maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kaamosta kevääseen

Mulle iski niin kova kaipuu Olokselle, että pitää laittaa muutama fiiliskuva. Kaikkihan kaipaa kevääseen muutaman kaamoskuvan, kun toi jatkuva valo ärsyttää niin paljon, hehe. Muita bloggauksia tältä viikolta on turha odottaa (tämä tuli ajastettuna), kun on loma niin on loma ilman hartiat lysyssä koneella istumista!

Nää kuvat otin, kun viimeks olin Oloksella töissä kaksi talvea sitten. Joku vapaa hetki kapusin tunturin huipulle kameran kanssa. Näitä kuvia katsellessa kyseenalaistaa aika vahvasti omaa ammatinvalintaa ja siitä seurannutta asuinpaikkaa. Olis pitänyt ottaa Itä-Pasilasta vertailukuvia joku tammikuinen päivä...Olisihan se mukava katsella niitä likaisen harmaan sävyjä koko skaalan täydeltä!

IMG_4448

IMG_4446

IMG_4418

IMG_4420

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Talvi jatkuu!

Perinteitä kunnioittaen laskukausi loppuu tänäkin vuonna Levillä Camp 531:sen meiningeissä eli vapun jälkeisenä viikonloppuna. Vaikka Camp itsessään kestää vaan kaksi päivää, korkeenpaikanleirille pitää toki mennä koko viikoksi, että varmasti on hyppy kohdallaan. Suomennettuna siis loma alkaa tänään, vaikka edellisestä ei oo kauheesti aikaa ja seuraavakin alkaa jo lähestyyn.

IMG_8940
Viime vuonna mentiin junalla, Katja ja Tintti koiravaunussa ja mä kermaperseenä jossain vaiheessa yötä lompsin makuuvaunuun.

Lisäfiilistä tuo, että vaikka mä meenkin ankeesti lentäen tänä vuonna, niin Katja on mennyt mestoille jo etukäteen autolla, eli saattaa olla mahdollista käydä nostalgiatunnelmissa fiilistelemässä entisiä työpaikkojani Olosta ja Yllästä. Ylläkseen mulla ei ikinä ole ollut kummempia siteitä senaikaisia hiihtokouluporukoita lukuunottamatta, mutta Olos on kokonaisuudessaan lähellä sydäntä ja sinne pitäis kyllä vielä duuniinkin ehtiä joku talvi. Nyt on jo kaksi talvea hurahtanut, että en ole ollut siellä auraamassa persus jumissa takaperin liian jyrkässä lastenrinteessä, joten ikävä on kova (ja pakaralihakset surkastuneet). Oloksen rinteet menee kiinni jo tänä lauantaina, joten mäkeen ei pääse, mutta tarvii mennä muuten fiilisteleen. Eikä se mäen kiinniolo tietty ole kuin hidaste. Yksi vuosi meillä oli kisa nimeltä kukkulan kuningas (olipas omaperäinen nimi), piti juosta vuokraamolta yläasemalle, painaa stop-nappulaa ja juosta takaisin. Laskettelurinteen juoksu alamäkeen jalat valmiiksi helvetillisen hapoilla ei oo maailman hallituinta, mutta mitäpä sitä ei moisen tittelin eteen tekisi. Silloin olinkin vielä Kuningatar, nykyään keuhkot räjähtäis ja jalat irtois jos lähtisin kylmiltään pinkoon pakkasessa täysiä ylämäkee.

Ens viikon ohjelmassa siis kauden viimeisiä laskuja ja kauden ensimmäiset ulkoskeitit toppatakki päällä - täällä etelässä kun aloitin ulkokauden tylsästi ihan vaan hupparissa.

IMG_9010
Skeittaamisen takia ei varsinaisesti kannata Leville asti lähtee, vaikka kyllähän frontti slashit maistuu Katjalle missä vaan.

IMG_9033
Katjalla on Campin aikaan synttärit, viime vuonna se sai multa lahjaksi jokaisen toivelahjan eli Jeesus-kumiankan. Käytin tässä yksi ilta joku kolme tuntia tämän vuoden lahjan metsästykseen, mutta mitään yhtä tarpeellista, monikäyttöistä ja esteettistä ei löytynyt.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kelpaa körötellä

Pakko esitellä mun vanhaa, kunnostettua pyörää. Kuljin sillä aiemmin lähinnä kesäisin Kontulaan ja Hertsikkaan skeittaamaan, mutta ei tollasta upeutta malta pelkästään varastossa säilöä, niin toivottavasti tulee kruisailtua enemmänkin.

Fillari

Fillari

Töihinkin vois alkaa pyöräillä sitten, kun saan kevään viimeiset opinnot suoritettua. Luen nimittäin noi kouluhommat melkein kokonaan vaan bussimatkoilla, 20 minuuttia kahdesti päivässä viidesti viikossa on yllättävän paljon luettuja sivuja. Siihen päälle tulee tietty vähän luentoja ja tehtäviä, mutta suhteellisen kivuttomasti nekin oon nyt saanut suoritettua. Kun tää kurssi on ohi, mulla on huimat kymmenen opintopistettä sosiaalipsykaa plakkarissa, ihan jees työn ja ennen kaikkee harrastusten ohella.

P.s. Itehän en pyörää fiksannut, vaan vein sen Tampereelle Petrikin hellään ja huolelliseen huomaan, mistä se sitten kulkeutui kotiovelle uusilla osilla, vaihteistettuna ja muutenkin pimpattuna.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Lapiointia

Päivisin lapioin lehteä täyteen juttuja ja iltasin kotiparkkia tyhjäksi lumesta ja jäästä. Keksittiin vahingossa uusi harrastus, betonicurling. Irtihakatut jäälohkareet liukuu ihan törkeen hyvin sileellä betonilla, kun vähän tönäsee lastalla. Ei ollut harjaa mukana, että olis voitu testata, olisko se edesauttanut liukua kuinka paljon. Jos innostuit uudesta hittilajista, niin saanen huomauttaa että tää on todellinen kausilaji eli nyt tai ei koskaan ennen ens kevättä.

IMG_2939m
IMG_2932m

En oikein vielä osaa kaivata kesää (jos ylipäätänsä "kaipaus" yhdistettynä "kesään" on mun suhteen ikinä relevantti ilmaus). Tässä on kuitenkin yksi laskureissu (säätiedotetta ja -ennustetta kun katsonut, niin "lasku"reissu) edessä ja halliskeittauskin vielä maistuu. Sokevassa on ollut ihan järkyttävän hyviä tiistai-illan sessioita. Betonitatsi kehittyy pienin askelin, hyvä merkki kesän road trippiä varten. Voi vaan olla, että Sokevan puuli alkaa näyttään lasten kahluualtaalta reissun edetessä...Pitäis varmaan ostaa teemarenkaat (ja teemapipo), niin sen jälkeen vetelis Burnsidessa meneen localssien tavoin.

Paikallisesta puheenollen, eilen multa kysyttiin Sokevassa, että oonko Tampereelta, kun skeittaan niin hyvin. Todellakin oon Tampereelta, mutta en tiennytkään, että sen voi nähdä päältä päin tai ainakaan skeittaustyylistä. Tosin en oo skeitannut (enkä asunut) siellä juurikaan enää 90-luvun jälkeen, mutta mihinkäs tamperelaisuus ihmisestä poistuisi hahhah. Ja tuleehan sieltä hirvee määrä hyviä skeittaajia, ja jatkossa varmaan vielä enemmän, nimittäin jos Tulitikkutehdasta osaa skeitata niin varmana pärjää muuallakin.

Mun muuten piti ostaa seuraavaksi Tampere-dekki, mutta voitin TRL:n pikkujouluista Overboardin dekin, jonka väärän koon vuoksi vaihdoin kaverin Klapiin. Klapia mulla ei oo koskaan ollutkaan, koska aina kun mahdollista ostan tamperelaisen laudan. Ehkä tästä identiteettikriisistä nyt selviää, kun kerran muista jutuista näkyy tää tamperelaisuus.

IMG_2919m
IMG_2923m

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Leikkimökkifiilistä

Nyt on menossa puolivuosittainen ajanjakso, jolloin ihan joka päivä ei tuu sännättyä lautahommiin ja mielenkiintoa riittää muuhunkin. Ohjelmassa laskuhommista vielä Levin visiitti parin viikon päästä, että ihan en laittanut lautaa vielä naftaliiniin (vaan voitelin sen kolme kertaa, että sain sunnuntain Talma-keikalta pohjaan tarranneen mustan töhnän pois, kevätkelien miinuspuolia...).

Nyt on siis hyvä aika tehdä jotain, mihin laskukauden aikana ei vaan aika tunnu riittävän. Kuten olla kiinalaisessa teeseremoniassa. Kaveri oli saanut valmistujaislahjaksi meiltä moisen ja nyt sitten mentiin kiinalaisen Tao Linin kotiin. Opittiin parin tunnin aikana todella paljon teen juonnista ja eri teelaaduista. Erilaista, ja kun sai asennoiduttua oikein, niin tosi mielenkiintoista. Mun on usein vaikea keskittyä hidastempoiseen toimintaan, mutta tässä jonkun ajan kuluttua pääsin oikeaan mielentilaan. Kuten seremonian vetäjä Tao Lin tarinoi: Ystävä tarjosi matkan päästä tulleelle vieraalle valkoista teetä. Vieras totesi, että eihän tämä maistu miltään. Ystävä sanoi, että kuinka voit maistaakaan, kun mielesi on vielä matkalla.

tee1
Teeseremonia alkoi pienellä johdatuksella teen terveysvaikutuksiin. Tässä vaiheessa minityyrikupit toivat vielä mieleen leikkimökkileikit.

IMG_2898m
Kaikista teetarinoista jäi mieleen parhaiten, että arvokkainta, valkoista teetä kun poimitaan oikeaoppisesti, sen voi poimia vain viattomat neitoset. Tässä kuitenkin valmistetaan O'long-teetä, joten poimijalla on ollut vähemmän kriteereitä täytettävänä.

IMG_2900m
Teen kiinalaisessa merkissä on kolme osaa: kasvi, ihminen ja puu. Se tarkoittaa ihmisen ja luonnon yhdistymistä.

teeseremonia
Aromikupista kaadettiin maistelukuppiin.

teeseremonia
Aika paljon enemmän rekvisiittaa kuin omassa "kuppi plus teepussi"-metodissani.

p.s. Pahoittelen kuvien yksipuolisuutta, ennen kuin saan ostettua tarvimani linssin mulla ei ole käytössä kuin tele ja laajis. Ei parhaat yleislinssit...



torstai 11. huhtikuuta 2013

Jännittävää ja haasteellista

Aiemmin manailin kirjoitustatsin olevan hukassa. Nyt se sopivasti lehden deadlinen lähestyttyä on löytynyt ja lisäverryttelyä sain vielä Kean antamasta haasteesta, joka kuului näin:

12 asiaa, jotka tulevat ensimmäisenä mieleeni, kun ajattelen hetkiä, jolloin on ollut poikkeuksellisen paljon ilon ja jännityksen perhosia vatsassa.

Rajaan hetket blogin aihepiireihin eli töihin ja harrastuksiin. Alotetaan duuniin ja ammatillisiin juttuihin liittyvillä hetkillä aikajärjestyksessä

YTY_1_2013_kansi
Mun läpyskä. Kansikuva Elise Kulmalan kädenjälkeä.

1) Aika, jolloin kuvattiin filmille. Jännitti kun haki ne kehityksestä, kun ei tietenkään siinä vaiheessa vielä tiennyt, onnistuiko lopputulos vai eikö. Oli se aina fiilis saada valmiit kuvat kätösiin. Kuvasin muuten ekana kesätyökesänäni paikallislehdessä vielä filmille. Ei saanut ottaa sataa ruutua per juttukeikka...

2) Tein opiskeluajan viimeset vuodet sijaisuuksia yläasteella. Monet tunnit tuli lyhyellä varotusajalla eikä opetettava ainekaan ollut kovin hyvin hallussa. Oma suosikki on vieläkin, kun jouduin vetään valinnaisen tanssiryhmän tunnin. Mähän en osaa tanssia yhtään. Kävin hakemassa kirjastosta levyjä, jaoin tytöt kolmeen ryhmään ja annoin niille eri musat ja ne sai tehdä koreografian ja esittää sen. Kaikki uppoutui hommaan ihan täysillä ja ne syntyneet teokset oli ihan mielettömän hienoja, oivaltavia ja taitavia. Ite en tosin tehnyt varsinaisesti mitään muuta kuin loin puitteet, mutta silti vieläkin fiilistelen mun selviytymistä kunnialla tanssitunnin pitämisestä.

