkoihin aikaa tai voi käydä vasta illemmalla, niin ei tarvitse jatkossa heti painattaa ovesta takas ulos.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Lomaltapaluuloman tarpeessa

Taidettiin lomailla liian aikasin, sillä lomalta palattua seuraavana aamuna hieman alle puolivuotias Röhkis lähti liikkeelle. Neiti ei näemmä ole löhölomailun ystävä, vaan loma meni ankaraan treenaamiseen, jonka hedelmiä poimittiin heti kotimatolle päästyä. Kohta ollaan uudestaan loman tarpeessa, kun pikkutuho ei enää suloisena köllöttele siinä, mihin sen jätti, vaan hinaa itseään päättäväisesti kohti haluamaansa määränpäätä.

Toisaalta ei lomailtu yhtään liian aikasin, sillä meillä ei ollut Röhkikselle muuta nukkumapaikkaa varattuna kuin vaunukoppa, ja siinä alkaa tulla laidat vastaan. Tai tuli jo, joten pientä raajojen ylivuotoa oli havaittavissa, mutta siihen koppaan otus vielä tungettiin päivä- ja yöunille. Vauvathan on taipuisia.


Pyhätunturin hotellihuoneessa


Levin mökillä

Oltiin siis viikko Rukalla, yhden yön stoppi Pyhätunturilla ja viikko Levillä. Mäkeen ehdittiin Laurin kanssa molemmat 14 kertaa, mikä enemmän kuin tuplasi tämän vuoden laskupäiväsaldon. Rukalla oli tarjolla sellaista luksusta, että oltiin mäessä jopa yhtäaikaa, kun mukana olleet isovanhemmat hoiteli Röhkistä. Levillä puolestaan mukana oli muuta laskuseuraa Katja, Suvi ja Antti. Toki joka paikassa sai laskuseuraa myös vuosien mittaan tutuiksi tulleista tyypeistä, joten yksin ei tarvinnut laskea missään.

Yöunien suhteen loma ei mennyt ihan nappiin. Lomalle lähdettiin niin, että Röhkis heräsi kaksi kertaa yössä, loppureissusta päästiin kerran tunnissa heräämiseen. Ihmeen hyvin sitä jaksoi, vaikka toki katkonaiset unet vei veronsa. Meidän Levillä oloaikaan sattui yksi kirkas yö revontulineen, mutta kävin iltaysiltä vilkaisemassa niitä mökin pihassa ja painelin nukkumaan. Suvi ja Antti puolestaan lähtivät kuvausreissulle, ja Suvin kuvasaldoa voi ihailla vaikka täältä. Ihan kivan näköistä, ite näin jonkun hailakan raidan taivaalla ja ainoat kuvat järkkärikameran muistikortilla on Röhkiksestä.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Lähiömutsin elämää

Halusin tuossa kovasti ostaa ilmestyneen Haijump-zinen, mutta teon pystyi toteuttamaan vain keskustan kaupoissa. En oo tämän vuoden puolella käynyt keskustassa, sillä Vuosaaressa tai siitä pohjoiseen on kaikki, mitä lähiömutsi eloonsa tarvitsee. Onneksi Late päätti yksi päivä töiden jälkeen käväistä keskustan kautta, joten sain delegoitua homman sille. Voi olla aika kova elämänmuutos palata maaliskuussa duuniin. Noin niinku joka päivä ihmisten ilmoilla, huh. Toivottavasti esimies ymmärtää, että collegehousut on oiva asuvalinta miltei joka tilanteeseen.


Luettavaa molemmilla. Röhkis lukee kyllä kauheen mielellään kaikkea, mutta noi sen omat kirjat kestää parhaiten sitä janoista tiedon imemistä.

Lähiömutsin elämä on kyllä maistunut oikein hyvältä. Huollettava yksilö on nyt reilu viisi kuukautta vanha ja jo ihan omanlaisensa persoona. Välillä se puuhailee pitkätkin pätkät itekseen jotain tarkkuutta vaativaa työskentelyä, kuten lelun pesulappuun tarkempaa tutustumista. Välillä se tarvitsee jatkuvaa viihdytystä, kuten tutkimusmatkoja sylissä ympäri kämppää.

Nyt kotirauha on kuitenkin rikkoutumassa, sillä halu liikkeellelähtöön on suuri. Just oli skeittauksen suhteen puhetta siitä, että hyvä motivaattori on, kun tarpeeksi harmittaa ettei osaa tai uskalla. Räsälän puuliin droppaus tai kauempana olevan lelun saaminen kätöseen, sama asia loppupeleissä. Ensin tarvitaan se tahtotila. Röhkiksellä noi harjotusmäärät on sen verran kovia, ettei ihme että tulosta tulee. Kyllä sitä itekin oppis uusia temppuja, kun koko hereilläoloaikansa treenais intensiivisesti, mitä nyt välillä kävis valmiissa pöydässä syömässä.


Se ommoro, ota avain eteisestä mukaan jos meet ulos asti

Vaikka täällä lähiössä pysytäänkin, ei me silti mitenkään kotona olla möllötetä koko aikaa. Alotettiin Röhkiksen eka harrastuskin eli vauvauinti. Mutta sitäkin pystyy harrastaan tässä kävelymatkan päässä kotoa. Röhkis ihan tykkää pulikoida, vaikka enemmän se sielläkin toimii Virallisena valvojana ja tarkkailee kaikkien muiden toimintaa. Näkemistähän siellä riittää kun on muita lapsia ja joku kävelee ohi ja vesi valuu reunoista ja oh, muovipalmukin tuossa. Me päästiin heti toisella uintikerralla sukeltamaan ja se menee edelleen hyvin. Vauvoilla on siis syntyessään sukellusrefleksi, eli kun pää painuu pinnan alle, vauva sulkee hengitystiet. Sukellusrefleksi häviää ajan myötä, mutta vauva oppii sen heiketessä saman toiminnon myös tahdonalaisena. Sitä tuolla on tarkoitus ylläpitää, ja muuten sitten vaan porukalla lillutella vedessä ja vähän leikkiä piirileikkejä. Sen verran rankkaa puuhaa se on pikkuselle, että uinnin jälkeen uni maittaa. Niinpä suunniteltiin, että ajotetaan meidän lomallelähtökin niin, että mennään aamulla vielä uimaan, niin sen jälkeen ollaankin jo Keski-Suomessa ennen kuin silmät raottuu seuraavan kerran.