perjantai 22. helmikuuta 2013

Rehellistä työtä

Rakennettiin pari päivää sitten ihan itte pieni spineramppi skeittaukseen ja oon vaan vieläkin niin fiiliksissä. Ja, totta puhuen, myös kädet edelleen kipeinä siitä roudaamisesta, kuinka huonossa kunnossa toimistorotta voi olla...

IMG_2567 – Kopio
Mun kantamat puut oli sellasessa levähtäneessä muodostelmassa joten tää ei oo mun roudaama pino.

En ees muistanut, kuinka kiva on tehdä jotain rehellistä työtä. Pienen härvelin rakentaminen työpajameiningillä antoi mukavan illuusion tekemisen helppoudesta. Paikalla oli juuri oikea määrä oikeanlaista puu- ja metallitavaraa, toimivat välineet ja opastusta niiden käyttöön. Yleensähän itse tekemisessä on just se ongelma, että aina puuttuu jotain oleellista, joten vaikka tekeminen veisi vain kymmenen minuuttia niin...hetkonen, mähän just kirjotin tästä toissa postauksessa. Eli jos mun laudan paikkaus vaatii kolme kauppareissua, niin en tiiä saisinko ikinä yhteen ramppiin tarvittavia materiaaleja ja työvälineitä kasaan.

IMG_2569 – Kopio
Ensimmäinen viivan veto - tämä määräsi muodon. Parempi siis antaa pedantin Kean tehdä se homma. Mä sitten sahasin, tuli kivaa aaltokuvioo. Kuinka vaikea voi olla seurata sahalla viivaa? Näemmä vaikeaa.

IMG_2580 – Kopio
Tukipuita paikalleen.

IMG_2582 – Kopio
Tämmönen siitä olis kuitenkin tullut, jos mä olisin suunnitellut.

IMG_2591
Alkaa näyttään jo hyvältä!

IMG_2587 – Kopio
Tukipuiden sahausta

IMG_2603
Viimeistelyä


Mähän en luonnollisesti malttanut ottaa enää valmiista kuvaa kun piti päästä skeittaamaan. Kuva siis pöllitty Kealta.


Nauttimassa työn tuloksesta! Tämä kuva myös lainattu WLP:n blogista.

Juttu ja kuvia tosiaan myös Wheels Like Powderissa ja samoilla kuvilla TRL:n sivuilla.

p.s. Kiitos onnitteluista edellisen postauksen jäljiltä! Jos kukaan ei tämän jutun perusteella palkkaa mua rakentaan skeittiramppeja niin ens viikon perjantaista alkaen sitten päätoimittajana.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Unelmia töistä

Mä halusin jo pienenä toimittajaks, koska tykkäsin kirjottaa (ja en tiennyt kauheen monista ammateista). Pääsin kolmannella kerralla opiskeleen viestintää yliopistoon.

IMG_2518

Sain töitä heti ekan vuoden opiskelun jälkeen kesätoimittajana paikallislehdessä. Olin siellä kolme kesää, ja sinä aikana huomasin, että on tyyppejä jotka sopii siihen hommaan paremmin kuin mä. Olin mäkin ihan ok, mutta oli siellä sitten niitä oikeesti hyviä toimittajanalkujakin. Löysin kuitenkin uuden kutsumukseni, toimitussihteerin työ vaikutti ihan parhaalta. Saa edelleen kirjottaa, mutta pitää pitää huoli siitä kokonaisuudesta, että läpyskä tulee täyteen ja kokonaisuudesta tulee tasapainonen. Seitsemän vuotta siinä sitten vierähti, ennen kuin musta toimitussihteeri tuli puoltoista vuotta sitten. Toki teen muutakin, koska jäsenlehti, jossa oon töissä, ilmestyy vaan viisi kertaa vuodessa, eli se ei riitä täyttämään yhden ihmisen työpäiviä. Parasta duunissa on kuitenkin just lehden suunnittelu ja sitten kun sen kaiken materiaalin yrittää mätsätä paikalleen miellyttäväksi kokonaisuudeksi. Sellasta palapelin kokoamista.

IMG_2541m

IMG_2517m

No nyt sitten syystä tai toisesta mun toimitussihteerin ura tuli tiensä päähän, ainakin nimekkeen osalta. Seuraavaa numeroa kokoan nimittäin päätoimittajana. Siihen pestiin en oo ikinä osannut haluta, ehkä siksi kun tuntemani päätoimittajat ovat tehneet ihan muuta kuin kirjoittaneet. Ja kirjottamisesta en aio luopua, miettikää tekstitulvaa blogiin jos en sais enää töissä suoltaa lehtitekstiä!

Että onnittelut minulle, tästä on matka vain (nimikkeellisesti) alaspäin!

IMG_2502m

Kuvat viikonlopulta Mustavuoresta, kuvissa mun lisäksi Elise ja Kadi.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Täyteteksti

Tekis mieli blogata, mutta ei oo mitään blogattavaa. Räkä vie tilaa ajatuksilta. Lisäks luonnollisesti ei tapahdu mitään kovin jännää, kun ei käy missään eikä nää ketään eikä koe mitään. Tai ainoa mitä kokee on pettymyksentunteita siitä, että missaa kaiken hauskan. Vois kai asiat olla huonomminkin, olis kaksi viikkoa kipeenä EIKÄ kokis menettävänsä mitään. Se olis pelottavaa se.

Vähän oon sentään iltasin kotona saanu puuhattua pikku rästihommia. Putsasin skeitin laakerit. Voitelin lumilaudan. Lopulta sain jopa paikattua vanhan laudan pohjan, kun kaikki planeettojen asennot vihdoin oli kohdallaan ja mulla oli yhtä aikaa käsissäni paikka-aine, metallisikli ja inspiraatio ryhtyä hommaan. Kahta ensimmäistä ei meinannut Helsingin urheilukaupoista löytää, inspiraatio onneks löyty omasta takaa. Kuten lopulta paikka-ainekin jostain ikivanhoista kätköistä. Viiden minuutin rästihomman valmistumista yritti estää vielä sytkäri, joka päätti henkäistä ilmoille viimesen kipinänsä just kun piti saada paikka-aine sulatettua. Triplasin hommaan kuluvan ajan sytkänhakureissulta Siwasta, kun ei meiltä kotoa löytynyt ees tulitikkuja. No valmista tuli ja Åren reissulle lähtee mukaan paikattu lauta eli ei kun kohti uusia kivillelaskuja...



Mä en oo kauheen tekninen enkä osaa käyttää ruuvimeisseliä kummempia välineitä, mutta tollanen pieni puuhailu gripin laitosta/vaihdosta pieneen korjailuun ja huoltoon on kivaa askartelua. Paitsi laudan siklaus, se on yks ärsyttävimmistä asioista. Nykyään meillä on sentään taloyhtiössä tila, missä sen voi tehdä. Aikasemmin siklattiin laudat olkkarissa, niin sitten sai aika mielenkiintosia elämysiä kun myöhemmin hiihti villasukat jalassa olkkariiiiiii-iiiiiiiiin. Hyvin siis luisti voideltu parketti, jotenkin sitä putua aina jäi vaikka kuinka imuroi.



Mä meen nyt keksimään ittelleni lisää jotain näennäispuuhastelua, mikä ei rasita liikaa. Palaan linjoille heti, kun keksin jotain kirjotettavaa. Harvinainen tilanne, yleensä on vaan liikaa aiheita ja liian vähän aikaa, nyt totaalisen päinvastoin.

torstai 7. helmikuuta 2013

Naula arkkuun...eiku päähän..eiku

Hehkuttelin jo aiemmin, että tulossa on jotain kivaa Tyttörullalautailijoiden nimissä. Kyse on pienestä rakennustyöpajasta, jossa tehdään ite pieni vanerispineramppi ja jotain muuta pientä, kuten pikkukaari tai jotain.

Vaikka kyse ei ole mistään mittavammasta, oon ihan fiilareissa, koska ensinnäkin raksaaminen on mukavaa ja toiseks sitten on uutta skeitattavaa.

Työpajan kehittely lähti siitä ihmettelystä, että miksei Kontulaan koskaan voida raksata sopivan helppoa kaarta. Sitten aloin miettiä, että voishan sellasen raksata itekin. Kontulasta en paremmin tunne ketään, mutta Laajasalossa oon ollut ite sopimassa skeittivuoroista, niin sinne oli helpompi ottaa yhteyttä.

Seuraavaksi tarvi miettiä, miten lopputuloksesta saisi oikeasti sellaisen kuin halutaan. Raksaaminen itsessään ei ole vaikeeta, mutta sen verran oon tehnyt ja nähnyt muiden tekeleitä, että yleensä jos roiskitaan sinne päin niin ihan kauheitahan niistä tulee. Tässä kuvituksena loistava esimerkki, mun ensimmäinen raksaprojekti. Näytti tosi mukavilta pikku ditseiltä kun tehtiin ja lopputulos oli ihan saatanallisen jyrkkä laite, jonka skeittaamisesta oli hauskuus kaukana. Itseasiassa näkeehän sen jo tosta ekasta kuvasta ihan selvästi, mutta ei sitä silloin tajuttu kun leikattiin tota muotoa.