3) Oman jutun näkeminen painettuna - vieläkin. Mikäköhän siinä on, että kirjotusvirheitä ja ajatuskatkoksia ei tekstistä näe ruudulta tai tulosteesta, mutta sitten kun se on painettu, ne loikkaa silmille saman tien. Silti hyvän fiiliksen hetki saada uunituore lehti käteen, printtilehdet on hieno asia.

4) Olin hakenut CIMO-harjoitteluun jenkkeihin ja mua ei oltu valittu. Olin jo ehtinyt sopimaan vakipaikasta nykyisessä työssäni. Kun tuli mahdollisuus lähteä peruutuspaikalta matkaan, kävin kysymässä esimieheltä, että on kai ok että olen 6 kk poissa mutta saan silti sen vakipaikan. Vaati ehkä hieman pokkaa, mutta kannatti, sillä sopihan se.

5) Joka kerta, kun pitää päättää, että lehti on painovalmis. Järjestölehti, jota päätoimitan, ilmestyy vain viisi kertaa vuodessa. Niin ollen siihen hetkeen, kun pitää kuitata lehti painoon lähteväksi, ei pääse rutinoitumaan. Pitäiskö vielä kerran tarkistaa? Mutta sitten kun päätös on tehty, se on helpottavaa. Pilkku puuttuu ja otsikkokaan ei iske, voi voi, no can do.

6) Yritin tähän miettiä, onko joku haastattelu joskus jännittänyt mua erityisesti, mutta en muista. Nykyään eniten hermostuttaa ammattivalmentajien haastattelut Valmentaja-lehteen, sillä oon täysin pihalla urheilumaailmasta. Hermostuksissani valmistelen ne kuitenkin niin hyvin, että en voi mokata, joten lopputulos on toistaiseksi ollut aina plussan puolella.


Ja sitten jatketaan noilla lauta- ja heppahommilla, samaten aikajärjestyksessä

roll-on
Tampereella viime kesänä. Kuva Elise Kulmala/Magnetphotography

7) Olisko ollu 2004 kun rakennettiin Olokselle korneri lapiohommin Good Times -leffan kuvauksiin. Kun kuvaukset oli ohi, piti ite päästä tyyppaan luomustaan. Siihen piti ottaa vauhdit ihan hemmetin kaukaa, eikä sitä korneria nähnyt kovin aikasin. Sitte kun se tuli näköpiiriin mutkan takaa, piti jo suunnata nokalle. Laskin joku viistoista kertaa ohi, ennen kuin uskalsin hypätä. Onneks lopulta hyppäsin, harmittais varmana vieläkin jos olis jääny vetämättä, oli sentään itte umpihiessä lapioitu korneri.

8) Toistaiseksi jännittävin työpaikkani oli Uudessa-Seelannissa laskukauden jälkeen, kun olin töissä poolohevosten parissa. Siellä oli ensin jännityksen ja tilanteesta selviämisen jälkeisen ilon kaltaisia hetkiä jatkuvasti, kuten joka aamuinen show hakea yksin yhdeksän hevosta samalta laitumelta kerralla. Antaako ne kiinni, jos antaa, lähteekö loput seuraamaan vapaana, jos lähtee, tuleeko ne tänään rauhassa vai lähteekö painattaan kiitolaukkaa ja villiinnyttää nekin, jotka mulla on narun päässä...Taktiikkalaji, jossa kehittyi, mutta muuttuvien tekijöiden määrä oli aikamoinen.

9) Kaverillani Heidillä on hienoja hevosia. Olin juuri palannut Uudesta-Seelannista kun menin käymään hänen luonaan, ja hän esitteli uusimman löytönsä, hermoheikon mustan tamman nimeltä Raili. Ei kun satulaan. Oli kuin olisi ruutitynnyrin päällä istunut. Heidi vielä laittoi esteitä kentälle ja pääsin hyppäämään tällä hevosmaailman Ferrarilla. Valitettavasti kerta jäi ainoaksi, sillä muutamia viikkoja sen jälkeen Raili katkaisi jalkansa ja lopetettiin.

10) Mun toka viikonloppu jenkeissä, kun tyypit Mont Ripleyllä keskusteli illan suunnitelmista lähtee Calumetiin katsomaan koiravaljakkokilpailuja ja sitten ne pyysi mut mukaan. Tajusin, että olin saanut kavereita uudesta kotikaupungistani.

11) Jotkut yksittäiset temput...mainitaan nyt vaikka ekat kolmoset lumilaudalla, fs slash Sokevassa nyt uusimpana tulokkaana, no ekat slashit puulikopariin ylipäätänsä, joka ikinen temppu mitä sain omassa minissä ja ylipäätään aina uusi temppu Ja todellakin uudet temput on mulle elämän isoja hetkiä, koska muutenhan noi on sellasia harrastuksia, että kehitys tulee hitaampaa kuin jäätynyt etana umpihangessa.

12) Olin pari vuotta aiemmin kaatunut pahasti, kun ensimmäistä kertaa droppasin verttiramppiin. Siihen oli verttidroppaamiset sitten jäänyt. Viime kesänä Kotkan vertillä (siis "vertillä") tiesin, ettei sieltä alastulo olisi mikään ongelma nykyisellä skeittaustatsilla, mutta se päätös kivuta hyllylle, laittaa lauta koparille ja painaa eturenkaat vanerikaareen oli aika jännittävä. Ja palkitseva, kun oli vastakaaressa edelleen laudan päällä.

--

Ei ollut mikään nopea prokkis kasata näitä, niinpä en suoraan haasta ketään, mutta suosittelen vastaavaa pohdintaa kaikille.



sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kunto loppui

Tyttörullalautailijat järkkäsi skeittihallitripin Tammisaareen ja Karjaalle. Tässä vaiheessa vuotta alan oleen jo suhteellisen kypsä halliskeittaukseen ja muutenkin skeittaus on saanut hetkeksi jäädä syrjään lumilautailun tieltä, mutta lähdin mukaan kuitenkin, kun eipä sitä omia aikojakaan tule sinne ikinä mentyä. En edes muista, oonko ikinä käynyt Tammisaaressa...tai Karjaallakaan sen puoleen.

Tammisaaren hallista jäi hyvä fiilis. Ei se skeittauksellisesti kauheen kummonen ollut, mutta fiilikseltään älyttömän siisti. Karjaan skeittihalli puolestaan oli hyvä perushalli skeitata, mutta Tammisaaren jälkeen aika persoonaton.

Parasta silti melkein oli, kun pääsi suht ajoissa kotiin viettään sunnuntai-iltaa ihan yksin, makaan sohvalla läppäri sylissä ja en aio tehä mitään (bloggaus kuuluu siihen kategoriaan). En muista, koska olis ollu välipäivä laskemisesta tai skeittaamisesta tai jostain urheilusta, on jotenki kroppa ihan loppu. Eilen Talmassa olin niin väsynyt, että ei vaan laskemisesta tullu mitään ja olin maailman paskinta seuraakin. Nyt pari päivää rennosti, niin sit oon taas oma hurmaava itseni (joopa joo, sitäpaisti tiistai on must skeittipäivä Sokevassa).

Skeittikuvia Mailin ottamina täällä, ite ottelin vaan fiiliskuvia.

IMG_2832
Tammisaaren hallin meille tuli avaamaan paikallinen skeittari Fia.

IMG_2841

IMG_2876

IMG_2865

IMG_2873

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Levähtänyt etäpäivä

Kevätkelit on parhaimmillaan ja pahimmillaan - pahimmillaan siksi, että onhan se toimistotyössä käyvien ihmisparkojen kiusaamista, kun pitäisi päivän paras aika olla sisällä jumissa...No, en oo kyllä ollut, pidin perjantaina etäpäivän ja nyt yli vuorokautta myöhemmin lopetin päivän työtehtävät. Ei ihan malliesimerkki etäpäivästä, mutta joskus lipsahtaa.

Kaveri ja ammattikuvaaja Elise tuli Tampereelta torstaina ja käytiin Talmassa laskemassa. Perjantaiksi ohjelmassa oli seuraavan lehden kansikuvajutun kuvien hankkiminen ja lisäksi oli jo pitkään ollut rästissä yksi videoeditointi.

