maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kauhua ja inhoa Herttoniemessä

Mulla oli ekan kerran kyynärsauvat seuraavana syksynä, kun olin aloittanut skeittaan. Mursin nilkkani minirampissa 1998 ja olin just ja just vielä sen ikänen, että sairaalassa olin lastenosastolla. Jäipähän mieleen, kun hoitajat puhuttelivat tyyliin "ottaako Lennu jätskiä". Sen jälkeen on tullut kepiteltyä menemään aina silloin tällöin, kierukkaa operoitiin joskus ja nilkkaan tuli pieni murtuma toisella kertaa ja ehkä jotain muitakin kertoja vuosien mittaan, eipä niitä jälkeenpäin muista. Nyt kun sain taas kepit, oli nukutuksen jälkeenkin tokkurassa helppo vanhasta muistista liikkua niillä.

Leikattuun jalkaan ei saa varata yhtään, mutta onneks oli jo valmiiks poweria toisessa jalassa, niin kaikki on mennyt tosi näppärästi. Saan tehtyä miltei kaiken itse, tosin vähän soveltaen. Vaikkapa mitään nesteitä ei saa siirreltyä sellaisten kohtien yli, missä ei ylety siirtämään niitä tasolta toiselle. Kahvi pitää hörppiä keittiössä ja jos olkkarissa haluaa juoda jotakin, se pitää kuljettaa pullossa.

Päivien mittaan tietysti varmuus keppien kanssa kasvoi tietysti entisestään. Kunnes sitten perjantaina toisella puolen huonetta latauksessa ollut työpuhelin soi ja jostain idioottimaisesta oikusta nousin sohvalta kiireellä vastaamaan. Samassa keppi takertui maton reunaan ja kaaduin.

En tiedä tarkkaan, mitä kävi. Luulen, että paino käväisi leikatulla jalalla ja sitten tein jonkun syöksyn mille tahansa muulle ruumiinosalle, mutta täydellisesti en tietenkään onnistunut jalkaa varomaan.

En yleensä syyttele itteeni pieleen menneistä jutuista. Rapatessa roiskuu ja mokia sattuu, toki ne harmittaa mutta sellasta se välillä on. Vaikka silloin, kun toi polvi varsinaisesti pamahti, otin asian melko rennosti, lähellä ollut Japanin reissu vaan harmitti. Joku tavaroiden heittely on musta ihan naurettavaa, eihän se mitään auta. Tällä kertaa oli vähän erilainen lähestymistapa tilanteeseen. Makasin lattialla vollottamassa ja syyttelin itteeni, kun sain puhelimen käteeni heitin sen suorilta seinään (myöhemmin, kun Lauri oli koonnut osat ympäri huonetta, se ihme kyllä edelleen toimi, hyvä niin).

Tietysti kello oli jo sen verran, ettei saanut soitettua lääkärille, joten en voinut ku olla ja vainoharhaisesti tarkkailla tuntemuksia. Välillä lohduttauduin, että illaksi oli sentään muuta ajateltavaa, kun kaveri oli tulossa käymään. No sehän tietysti soitti, ettei jaksakaan tulla, ja mä puhelun lopetettuani vaivuin uudelleen epätoivoon ja koko ilta meni synkeillessä ja vartin välein polvea koukistellen ja tunnustellen.

Nyt aiempi rentous liikkumisesta on tipotiessään. Meen huomenna lääkäriin tsekkauttaan tilanteen, mutta joka tapauksessa jos jotain meni rikki, sille ei nyt voi tehdä mitään. Vakuutusta varten on kuitenkin parempi selvittää tilanne heti. Hoitaja lohdutti puhelimessa, että en todellakaan ole ainoa, jolle näin on käynyt, mutta eipä se paljoa mua auta.

Ettei nyt mee ihan ankeiluksi, niin tässä muutamia kuvailuja loppuviikolta. Kaikki tietysti maailman tänhetkisestä keskipisteestä, eli meidän olkkarista kuvattuja. Jahkailen kuvauskaluston päivittämistä ihan tosissaan, ja sain Laurin työkaverilta lainaan Canonin 6D:n, joka todennäköisimmin se uusi kamera olisi. Rakastan tätä syvyysterävyyttä näissä kuvissa, mutta muutama seikka silti vielä puoltaa pysymistä 7D:ssä.

_MG_0481m
Livemusiikkia iltaisin

_MG_0464m
Aurinkoinen Reetta kävi pitämässä seuraa

_MG_0427m
Potilas itse, kuva Lauri

_MG_0419m
Arvet kertoo eletystä elämästä




keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kaksi viikkoa takana

Leikkauksesta on reilu pari viikkoa. Tikit otettiin eilen pois ja esittelin tän hetkisen ojennus/koukistus tilanteen (kuulemma hyvä). Sitten vaan jatketaan samaan malliin taas pari viikkoa, eli ei uusia jumppia, ei vielä painoa jalalle.

Se, ettei jalalle saa varata yhtään, pitää mut aika hyvin neljän seinän sisällä. