torstai 30. tammikuuta 2014

Tokio kahdessa päivässä

Ettei mee pelkäksi laskuhommista höpötyseksi, otetaan tähän väliin Lahja maailmalle -awardsien sarja Parasta Tokiossa.


1. Karaokeboksit

En oikeastaan edes tiedä miksi, mutta fiilistelin ajatusta karaokeboksista etukäteen ihan tuhottomasti. Kaiken huipuksi karaokeboksissa oli just niin hauskaa kun olin kuvitellutkin! Ei tarvittu edes isompaa porukkaa, yön pimeitä tunteja tai vahvaa humalatilaa, kaikessa kieroutuneessa outoudessaan karaokeboksit toimii ihan sellasenaan. Marssittiin Shidax-rakennuksen aulaan, ilman yhteistä kieltä selvitettiin, paljonko tunti maksaa, saatiin lappu, missä oli huoneen numero. Mentiin hissillä oikeaan kerrokseen (Laurin ymmärryksen rajoihin ei meinannut mahtua, että missään voi olla karaokea kahdeksassa kerroksessa). Huoneessa oli vastassa karaoke-emäntä, joka ystävällisesti vaihtoi laitteen kielen englanniksi. Osoitellaan listan kuvista halutut juomat ja sitten lähti. Ensin meinas mennä pasmat sekasin, kun ei löytynyt Big in Japania, mutta kyllä se siitä sitten lähti kun keksittiin Ramones, Green Day ja Offspring… Löytyi myös The Rasmusta ja Hanoi Rocksia!

IMG_6717m
IMG_6730m
IMG_6721m

2. Korkeat rakennukset

Käytiin sekä Tokyo Skytreessä että Roppongi Hillsillä. Ensimmäisessä käytiin päiväsaikaan turistivirrassa ja jälkimmäiseen ehdittiin juuri ennen auringonlaskua, saatiin drinksut eteen ja katseltiin Tokion valojen syttymistä…just niinku kaikissa matkaoppaissa sanotaan, hehe. Mutta olihan se vaikuttavaa.

IMG_6757m
Tokio Skytreestä käsin

IMG_6791m

IMG_6782m
Auringonlasku Roppongi Hillsistä katsottuna

3. Hämmentävät asiat

Tokio on niin ylitsepursuava, että lähinnä aika kului vaan hämmästellessä erilaisia asioita.

IMG_6657m
Käytiin kaupassa, jossa myytiin koirille erilaisia pukuja. Yritin kuumeisesti etsiä Tintti-basenjin kokoista huskypukua, mutta sellaista ei kylläkään löytynyt. Valikoimassa on siis vielä parannettavaa, mutta aika monenlaista cowboy-puvusta kimonoon köytyi. Siis koirille. Jessus.

IMG_6663m
Söpö kaupan nimi? Ehkä!

IMG_6773m
Tuo kultainen pökäle on ilmeisesti taidetta/arkkitehtuuria? Oikeesti? Taustalla Skytree.

IMG_6711m
Kun valot vaihtuu ruuhka-aikana, Shibuya crossingista menee yli 9000 ihmistä. Ei oltu pahimpaan/parhaimpaan aikaan, mutta aika monta meni silti. Itekin mentiin pariin otteeseen, kun ei osattu päättää mihin mennään.

Kaksi päivää, se ei toisaalta riitä mihinkään ja toisaalta on juuri sopiva annos Tokiota.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Massan mukana

Harvoin tulee käytyä matkatoimiston järjestämällä ryhmämatkalla. En edes muista koska viimeksi, varmaan joskus 2000-luvun alussa Norjassa kesälaskureissulla. Japaniin lähdettiin kuitenkin Elämysmatkojen kautta ja otettiin vielä kirsikaksi ryhmämatkailun kakkuun Vapaalaskuviikon nimellä kulkevaa takamaasto-opastuspaketti. Eli ei muuta kuin vyölaukut kiinni ja kohti Japania!