Tätä pulmaa ehkäsemään mietin, että missä oon viimeksi nähnyt oikeesti sopivanmallisia kaaria. No Hämeenlinnan Laitoksella. Tiedänkö, kuka ne on suunnitellut? No tiedän. Ongelma ratkaistu.Työpajan avulla kauheen vähän voi mennä pieleen, mutta pääsee kuitenkin ite tekemään. Että sinne mukaan, jos kiinnostaa ja kuulut muuten kohderyhmään (naispuolinen skeittaaja tai skeittauksesta kiinnostunut).




tiistai 5. helmikuuta 2013

Urasuunnittelua

Takamukseni juurtuu ihan kohta neukkarin tuoliin, sen verran paljon on tullut tällä viikolla paltsuissa istuttua. Työkaveritkin jo ihmettelee, kun mua näkee vaan vilaukselta ja taas lukittaudun neukkariin. Tänään pidin neukkarisulkeisia sellaisten tyyppien kanssa, jotka työskentelee firmassa, joka kiinnostaa mua kovasti työpaikkana. Ei sillä, että olisin vaihtamassa työpaikkaa, mutta vaikka sitten kun saan mun kakkostutkinnon valmiiksi (5 opintopistettä valmiina, eli pomo älä turhaan käynnistä vielä rekryä mun tehtäviin). Pitää olla suunnitelmia, en usko yhteen työuraan. Ja vaikeeta se oliskin, kun työvuosia jäljellä about puoli vuosisataa.

Mikä siitä sitten tekee jostakin yhdestä firmasta kiinnostavan? Ensinnäkin oon tavannut putiikista eri tapaamisissa nyt kolme ihmistä. Kaikki on ollut tosi mukavia, mutta lisäksi selvästi innostuneita siitä mitä tekee. Lisäksi yhteistyö on sujunut saumattomasti, joten ilmeisesti vastuujaot toimivat ja ihmisillä on aikaa täyttää lupauksensa. Lisäksi palaute heidän palveluistaan on ollut sataprosenttisesti kiitettävää, joten hyvä kuva ei tule vaan palvelun ostajalle (eli mun edustamalle taholle).

Tälläsiä yhteistyökumppaneita on toki muitakin, mutta lisäksi tämän yrityksen ala kiinnostaa ja sitten on vaan erityisen hyvä fiilis, jonkinlainen x-faktori, minkä koostumista oon yrittänyt hahmottaa. Se tulee siitä, että joidenkin ihmisten kanssa itsellä on tosi pätevä/hyvä/mielenkiintoinen/mukava olo, siis niin, että ne ihmiset saa minut itseni tuntemaan tosi hyväksi siinä mitä teen/oon. Ei toki siten, että tuntisin itseni paremmaksi koska joku muu olisi huonompi, vaan että on hyvä sellasena kuin on. Oon miettinyt, että onkohan toi opeteltava ominaisuus ihmisissä, pystyisköhän itekin tuottaan sitä samaa fiilistä muille? Vai onko se eräänlainen kemia, että joku vaikuttaa joihinkin ihmisiin, mutta ei välttämättä kaikkiin?

Jätän nyt yrityksen nimen mainitsematta niin ei tullut erittäin avointa työhakemusta.

Pidin tänään viimesen toipumispäivän, eli ei laskemista, skeittausta eikä myöskään mitään urheilua. Koska päivän istumisen jälkeen jotain piti tehdä, niin tein nämä.






Leivonnaisia ja kuvia niistä. Ei tuu musta leipuria eikä myöskään ruokavalokuvaajaa.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Highway ykköstä eteenpäin

Kesälomasuunnitelmat on ollut käynnissä jo viime kesälomasta. Tai oikeastaan siitä, kun palasin puolen vuoden Amerikan reissulta Suomeen, mutta viime kesänä ei ollut lomapäiviä eikä rahaa lähteä uudestaan rapakon taakse. En oo muutenkaan lyhyiden matkojen ystävä, mutta noiden hiilidioksidipäästöjen, jetlaagien ja lentohintojen kanssa en varsinkaan. Mutta siis ensi kesänä lähetään Laurin kanssa jatkamaan meidän betonikuoppien täyteistä road trippiä siitä mihin jäätiin eli San Franciscosta ylöspäin Seattleen asti. Ollaan jo fiilistelty asiaa tsekkaamalla lentoreitit ja autonvuokrat sekä tietysti edellisen reissun paras opas Dan's Skate pages ja lisäksi skateoregon.com. Kävin myös Stockan kirja-aleista ostamassa muutaman vanhan mallin opuksen, jospa sitä malttaisi vaikka käydä jossain oikeassa nähtävyydessä.

Road trip osuuden lisäks käydään myös mun vanhoilla asuinseuduilla moikkaamassa kavereita ja Laurin toiveesta Nykissä muutama päivä. Sileeks vaan kaikki vuoden aikana kerätyt lomapäivät! Muutamia matkavinkkejä jo sainkin Kealta, mutta lisää otetaan vastaan!


Edellisen reissun auto ja Laurin vuokralauta. Silloin otettiin auto Foxin kautta, oli hintavertailun halvin mutta päälle tulikin sitten joku pakollinen vakuutus. Kusetusta. Nyt otetaan auto varmaankin Kilroyn kautta Nationalilta.


Lauri oli tilannut itelleen sopivat kamppeet jo etukäteen mun luo Hancockiin, jossa mä otin ne testikäyttöön, totesin hyviksi ja Lauri joutui uudestaan kauppareissulle. Ei sitä näytä haittaavan, sen verran hymyilyttää. Shoppailufiilistä lisäsi kun itse herra Mike McGill (=skeittauksen suuria hahmoja ja kaupan omistaja) oli paikan päällä.


Meinasin jo kirjottaa, että tää oli viime reissun kämäsin motelli, mutta kilpailu siitä arvonimestä oli kyllä kova ja tasanen, että en mee kruunaamaan voittajaa. Yks koomisimpia tää kyllä oli, kun nää mainosti väritelkkaria kyltissään. No ei oltu lähetty reissuun nukkumaan tai motellille hengailemaan, kuten ei tälle tulevallekaan reissulle, joten kämäsiä majotuksia takuulla taas tiedossa.


Kaksi parkkia Kaliforniasta jäi mieleen ylitse muiden, Lake Forrestin parkki ja sitten tää Lake Cunninghamin. Tuleva reissu aiotaan alottaa täältä, eli ensin suunnata San Fransiscosta hieman alaspäin ja vasta sitten pohjoiseen. Jos vaikka Sokeva-tatsilla sitte luuppi full pipessä ekana päivänä...

lauantai 2. helmikuuta 2013

Girls night in

Elise hurautti tänne Tampesterista, parkkerasi bmx:n eteiseen, leväytti kamppeessa olohuoneeseen ja valloitti sohvan. Ihan parasta, varsinkin kun viikko oli kulunut puolikuntosena ja fiilis ollu ankee. Torstaina ajeltiin Sokevaan. Mä olin sen verran kipee, että vähän kruisailin vaan, mutta kiva oli silti olla. Elise taas ei ollut ajanu bmx:ää hetkeen niin sillä meni tatsin hauksi. Vinkiksi vaan, tatsi harvemmin löytyy kyynärpää eellä vanerista, mutta pakkohan sitäkin oli näemmä kokeilla.



Seuraavana päivänä piti kans mennä Sokevaan, mutta mä yskin keuhkojani pihalle ja Elisen kyynärpää oli turvonnut palloksi niin tehtiin jotain shokeeraavaa. Oltiin nimittäin ilta kotona tekemättä mitään. Käytiin vähän kävelemässä, ostettiin karkkia ja maattiin sohvalla kommentoimassa realitysarjojen käänteitä. Uusi elämys, että perjantai-illan voi tosiaan viettää menemättä hakkaamaan polvee vaneriin tai ahteria jäiseen ländiin, on vaan ja chillaa. Wau.



Kävin saatteleen Elisen kotimatkalle ottamalla eka muutamat räpsyt ja nyt viikonloppu jatkuu kotisohvalla. En aio tehdä mitään, valitettavasti en myöskään mennä kaverin skeittisynttäreille. Niiden bileiden skippaaminen harmittaa tosissaan. Muutenkin on oma meno lähiaikoina taas ollu sitä, että en oo käynyt missään paitsi töissä, mäessä ja hallilla.



On mulla sentään suunnitelmia tehdä jotain. No ensinnäkin on lomasuunnitelmia, ja tosi paljon onkin. Sitte on yks Tyttörullalautailijoihin liittyvä projekti, josta oon niin innoissani, että kaveri jonka kans sitä säädän varmaan blokkaa mut FB:stä kohta kun fiilistelen asiaa joka päivä joltakin kantilta. Tästä enemmän keskiviikon jälkeen (joko projektista tai siitä, että kaveri poisti FB:stä, toivotaan ensimmäistä).