Aamun nakutin juttuja, sitten visioitiin kuvaus ja lähdettiin Sörnäisiin kuvattavan luokse. Kuvattava oli aivan mahtava ja Elisen työskentelyä on aina hieno seurata. Itse olin roudarina ja reflan pitelijänä, tärkeitä tehtäviä nekin.

Kun kuvat oli kasassa, päädyttiin siihen että kävästään nyt vielä Talmassa päiväsaikaan, kun oli edellisenä päivänä niin huippua. Eliselle oli jäänyt kuvausmoodi päälle, joten se nappasi musta vielä muutamia otoksiakin.

_MG_1934
Kuva Elise Kulmala/Magnetphotography

Kun kunto loppui, Elise jatkoi matkaa Tampereelle ja mä spottasin parkkipaikalta lapsiaan paikalle tiputtaneen miehen, jolta sain kyydin Helsinkiin. Siinä sitten höpöttelin, että olis pitänyt töissä olla, mutta ei pystynyt, että pitää tehdä duunit myöhemmin. Saatiin hyvät keskustelut aiheesta etätyö, sillä hän oli itse etätyövastainen. Hyvää ajatustenvaihtoa yllättävissä olosuhteissa (hän se lähinnä oli yllättynyt, että joku uskaltaa tulla reippaasti vieraalta ihmiseltä kyytiä kysymään, mulle kyytien pummaus ja liftaus on entisestä elämästä hyvinkin tuttua...)

Illaksihan oli jo aikoja sitten tehtyjä muita suunnitelmia, eli eihän ne työt tullut illallakaan tehtyä kun piti fonduepadan ääressä istuskella. Ei kun kello soittamaan ja lauantaiaamu alkoi sähköpostirumballa, välissä laskeen ja nyt ilta mennyt vihdoin siihen editointiin. Hyvä tuli lopputuloksesta.

_MG_1974
Kuva Elise Kulmala/Magnetphotography

paippi_n
Kuva Elise Kulmala/Magnetphotography


Myöhemmin kirjoitettu lisäys: Teksteistäni saa kuulemma kuvan, että en pidä etätyötä tehokkaana työnteon muotona.

En ole sitä mieltä, päinvastoin.

Pohdittuani hetken, mistä moinen kuva johtuu, tunnistin, miksi tekstini voi niin ymmärtää. Kuten aiemminkin kirjoitin, olen introvertti ja tykkään tehdä töitä keskittyneesti omissa oloissani. Etätöissä ollessani oon parhaimmillani, jolloin vastoin yleistä suomalaista ajatusmaailmaa siitä, millaista työnteon pitäisi olla, nautin työstäni - teen töitä keskittyneesti ja vaivattomasti, saan aikaan paljon ja hyvää jälkeä. Se, että työpäivä menee mukavasti vaikuttaa tässä vallitsevassa maailmankuvassa hieman epäilyttävältä. "Ei kai se oikeasti töitä tee, jos sillä on muka noin rentoa?" Kuvatessani etätyöskentelyä rentona otan myös kantaa siihen, että mun mielestä työnteossa tuloksen pitäisi ratkaista, ei sen, kuinka kärsimyksellä se on saatu aikaan.

Osa ammattitaitoa on hahmottaa, kuinka paljon työtehtäviin menee aikaa (ei tietty voi aina tietää, mutta pääosin). Itse valmistelen etäpäivälle listan tehtävistä hommista (esim. tämä päivä: yksi haastattelu jutuksi+kuvien käsittely, juttukeikka, yksi jakso koulutusvideon editointia). Lisäksi vastailen tietysti päivän aikana tulleisiin sähköposteihin ja päivittelen verkkosivuja, kuten normaalistikin. Tehtävälista olisi tietysti optimaalinen tehdä aina tavallisillekin työpäivälle, mutta ihan niin järjestelmällinen en ole. Etäpäivä on ehkä vähän muodottomampi, mutta tehty työmäärä on aina vähintään sama kuin työhuoneessa tehtynä, käytännössä yleensä isompi.

Toivottavasti tämä selvensi! Rakentava palaute kirjoituksista on aina plussaa, tuli se sitten puhelimitse tai kommenttiboksiin. Herättelee tarkastelemaan omaa kirjoitustyyliä ja mikäs sen parempaa, kun tän blogin yksi tarkoitus on pitää yllä kirjoittamisen peruskuntoa.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Helppoa ja mukavaa

Vietin pääsiäisen Kuopiossa. Oli kivaa ja vaivatonta. Kuten nykyään aina. Nuorempana kun sääti ja sekoili, sitä ajatteli, että oppii sitte joskus tekeen nää asiat kunnolla. Nyt on näemmä oppinut.

Sehän on siis mahtavaa, että ei enää tarvi eksyä ja olla pulassa joka kerta kun poistuu kotikaupungista, mutta se miinuspuoli siinä on, että eipä enää tule mitään ikimuistoisia stoorejakaan jatkuvalla syötöllä. On navigaattorit, niin eksyminenkin alkaa oleen harvinaista - sitä tuli vuosituhannen alussa harrastettua niin maan perkeleesti. Nyt on pitemmillä matkoilla parikin luottokorttia mukana ja niillä vieläpä katetta - kaukana on ne ajat, kun on toisella puolella maailmaa ja katkaisee ainoan luottokorttinsa lumilautaillessa, joutuu teippaan sen kasaan ja pärjään sillä viikkoja ennen kuin saa uuden.

Aikaisemmin en koskaan oikeesti tiennyt johonkin lähtiessäni, koska tuun takasin, kun tenttejä tuli aina uusia ja kouluhommat sai tien päälläkin hoideltua. Parhaimmillaan parin viikon reissu venähti kevätaikaan viideksi viikoksi, tuli vaan missattua suunniteltu juna toisensa jälkeen. Ja siis ylipäätänsä matkustaminen, joka oli joko huonosti tai ei ollenkaan suunniteltua, ja seurauksena joutu nukkuun jossain Seinäjoen asemalle, kun Vaasaan ei ollutkaan yhteyttä yöjunalta (mahdollista yhtenä yönä viikossa). Ja kaikki ne junassa vietetyt tunnit, opiskelijakortti kun lähti niin junamatkustuksen määrä romahti (asuminen sekä töissäkäynti yhdessä ja samassa kaupungissa vaikuttanee asiaan kanssa).

Kuopio2013
Kasurila ei taaskaan pettänyt, siedettävät hissijonot ja tikissä oleva paippi. Laurin stalefish etäisyyden päästä.

Kuopio2013
Musta on melkein samanlainen kuva viime vuodelta. Sama flatdown, temppu, kamera, kuvaaja, kuvakulma ja sää...housut on vaihtunu.

On siis toki aivan mahtavaa, kun matka sujuu vaivattomasti, reissuseura on takuuvarmaa ja kotiin pääsee aikanaan, että ehtii töihin. Aikaisemmin vaan syntyi enemmän tarinoita, joka kerran jälkeen olis ollut kerrottavaa (joskaan ei aina painokelpoista). Nyt löydettiin perille, käytiin päivisin laskemassa takuuvarmassa Kasurilassa, iltaisin pelattiin tikkipokeria ja osa musisoi. Maanantaina lähdettiin ajoissa paluumatkalle, niin ehti ennen pahimpia ruuhkia ja oli ajoissa kotona, niin ehti vielä pestä pyykkiäkin ja tiistaina mennä virkeenä töihin. Järkevää ja helppoa. Mutta silti etäisesti ikävä niitä aikoja, kun joku joutui tilanpuutteen vuoksi matkustaan takaluukussa tai oli vaihtanu lennosta määränpäätä niin monta kertaa, että luuli olevansa Ylläksellä kun olikin Rukalla.

Mutta ehkäpä näin nykyään lomilta oikeasti kaipaa sitä relausta ja kavereiden kanssa mukavaa yhdessäoloa, ja sitä tällä kertaa saatiin. Kiitos asianosaisille!

Kuopio2013
Afterskissä Einari vastasi livemusiikista. Laurikin vähän innostui muistelemaan, miten päin kitara vois olla kädessä.

Kuopio2013
Tikkipokeria, joka ilta.

Kuopio2013
Einarin rumpukoulun kuunteluoppilas.

Kuopio2013
Kuunteluoppilas pääsi tositoimiin, opettajan ilmeestä päätellen hyvin menee.