2014-01-10 03.18.11

Elämysmatkoista on putiikkina aina ollut positiivinen kuva, vaikka en ole heidän matkoilla koskaan aiemmin ollutkaan. Monta kertaa suunnitellut toki ja pari kertaa käynyt potkimassa renkaitakin mm. jenkkilän kiertomatkojen suhteen, mutta aina on tullut tehtyä jotain muuta.

Japanin suhteen valinnan kallistuminen Elämysmatkojen valmispakettiin oli aika selvä, varsinkin kun päätös lähteä tapahtui melko viimetingassa. Oli hyvin hämmentävää, että ennen reissua tarvi selvittää lähinnä turistinähtävyyksiä Tokiossa, eikä säätää mitään yksityiskohtia majoitusvarailusta kulkemiseen. Mistä johtuen pidinkin sitten aivot lepotilassa ja vain onnellisen sattuman kautta tajusin uusia matkan aikana vanhaksi menevän passini. Oon kuitenkin ihminen, joka on saanut kahlattua Amerikan viisumiruljanssikin läpi, niin olisi melko säälittävää jos en selviäisi osallistumisesta valmismatkalle.

IMG_6636m
Say whaaat

Oli koko matkan ajan huolehdittu olo. Bussi vei kentältä hotellille ja opas kertoi, miten toimia missäkin tilanteessa. Samat asiat olisin toki keksinyt itsekin, mutta arviolta parin viikon aikana… Eli aikaa ei mennyt mihinkään ylimääräiseen, vaan heti ekana aamuna hissilippuhinnastoa tuijotellessa tiesi, mitä kannattaa minäkin päivänä ostaa. Esimerkiksi Happo One -keskuksessa oli mahdollista ostaa pisteitä, joilla sai yksittäisiä hissinousuja, mikä sopi takabowlien laskemiseen, kun laskuja (tai siis nousuja) ei per päivä montaa tullut. Saman asian selvittäminen ilman yhteistä kieltä lipunmyyjän kanssa olisi hetkosen vienyt.

Viikon aikana oli myös järjestettyä ohjelmaa, kuten afterskitä ja yhteisiä dinnereitä. Samalla pystyi kyselemään kohdeoppailta vinkkejä laskuja varten. Oppaat Kossu ja Vesku oli ihan loistotyyppejä, joten se tietty vaikutti siihen, että yhteisiin juttuihin tuli osallistuttua.

IMG_2100m
Kuva Lauri

Vapaalaskuviikkoon kuului omaa ohjelmaa. Edellisessä kirjotuksessa mainitsemani tekniikkapäivä taisi kuulua siihen, sitten oli lumiturvallisuutta eli käytännössä piipperitreenit ja loppuviikosta kaksi vuoristo-opaspäivää.

Lumivyörypiipparitreenit ei oo koskaan haitaksi, vaikka eihän niitä tarvitsisi Japaniin asti lähteä tekemään. Mutta niitä ei myöskään juuri koskaan saa itse aikaiseksi. Ennen Japaniin lähtöä treenattiin Laurin kanssa kerran. Tosin eipä ollut luntakaan, että joutu vaan johonkin puskaan sen piilottamaan. Itellä varsinkin kun on ikivanha ensimmäisen sukupolven digipiippari, jolla pitää hakea vielä ristihaulla, niin harjoittelu ei tee pahaa. Aika harvalle muullekaan se toki haitaksi on.

IMG_2132m
Kuva Lauri

Vuoristo-opaspäiviä oli kaksi ja niitä odotin hieman ristiriitaisin odotuksin. Etukäteen oli varoiteltu, että oppailla saattaa olla hieman asenteita lumilautalijoita kohtaan. Mikä on mun mielestä ihan älytöntä, koska jos on valinnut duunikseen oppaan homman ja lisäksi suostuu rahaa vastaan ottamaan lumilautailijoita matkaan, niin turha siitä on sitten asiakkaille kitistä. Lisäksi, en ikinä ollut niin innostunut suksilla laskemisesta, että olisin jatkanut tasolle ja paikkoihin, mihin tarvitaan opasta. En siis ole mukana laudalla van oppaan kiusaksi, vaan jos en olisi laudalla, en olisi asiakkaana ollenkaan.

