maanantai 28. tammikuuta 2013

Raudan kolinaa

Selvisin ensimmäisestä viikosta mun uuden kuntosaliohjelmani kanssa! Tai siis ylipäätänsä minkään kuntosaliohjelman kanssa hetkeen.

Mä ja junttisali ei yleisesti ottaen olla parhaat kaverit, vaikka ei mulla mitään angsteja ole. Välillä oon käynyt suht säännöllisestikin salilla, useimmiten en. Pari viikkoa sitten avattiin kuntosali rakennukseen, missä työpaikkani sijaitsee. Se inspiroi alottamaan taas raudan kolistelun.



Pyysin kaveriltani Eliseltä ohjelman. Tämä entinen fitness-kisaaja oli sitä mieltä, että sopiva treenimäärä olisi neljä kertaa viikossa. Joo ei pelkoo, mun elämään on töiden, opiskelun, skeittauksen ja laskemisen lisäks kuuluttava myös ihan rehellistä sohvalla makoilua läppärin kanssa ja sitä ei nytkään ole turhan paljoa. Tähän aikaan vuodesta pitää mahtua viikko-ohjelmaan vähintään kolme kertaa mäessä ja mielellään pari skeittaamassa. Paras motivaattori salilla käymiseen on se, että paikat kestää paremmin noita rakkaita mutta jokseenkin kuluttavia harrastuksia. Kauheen tinkaamisen jälkeen sain jalkatreenin karsittua ohjelmasta kokonaan ja myönnytyksen kahteen salikertaan viikossa.



Saliohjelmaan kuuluu ylävartaloa, selkää ja syviä vatsoja. Teen sen keskellä päivää, oon vähän pitempään töissä ja meen sitten illalla skeittaan tai laskeen, niin kalenteriin mahtuu entiset chillauspäivätkin. Tarkotus on jatkaa kesään asti, katotaan miten motivaatio riittää. Veikkauksia otetaan vastaan.




Pari kuvaa viime perjantain skeittauksesta, vaikka eihän se kauheen läheisesti treenaamiseen liitykään.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Haastavaa

Sain Nellalta blogihaasteen. Se tuli hieman hassuun aikaan siinä mielessä, että mun päässäni on just pyörinyt muutama kysymys liittyen lähiajan uutisointiin ja blogijuttuihin. Sekä Kea että Suvi kommentoivat tahoillaan, että omassa blogissa pitäisi kertoa itsestään enemmän.

Mun mielestä ei pidä.

Jos jotkut ei tajua, että blogi/FB on vaan ja ainoastaan ripaus pintaa, niin ei oo mun ongelma. Kyllähän kaikki aivojaan käyttävät ihmiset ymmärtää, että harva haluaa jakaa kaikkia elämänsä puolia julkisesti (ei sillä, niitäkin kai on, mutta melko harvassa kuitenkin). Mä kirjotan vain rajatuista aiheista jo ihan vaan senkin takia, että blogivierailijat tietää mitä saa. Jos työelämän pohdinta ja muutama lautailuharrastus ei kiinnosta, niin tässä blogissa ei kehitetä maailman toiseks parasta avokadopastareseptiä ja trendisuuntauksista voi löytää korkeintaan ne, jotka meni jo.

Mulla on myös huonoja kokemuksia siitä, kun ihmiset yhdistelee kaiken mahdollisen tiedon mitä netistä löytyy. Yksi kesätoimittajakesä yks tyyppi alkoi ollessani juttukeikoilla tulla jutteleen ihan kuin olisi paraskin kaverini. Ihmettelin, että en kyllä muista kyseistä tyyppiä vaikka ollaan kuulemma oltu samaan aikaan Ylläksellä ja ihmeen monessa muussakin paikassa. No itteni googlaamallahan ne kaikki löytyi, missä "oltiin oltu". Oli sen verran pelottava kokemus, että sen jälkeen on miettinyt, kuinka paljon itestään haluaa kertoa. (Ja joo, ei kuulosta pelottavalta, mutta sama tyyppi tuntui käyvän joka kissanristiäisissä missä olin juttukeikoilla, että kävi pikkasen ahdistavaksi. Onneks kesä loppui ja vaihdoin paikkakuntaa).



No mutta siihen haasteeseen, se kuuluu näin:

1. Kiitä haasteen antajaa | 2. Jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle | 3. Ilmoita näille kahdeksalle haasteesta | 4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

1. Kiitos Nella haasteesta! Koomista on, että ei olla juurikaan oikeessa elämässä nähty, vaikka aika monet jutut liippaa läheltä toisiaan. Kuitenkin just sen verran eroja, kuten Talma vastaan Serena ja neppis vastaan lonkkari, niin ei sitten tiet ristee.



2. Jaa-a, vai kahdeksan blogia. Luenko mä niin montaa? Annan itselleni vapauden pienentää määrää. Haaste siis Alonalle, Stiinalle ja Jounille - siinäpä kolme aihepiireiltään totaalisen erilaista blogia.
3. Joo ilmotan. Kirjekyyhkyt lähtee matkaan ihan just.
4. Kahdeksan satunnaista asiaa? Että ne on satunnaisia, otan lähimmän käteenosuvan läpyskän käteen, availen sitä satunnaisilta sivuilta ja otan sanoiksi ensimmäiset silmään osuneet verbit tai substantiivit. Muuten satunnaisuuden korvaa blogin perinteisiä aihepiirejä liippaavat aiheet, kertoo mun sisäinen tilastotieteilijä.



Laihtua
Lihoin puolen vuoden aikana jenkeissä asuessani 8 kg, nyt painan saman verran kuin sinne lähtiessäni.

Lentäjä
Musta ei vois tulla lentäjää, koska mulla on suhteellisen huono näkö vaikkakin jo muutaman kerran laserilla korjailtu. Omien kokemusten perusteella en suosittele laserointia kellekään, mutta toisaalta inhosin kyllä silmälasejakin ihan tolkuttomasti.

Motoristi
En erityisemmin pidä mistään moottoriajoneuvoista, vaikka varsinkin laskureissuille ajelenkin autolla, koska oon laiska ja mukavuudenhaluinen.

Ikaalinen
Sydäntä lähellä, kiva että sattui tällänen sana. Mun mummola oli Ikaalisissa, nyt sitä ei enää ole (tai toki se rakennus on, mutta siellä asuu vieraita ihmisiä). Asuin siellä myös kolme kesää opiskelujen alkuvaiheessa ja olin paikallislehdessä kesätoimittajana.

Krapula

Mulla on tiskauspakkomielle krapulassa, hätätapauksessa muukin siivous ja järjestely käy.

Surffaus
En pidä vedestä, paitsi juomana. Oon surffannut ehkä viis kertaa ja se on ihan tarpeeksi. Wakesurfing vielä just ja just menee kun siinä ei tarvi meloa aaltoja päin (=vähemmän vettä nenässä).

Akateeminen loppututkinto
Filosofian maisteri pääaineena viestintätieteet

Psykologin koulutus
Alotin opiskeleen sosiaalipsykologiaa avoimessa, ehkäpä joskus tuplamaisterin paprut kourassa. Psykologia kiinnostaa myös.

Siinä satunnaisia asioita! Tuliko uutta informaatiota?



Kuvitus viime viikonlopun Messilän vierailulta.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Etäpäivä

Pidän harvoin etäpäiviä, vaikka ensinnäkin voisin ja toiseksi mun kannattais pitää, koska monet kirjotushommat ja muut pidempiaikaista syventymistä vaativat hommat sujuu paljon paremmin kotoa päin.

Miksi sitten niitä etäpäiviä ei tule pidettyä?

- Toimistotyö on huomattavasti ergonomisempaa, kun on sitä varten tarkoitettu tuoli, pöytä, näppis ja näyttö. Jos ei toimistotyö noin niinku yleensäkään tee kropalle hyvää niin läppärin kanssa sohvalla röhnöttöminen ei ainakaan paranna asiaa.

- Etäpäivinä on yleensä tarve todistaa, jos ei muille niin ainakin itselle, että töitä tässä tehdään. Faktahan on, että asiantuntijatyössä joka ikinen päivä ei valmistu yhtään mitään, kun välillä vaan pyörittelee taulukoita ja yrittää nähdä tulevaisuuteen. Etäpäiväksi kannattaa valita joku konkreettinen suorite, niin on hyvä omatunto.