IMG_2134m
Kohti parempia laskuja. Kuva Lauri.

Muuten viikon aikana pärjättiin ilman lumikenkiä, mutta opaspäiville vuokrattiin ne hotellin vuokraamosta. Olis meillä kotonakin lumikengät ollut, mutta eipä tullut otettua mukaan, johtuen edellisessä kirjoituksessa selostetusta valmistautumisesta. Sauvoja en omistanutkaan, kun olin vihdoin saanut hävitettyä joskus ostamani halpissauvat, joiden kokoamismekanismi ei pysynyt kasassa haikatessa mutta jumiutui kiinni aina, kun sauvat piti purkaa ja laittaa reppuun. Käytiin paikallisessa laskemisen sekatavarakaupassa ostamassa mulle uudet, ja löytyi niin hienot, etten oo tiennyt niin hienoja olevankaan. Hyvin mennyt eteenpäin toi koottavien sauvojen kehitys sitten kun edellisen kerran tsekkasin kymmenen vuotta sitten… Fiilistelin uusia sauvoja koko loppureissun niin paljon, että flättien siirtymien hiihtäminen oli miltei siistimpää kuin putikan laskeminen.

2014-01-16 13.05.55

Ensimmäisenä opaspäivänä ryhmä oli sama, jolla laskettiin viikon aikana paljon muutenkin, eli yksi sukslla, yksi telluilla ja kaksi laudalla. Tästä porukasta tiesi jo etukäteen, että etenemistahti on melko sama koko porukalla ja opas Pette ei ainakaan näyttänyt, että olisi välineiden kirjo häirinnyt. Toisen päivän opas Krister sen sijaan ei voinut olla kommentoimatta jotain negatiivista laudoista, mikä ei musta ollut kovin tarpeellista. Kristerin kanssa kun myöhemmin könyttiin takaisin yhtä reittiä, joka on kuulemma hankala lautailijoille, meiät ohitti yksi satalasissa painava ryhmä. Siinä joku jäbä Jonesin splittilaudalla painoi one foottina (splitti siis laudaksi koottuna) sellasta kyytiä suksijoiden kannoissa kiinni, että sai suksijat hiihtää tosissaan ettei jäänyt alle. Morjensti muuten mua mennessään, kuten muutenkin lautailijat, joita viikon aikana rinteiden ulkopuolella näki. Positiivisessa lajisolidaarisuudessa ei oo mitään vikaa!

IMG_2170
Kuva Lauri

Opaspäivistä muutenkin pidin enemmän Petten päivästä. Itse näen oppaan kanssa laskemisen eduiksi sen, että voi mennä paikkoihin, joihin omat taidot ei riitä. Ja nyt en siis puhu laskutaidoista, vaan olosuhteiden tunnistamisesta. Kuitenkin oppaan kanssa laskeminen maksaa ja lisäksi tekee toiminnasta vähemmän vapaamuotoista, joten tietysti tavoite on oppia itse taitavammaksi tunnistamaan turvallisia olosuhteita. Niinpä sen lisäksi, että opas vie turvallisiin mutta hienoihin paikkoihin, hänen pitäisi kertoa miksi sinne ja miksei johonkin muualle. Pette jonkun verran kertoili asioista, pyysi kokeilemaan lunta jostain kohtaa ja selitti miksi se on nyt sellaista ja miksi sinne ei saa nyt mennä ja mistä kohtaa vyöry todennäköisesti lähtisi. Krister puolestaan lähinnä painatti menemään ja johdatti tosi hienoille laskupätkille, mutta ei opettanut muuten mitään. En sitten tiedä, onko kyseinen opas aina niin niukkasanainen, vai painoiko jetlaagi vasta Japaniin saapunutta herraa.

IMG_2181
Maria laskee. Kuva Lauri.

Summa summarum, pakettimatkailusta jäi hyvä fiilis. Jäi aikaa olennaiseen. Oli helppo löytää uusia laskukavereita. Oppaan kanssa laskeminen toi koskematonta putskupätkää vielä kolme päivää dumpin jälkeenkin. Positiivinen kokemus siis!

perjantai 24. tammikuuta 2014

Laskemassa Hakubassa

Kauheesti tekis mieli kertoilla, millasta Japanissa oli, mutta en oikein tiedä mistä alottaa. Varmaan siksi, että matka ei ollut ihan mitä odotin. Lähtökohta oli siis, että lähdetään Japaniin laskemaan kaulaan asti ulottuvaa puuteria lumisateeseen, joka ei lopu koko viikon aikana.

No, kuten aiemmin kirjotin, teloin polven ennen reissua ja valmistautumisen viimeisteli viime hetken ärhäkkä norovirus. Lähdin matkaan neljä kiloa parin päivän sisällä laihtuneena ilman aavistustakaan, kestääkö jalka laskemista. Tässä vaiheessa aloin siirtää ajatuksia siihen puoleen, että onhan Japanissa muutakin. Käyn vaikka katsomassa lumiapinoita, syön hyvää ruokaa ja otan maisemakuvia. Oltiin onneksi kerrankin menossa Elämysmatkojen valmismatkalla, eli arvelin Laurin löytävän muuta laskuseuraa, jos musta ei laskukaveriksi olisi.

IMG_6618m

Ekana aamuna lähdettiin koittamaan rinteeseen, miten polvi kestää laskua. Apuna oli onneksi kunnollinen robocop-henkinen polvituki. Jaloissa oli uusi, reissua varten hankittu lauta, johon olin iskenyt siteet kiinni siten, kuin aattelin putskua olevan helppo laskea (+24, +6 kapeella stanssilla). Lauta, Salomonin Powder Snake, on seittemän senttiä pidempi kuin mun normilauta ja sen rinnelaskuominaisuudet ei ole ihan kärkeä (kuten ei putskulaudassa tarvikaan olla).Siihen lisää vielä polvea varovan laskutyylin, niin olisi voinut luulla, että en oo ikinä laskenutkaan. Osallistuttiin Elämysmatkojen kohdeoppaiden Happo One -keskuksessa pitämään rinnekierrokseen, jossa käytiin rinteiden puolelta kurkkaamassa, mihin suunta sitten kun dumppaa. Tosiaan lunta ei ollut muutamaan päivään tullut, joten kaikki mestat oli jo aika kaluttuja. Iltapäivällä käytiin ilman oppaita kokeilemassa laskemista rinteiden ulkopuolella. Se oli ihan kauheeta möykkyisessä risukossa lanaamista ja vei viimesetkin luulot omista laskutaidoista.

2014-01-11 12.41.14

2014-01-11 14.05.44

Seuraavana päivänä oli tarkoitus tutustua toisen keskuksen, Cortinan, vapaalaskumahdollisuuksiin. Lunta ei vieläkään tullut, sen sijaan paistoi aurinko. Toinen vaihtoehto oli osallistua kohdeoppaan pitämälle tekniikkakurssille niinikään Cortinassa. Pieni toivonkipinä siitä, että jostain vielä paljastuisi mun kadoksissa olevat laskutaidot, sai mut jäämään tekniikkakurssille. Se oli ihan kärki valinta. Lauta alkoi oleen tutumpi, polvituki oli kiristetty tappiin ja kipulääkitys oli kohdallaan, joten huomasinkin, että oon joskus laudalla vähän luisunut. Parasta omalle laskulle teki, kun laskin rinnettä ja fiilistelin, että ihan hyvinhän tää lauta toimii, ja yht'äkkiä vedin lipat ihan kunnolla. Polvi ei irronnut kaatumisesta, joten siitä lähtien uskalsin laskea normaalimmin - mikä tietysti näkyi heti vauhdissa, mikä puolestaan korjaa virheet. Oli muutenkin tosi mukava laskea vanhoja kunnon hiihtokouluharjoitteita hauskassa porukassa, ei tee koskaan huonoa. Ja toki riekaleina olevaa laskijan itsetuntoa auttoi muutamat kehaisut oppaalta.