- Meidän toimistossa on office communicator -pikaviestimen lisäks käytössä sellanen pikaviestin, että kääntää päätänsä ja huutelee vastapäiseen huoneeseen tai kohottaa persuksensa ja kävelee viis askelta toisen huoneen ovelle. Tulee ilmeet ja eleet helpommin viesteihin kuin hymiöillä ja on nopeempaakin.

Tässä kuitenkin muutama etäpäivien hyvä puoli:



Sillä ajalla, kun normaalisti tekis itestään ihmisen näköinen ja istuis dösässä matkalla työapaikalle, ehtii tekeen kunnon aamupalan. Mantelilättyjä ja mustikoita, oi nam.



Voi juoda kahvin Laurin mukista, kun se ei ole kotona. Kahvi Laurin mukista maistuu aina paremmalta.




Voi keskittyä miltei täyspäiväsesti tekeen vain listalla olevat työt ja jättää muut hommat siihen, kun on toimistolla seuraavan kerran. Tämä etäpäivä kului pääosin editointiin.



Kahvitauon voi pitää naapurin kanssa.






keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Perustoimintaa eri olomuodossa

Eilen oli ohjelmassa peruskauraa eri paketissa ku yleensä. Eka fronttiolliee ja sitte vähän putskua. Ensimmäinen tapahtui tällä kertaa lavalla Robinin esittämänä ja jälkimmäinen korkkareilla Suomen ihanassa talvessa. Lisäks toi pitkä iltapuvun helma toi enemmän kaatumismahdollisuuksia kuin normi skeittipäivä.

Käytiin siis töistä Urheilugaalassa. Ei mulla tosin ollut siinä mitään työroolia muuta kun olla pöydän täytteenä. Tärkeä tehtävä toki sekin. Siellä sitten kuunneltiin elastiset ja robinit ja taputettiin palkituille. Niin ja löin vieruskaverin kanssa vetoa Vuoden Urheilijasta, mä veikkasin Tähteä ja se Petäjää. Hävisin. Kumma juttu mun urheilun seuraamisen määrällä (heppajuttuja ja lumilautailua joskus. Lumilautailu kai nykyisin on urheilua, toivottavasti skeittaus ei mee siihen suuntaan ikinä). No mutta ei se haittaa paremmalle hävitä (jaa miksei musta tullu ammattiurheilijaa, kilpailuhenkisyys, onko se jotain syötävää?)


Meidän pöytäseurueelle kiinnostavin hetki oli tämä, eli Vuoden Valmentajan valinta. Hyypiä oli ennalta-arvattava, mutta ei ehkä täysin oikea valinta, oli meidän tuomio.

Oli ihan hauska olla välillä mekko päällä ja hiukset kiharassa, mutta vielä hauskempaa päästä tänään viikon tauon jälkeen pooliskeittaan. Jäi ne fronttiolliet tekemättä, vaikka päässä se biisi soi varmaan seuraavan viikon.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Tyähommia Mansesterissa

Olin saanut sovittua perjantai-illaksi Tampereelle sekä haastattelun että seuraavan lehden kansi- ja pääjutun kuvaukset. Fiilistelin jo etukäteen, kun pääsee pitkästä aikaa haastatteleen ilman kielimuuria omalla äidinkielellä...eli siis tampereenkiälellä. No, haastis valitettavasti viime tipassa peruuntui, joten käytettiin kaikki paukut kuvauspuuhiin. Kuvattiin mun veljen firman toimistotiloissa Hervannassa, mallitkin saatiin omasta takaa. Tällänen asteittainen taktiikka, eka kysyin, saadaanko tulla kuvaan firman tiloihin. Sitten kun tultiin paikalle niin ystävällisesti kerroin, että mallin homma kuului kauppaan.

Muuten viikonloppu meni laskuhommeleissa, tällä kaudelle tuli korkattua Bläkäri ja Sappee.