2014-01-12 08.49.34
Lauri ja Cortinan hitusen hämmentävä hotellikompleksi

2014-01-12 11.29.17
Tekniikkapäivän laskuseuralaiset

Onneksi laskutekniikka ja itsetunto saatiin kasattua ja ehkä noron viemät voimatkin alkoi olla palannut, sillä seuraavana päivänä päästiin tositoimiin. Yöllä tuli dumppi. Ei mikään eeppinen Japanin mittakaavassa, mutta kolmekymmentä senttiä kuitenkin, tarpeeksi peittämään vanhat jäljet. Kun päästiin aamulla mielestämme ajoissa Cortinaan, puuterikiima oli käsinkosketeltava. Eikä se mikään ihme ole, helposti saavutettavia koskemattomia puuterilaskuja on rajallinen määrä Japanissakin. Kiitos Laurin ja Antin edellisen päivän mestojen etukäteistsekkauksen saatiin osamme. Hyvä niin, sillä dumppi jäi viikon aikana ainoaksi. Dumpin satoa riitti kuitenkin korjattavaksi koko loppuviikon ajan, kun vaivautui vähän pistämään tossua toisen eteen. Apuna tässä vielä osallistuminen Elämysmatkojen Vapaalaskuviikkoon, eli kaksi päivää laskettiin takamaastoja vuoristo-oppaiden kanssa.

IMG_2109
Hissijonossa Antti ja minä suu messingillä, kuva Lauri

Tosiaan laskeminen oli varsin erilaista, kuin mitä olin kuvitellut. Lumisateisen metsän lisäksi laskettiin monena päivänä avoimia kuruja auringonpaisteessa. Niinpä laskemisen sijaan ajasta Hakubasta jäi ensisijaisesti mieleen ihan muut asiat, tosin monet väljästi laskemiseen liittyviä. Ensinnäkin luonto. Laskiessahan sitä luontoa näkee, ja pääsee myös kontaktiin sen faktan kanssa, että vettä on. Melkein joka lasku päättyi jonkun padon luokse, ja sitten vaan kahlailemaan yli. Omat vesikontaktit otin onneksi muovipussien läpi, eli kuivin jaloin selvisin.

Veden, onneksi lämpimän sellaisen, kanssa pääsi tekemisiin myös laskupäivien jälkeen. Ilman poikkeuksia laskupäivä päättyi onseniin eli japanilaiseen kylpylään. En oo mikään vedessä lilluttelun ystävä, mutta onsenit laskupäivän jälkeen oli jotain niin rentouttavaa että niitä on ikävä. Cortinassa pystyi vielä höyryävän kuumassa ulkoaltaassa makoillessa katselemaan laskijoita rinteessä, ei valittamista.

IMG_2157
Kuva Lauri

IMG_2116
Pussijuoksulla yli padon yläpuolelta. Kuva Lauri.

2014-01-16 13.15.12
Missä puut ja lumisade? Lauri kruisailee kurua auringonpaisteessa.

Laskupäivien jälkeen myös safka maistui, ja sen suhteen ei todellakaan valittamista. Hakubassa oli ruokapaikkoja tarpeeksi, että joka ilta mentiin isommalla tai pienemmällä porukalla eri paikkaan syömään erityyppistä ruokaa, joka kerta hyvää. Lisäksi jeni on tällä hetkellä suhteessa euroon heikko, joten hyvin syöminen oli edullista. Paitsi yksi pihvi-illallinen, mutta se oli koko rahan arvoista ja jopa meidän ruokahifistelijälaskukaverit Antti ja Maria arvottivat illallisen yhdeksi parhaista pihvi-illallisista, mitä olivat syöneet.

Erilainen laskureissu siis kaikenkaikkiaan, mutta ei missään nimessä huonolla tavalla! Aikamoinen polte jäi lähteä tsekkaamaan muitakin Japanin kohteita.

IMG_2195
...ja olihan sitä rehellistä metsäputskuakin! Kuva Lauri.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Aikainen aamu

Terveisiä Japanista, palasin Helsinkiin eilen ja tänään tietty duunpäivä edessä. Jetlaagi herätti aamuviideltä, mikä on ihan kohtuullinen aika herätä, varsinkin kun luovutin valvomisen suhteen iltaysiltä ja vedin peiton korviin.

IMG_6623m

Mitä puhelimesta vilkaisin niin sähköpostien kolminumeroisesta luvusta päätellen joku on saattanut mua kaivata reilun viikon aikana, joten mukava alottaa edes aamu rauhallisesti, töissä sellaista fiilistä tuskin pääsee tulemaan.

IMG_6629m

Kommenteista päätellen mua on myös kaivattu blogin puolella, mukava niin. Ihan vaan ei aika, energia tai mielenkiinto riittänyt koneella nysväämiseen lomalla, kuten ei aiemmillakaan lomilla. Joka ilta lykkäsin muutaman puhelinkuvan Facebookiin ja Instagramiin (@Lahjatt) mutta siinäpä se. Onneks on olemassa myös aktiivisia blogipäivittäjiä, joten jos edellisen viikon laskumeiningit kiinnostaa niin ei kun samalla reissulla olleen Antin blogiin tsekkailemaan laskujuttuja - ei laskettu samassa porukassa, mutta osittain samoja mestoja. Ja Antin ja kuvaaja-Simon panostus laskukuviin oli pikkasen eri luokkaa kuin meillä, eli vastaavia ei tulla tämän blogin puolella näkemään, omat kuvat mäkihommista on räpsästy kaikki puhelimella.

IMG_6626m




tiistai 7. tammikuuta 2014

Yleisön puolella

Oltiin viikonloppua Tampereella ja Late halus laudan päälle, niin päätin lähteä Abecille messiin hengaileen ja kuvaileen.

Käyn aika harvoin katsomassa, kun muut tekee asioita. Viime vuosien aikana oon pari kertaa käynyt katsomassa Elisen dh-ajamista Kalpiksessa. HookUpeissa käyn, jos satun oleen Helsingissä samaan aikaan, missään muissa skedekisoissa en oo tainnutkaan käydä. Joskus käytiin jenkkireissulla Etniesin parkissa skeittaamassa samaan aikaan, kun Etniesin tiimillä oli demo siellä, mutta silloinkin pääsi ite skeittaan. Joskus käyn vähä puolikuntoisena tai laskupäivän jälkeen pitämässä Tyttörullalautailijoiden hallivuoroja, jolloin en juuri ite rullaa.

IMG_6583m

IMG_6589m

IMG_6610m
Tamperelaisen skeittauksen salainen resepti

Oli yllättävän viihdyttävää olla mukana vain hengailemassa, varsinkaan kun en ABECciin oo luonut vielä kovin lämmintä suhdetta pintojen liukkauden takia. Sunnuntaiaamuna oli K-30-vuoro ja ruuhkaa ei ollut, joten kamerankin kanssa sai melko vapaasti heilua olematta liikaa tiellä. Hallin tuli aukaisemaan Jupi, jonka muistan niiltä 90-luvun vuosilta kun ite aloin skeittaamaan Elisen kanssa ja siinä pääsin sitten päivittelemään tietojani Tampereen ja Kangasalan skenestä niiltä ajoilta tähän päivään. Hyvältä näyttää, uutta parkkia pukkaa ihan mun entisille kotikulmille. Jos Sokevaa sekä Siilitien ja Vuosaaren parkkeja ei olis, vois harkita muuttoa takas Tampesteriin! Ai niin ja työpaikkaa ja kämppää kans.