Mustavuori


Toimittaja ja kuvaaja vapaalla

Tänään piti jättää skeitti- ja laskuhommelit väliin, koska huomenna pitää pujahtaa iltapukuun ja uusimman tilannekatsauksen mukaan mä ensinnäkin mahduin siihen (ihan kun en olis koskaan ameriikassa asunutkaan) ja toiseks, mikä vielä ihmeellisempää, mulla ei oo yhtään näkyvää mustelmaa (niin siis tilanne ei olis tämä jos mekko olis lyhyt, onneks ei ole). Eli en mee muuttaan tilannetta vetämällä kyynärpäätä ruvelle enää tänään.


tiistai 8. tammikuuta 2013

Väriläiskä seinälle

Sisustus ei oo mun vahvaa osaamisaluettani. Mulla on totaalisen huono huomiokyky ja en varmaan huomais vuoteen tai ehkä ikinä, jos joku vaihtaisi meillä vaikka verhot eri värisiin.

Olin kuitenkin haikaillut jotain seinille muutaman vuoden. Joo, tamperelaisuus näkyy taas, ei pidä tehdä hätiköityjä päätöksiä! Toisaalta lautailuaiheisen taiteen löytäminenkin on aikamoinen prokkis. Käytiin kyttäämässä milloin posliinisia skeittilautoja milloin boardexpon paikanpäällä maalattuja dekkigrafiikoita, mutta mitään ei tarttunut matkaan. Varsinaisia valmiita dekkejä ei haluttu, kun käyttötavaran ripustaminen seinälle tuntui tyhmältä ja dekkejä on nurkat täynnä vähemmän koristeellisessa kunnossa.

Lopulta luovuttiin tästä viimeisestä periaatteesta. Olin jo aiemmin alkanut kallistuun Häppärin father&son -sarjaan. Kun sieltä tuli Elissa Steamerin guest model joka oli meidän uusvanhan sohvan kanssa saman värinen, Laurikin käänsi kelkkansa. Sain Elissan laudan synttärilahjaksi ja kaksi muuta saatiin joululahjaksi, Lauri kätevästi väsäsi telineen ja nyt on väriä valkosella seinällä!






Haluttiin yks ihan perustekstillä, päädyttii tollaseen missä on kaupunkimaisemaa takana. Lisäks tarvi saada kaikista samat leveydet, niin sekin rajoitti valkoimaa.


Elissan lauta.


Tän hetken suosikki.

Nyt voi kertoa jälkijunassa, mistä olis saanut lautailuaiheista taidetta seinälle?!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uusia kujeita

Aikamoinen alku työvuodelle. Yksi työkaveri ilmoitti vaihtavansa työpaikkaa, joten työt meni uusjakoon. Yhden lähteminen yhteensä kymmenen hengen kokoisessa työyhteisössä on aika merkittävä muutos. Toki siihen varmaan jollain aikavälillä palkataan uusi ihminen, mutta onhan työt siinä välissäkin tehtävä.

Vaikka tietysti on harmi, kun mukava työkaveri vaihtaa muualle, niin oon totta puhuen aika innoissani. Ensimmäinen vuosi töissä jenkeistä paluun jälkeen meni uudistaessa lehteä ja nettiä. Viime syksynä tulikin pieni notkahdus työmotivaatiossa kun uudistukset valmistui ja mitään uutta ei ollut näköpiirissä. Työtehtävien uusjako muuttaa tilannetta radikaalisti, mäkin sain ihan uusia kokonaisuuksia työnkuvaani.

Duunissa on siis aika intensiivistä mutta niin myös vapaa-ajalla. Pääkaupunkiseudulle saatiin vihdosta viimein uusi skeittihalli. Sokevan halli pitää sisällään Suomen parhaan puulin. No, en varmuudella tiedä onko Suomen paras, koska en ole skeitannut Suomen ensimmäistä ja pitkään ainoaa betonipuulia Räsälässä, mutta on kyllä hyvä!


Kannattaa lähteä Tampereeltakin tätä skeittaan.


Lisää Tampere-edustusta


Tamperelaisedustusta tämäkin, vaikkakin nykyinen helsinkiläinen.



Keski-ikäistymisen merkki kun alkaa tehdä mieli kahvia kesken skeittisessareiden.



En kyllä tiiä minkä merkki toi muumilimppari on. Taantumisen?


Jos kahvittelun välissä sitte kävis kuitenkin ajelemassa fronttina putkee pitkin.