IMG_6595m

IMG_6608m

Vaikka katseluosastolla oli tällä kertaa ihan mukavaa, en kyllä malta odottaa, että pääsen taas ite skeitti- ja laskuhommiin. Tässä polvea parannellessa tuli katsottua dokumentti The Crash Reel. Dokkarissa aivovamman lumilautaillessa saanut Kevin Peirce haluaa riskeistä huolimatta palata laudalle. Ymmärsin erittäin hyvin Peircen fiilikset. Ei sillä, että vertaisin mitään omia vammoja aivovammaan, mutta yleensä ajatuksen tasolla, että lääkäri sanois, että enää koskaan et voi harrastaa mitään mitä aikaisemmin oot tehnyt. Mitä siihen sitten sais tilalle? Oon yrittäny kelailla kavereidenkin loukkaantumisten kautta, että harrastaa voi monella tasolla. Että ollakseen skeittaaja ei välttämättä tartte skeitata, vaan voi myös tehdä muita lajiin liittyviä asioita. Mutta ei se silti olis helppoa.

Itellä parinkin vanhan vamman takia on muutamia rajoitteita omaan harrastamiseen. Toinen on konkreettinen, etujalan nilkasta meni molemmat luut poikki 1998 ja se ei väärin luutumisen vuoksi taivu vieläkään kunnolla. Niin ollen mun ollie on vuodesta toiseen surkea, kun ei sitä etujalka saa vetään lautaa kunnolla jalkoihin kiinni. Jos ei vertaa muiden ollieisiin, niin ei se sillee haittaa. Toinen on vähän hankalampi, kun se ei oo niin konkreettinen, mutta löin lumilautaillessa kasvot niin, että murtui leukaluu, hampaita ja nenä, ja niiden operointiin on mennyt tosi paljon lääkärikäyntejä ja vakuutusrahaa. Mitään naamallekaatumisia ei lääkäreiden mukaan enää kannattais tehdä, koska seuraavaan fiksauskertaan ei välttämättä enää ole rakennusaineita, mistä saada hyvää jälkeä . Se sitten puolestaan karsii monet jutut pois, missä vois kaatua. Sitten kun ei juurikaan ota riskejä, kehitys on tietty älyttömän hidasta. Toisinaan se ärsyttää, mutta on tässä tänäkin (loputtomana) syksynä tullu aika paljo uusia juttuja tehtyä, mutta omaan, varmistelevaan tahtiin.

IMG_6607m

Muutaman päivän päästä olis tavoite päästä näistä katseluhommista ite laudan päälle. Valmistautuminen reissua varten ei oo mennyt ihan kuin elokuvissa, sillä viimesen vuorokauden oon maannut halailemassa vessanpönttöä iki-ihanasti oksennustaudissa. Tällä kertaa ei tää matkalle valmistautuminen oo siis ollut ihan kärkeä, mutta ehkäpä itse lomasta tulee sitten sitäkin hienompi!

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Ystäviä ympärillä

Hiihdonopetustöiden peruunnuttua päädyttiin viettämään lauantaita Sokevaan Elisen kanssa, joka oli jo aiemmin saapunut Helsinkiin ja perinteisesti vallannut meidän olkkarin. Mukaan päätti lähteä myös Late, Maija ja Reetta. Perille saapui sattumalta samaan aikaan vielä lisää hyvää seuraa, autolastillinen tamperelaisia. Sessarit oli ihan huiput ja sain elämäni ekan todella kunnollisen fronttislashin puulikopariin. Loppupuolella sessareita samaisen tempun yrityksestä kaaduin niin, että takajalka jäi laudalle. Etujalasta polvi taittui sisäänpäin ja kuulin naksauksen sekä tunsin, kun jotain antoi polvesta periksi.

IMG_6488mu
Olkkari vallattu

Kiipesin nopeesti puulista ylös ja lähdin rappuset alas pois hallin puolelta. Kokemuksesta tiedän, että silloin kun sattuu kunnolla, kipu tulee vähän jäljessä, eli toimintakykyisimmät hetket on välittömästi. Jos taas kipu tulee heti, yleensä ei ole käynyt pahemmin. Pian mun ympärillä olikin jo varsinainen hoivaajien lauma. Late keräili kamppeita kasaan, Reetta juotti panacodia liuoksena ja Elise piteli kylmäpussia. Maija selvitti, mihin kannattaisi lähteä lääkäriin.