Laten uuden dekin pohja loistaa. Noita Häppärin dekkejä Kempaksen graffoilla on näkyny meillä päin lähiaikoina.


Alettiin tekeen varjokuvia.




keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Lomatöissä

Kuvitelkaa, että lohikäärme jolla on viisi päätä joista kaksi niistä käärmeen päitä ja loput syöksee tulta niin sellainen hyökkäis teitä kohti, niin miten te selviäisitte siitä?

Tämmösiinkin kysymyksiin pitää hiihdonopettajan osata vastata. Aika erilainen työviikko takana ja erilaisia kysymyksiä vastattavana kuin normaaliarkena. Joka aamu lähdin ysin pintaan kohti Talmaa, vedin kaksi kahden tunnin kurssia ja sen jälkeen jäin vielä hetkeksi laskemaan itse.

No ensimmäiset kolme päivää ei ollut ihan juhlaa. En ollut seissyt suksilla tänä talvena vielä kertaakaan ja mulla sattu monot jalkoihin ihan törkeesti. Neljän tunnin jälkeen jalat oli ihan soseena. Kävin väkisin vetämässä muutaman mäen yksinäni, että voi sanoa että tulipahan laskettua. Iltasin ei mitään jakoo että olisin jaksanut tehä mitään, röhnötin sohvalla lähinnä.

Neljäntenä päivänä heräsin jo aamulla ihan pirteenä ja mihinkään ei edes enää sattunu. Sen verran kesti nykyisellä toimistorotalla taas tottua fyysisiin ulkotöihin. Tokihan yleensä opetuskin kevenee fyysisesti loppukurssia kohti, kun alkeiskursseilla nostellaan vähemmän ja jatkotason kursseilla aurataan vähemmän. Kun työpäivä loppu niin ihan huiput laskufiilikset, parhaimmillaan puskin vielä puoltoista tuntia itekseni ennen kuin maltoin lähtee kotiin.





Säät oli varsin mielenkiintoset. Oli niinku ihan kaikkee; -20, plussaa, uudestaan pakastuminen ja varsin rapsakat kelit, kunnon vesisadetta... Ei kyllä haitannu kelit yhtään, nykyään kun on goree päällä (vanhuus ei tuu yksin, se tulee Burtonin AK-malliston kanssa) ni ihan sama jos sataa vettä. Tai -20 ilman tuulta ei entiselle Ylläksen opelle tunnu missään, mitä nyt oppilaita tarvii tsekata tarkasti ettei niille tuu kylmä.

Oppilaat oli pääosin sulosia, mitä nyt muutama nyrkkitappelu ja yks puri toista. Eiks se oo ihan normaalia?! Viikkoon mahtui kolmea kieltä, joista yhtä en osaa, mutta en antanut asian häiritä. Puhuin suomea vähän kovempaa vaan...



Alkukurssista myös kävi kateeksi, kun kaverit ja tutut laski streettiä ja oli ite jumissa työhommissa. Normaalistihan kattelen toimiston ikkunasta toisia toimistoikkunoita, missä ne ihmiset ei tee yhtään sen mielekkäämmän näkösiä hommia kun mitä ite näpyttää. Siihenkin kuitenkin turtui ja sitten kelit meni vielä streettilaskemisen kannalta sellaseks ettei niin välikskään, ettei saanu olla hakkaamassa päätä jäähän. Olis voinu olla vähän eri ääni kellossa jos olis ollu ländit pehmeinä ja paippi tikissä...



Vedin viime vuonna vaan yksityistunteja enkä ollenkaan noita kursseja ja nyt huomas, että kyllä opetustaidot ruostuu kun opettaa vaan vähän. Loppukurssia kohden alkoi olla enemmän tolkkua hommassa, mutta kaiholla kyllä muistelin sitä rautaista rutiinia mikä tulee kun opettaa paljon.



Erittäin hyvät fiilikset jäi tämän kauden opehommista. Keväällä en varmaan ehdi enää opettaa, koska varsinaisissa töissä vuodenvaihde toi melkoisia muutoksia ja pitäähän sitä itsekin ehtiä laskea. Ens kaudella sitten taas!

p.s. Niin se alun lohikäärmejuttu. Lakatkaa kuvittelemasta, sillähän siitä selviää.