IMG_6515m
Tässä kuvassa vielä hymyilyttää, vaikka vitsien aika tuli vasta myöhemmin.

Päädyttiin lähtemään Marian sairaalaan, vaikka tiedossa toki oli, että tuskin sieltä mitään selviää. Selvää oli, että nivelsiteethän ne paukahti, ja niiden suhteen totuus selviää vaan magneetilla. Fiilistä automatkalla piti yllä huonot vitsit, joita oli kylläkin turhan vähän. Kyllä jokaisella pitää olla pari huonoa vitsiä taskussa siltä varalta, että tarvii viihdyttää kaveria kivussa. Tässä tarvitseville yksi Reetalta: Miksi Batman lopetti skeittauksen? No kun Robin teki täydellisen frontside ollien.

Lääkärivisiitti oli nopee ja melko turha, mutta sain sieltä kepit, joiden kanssa liikkuminen oli huomattavasti siedettävämpää. Kotona odotti hyvä kaarti hoitsuja, joten fiilis pysyi korkeella.

IMG_6539m
Aika moni tyyppi loukkaantuis mielellään, jos sais tällaiset hoitajat

Alusta alkaen ilmoitin, että Japaniin oon edelleen lähdössä. Siellähän on nähtävää loputtomiin. Kuinka paljon kannattaa harmitella karmeaa kohtaloaan, jos pääsee kuitenkin lilluttelemaan johonkin onseniin (japanilainen kylpylä) lumiapinoiden keskelle. En vieläkään tiedä, pystynkö siellä laskemaan, mutta niin toki toivon. Jalka on parantunut ihan älytöntä vauhtia. Otin viimeset Panacodit sunnuntai-iltana, sen jälkeen burana on riittänyt. Alkuun tarvin kaksi kättä painamaan jalan suoraksi, ja pystyin makaamaan vaan polvi ylöspäin, yritys kyljelle kääntymisestä tuntui puukon iskulta. Nyt kävelen tasasella jo miltei normaalisti. Vielä eilen hankalalta tuntunut rappujen meno alaspäin onnistui jo tänään. Tässä on vielä viikko aikaa, joten jos edistysaskeleet on yhtä isoja, näen kyllä itteni laskemassa. Turvotusta vielä on, joten yritän olla rasittamatta liikoja. Tavote on alkuviikosta koittaa vähän isompia juttuja, jotka antais vähän osviittaa käyttäytymiseen laskiessa, kuten jalkakyykkyä tuen kanssa. Polvituki mulla oli samaan jalkaan jo ennestään.

Tässä on vuosien mittaan sattunu kaikenlaista, ja joka kerta loukkaantuessani oon huomannut kaksi asiaa. Ensinnäkin mulla on ihan hiton paljon siistejä ihmisiä ympärillä, jotka sekä auttaa, on seurana että luo hyvää fiilistä.

Toiseksi joka kerta toipilaana oon oppinut tai saanut aikaseksi asioita, mitä en koskaan muka ehdi ja jaksa, kun pitää mennä skeittaamaan tai laskemaan. Ollaan tyhjennetty kasattua katsottavien dokumenttien listaa Netflixiltä ja pitkästä aikaa palautin jopa mediaveromaksujani katsomalla YLEn ohjelmistoa. Ja viimeisimpänä saavutuksena liityin muuten Instagramiin vihdoinkiin haha (@Lahjatt). Instagramin kunniaksi oli myös pakko käydä ostamassa sellanen puhelin, jolla sitä voi käyttää (se on tosin vielä paketissa, kun en oo muka ehtinyt alottaa asentelua). Jos siis jalka ei oo laskukuosissa, lupaan täten alottaa mun todellisen Instagramin käytön sadalla kuvalla Japanista (=n.10 per perilläolopäivä).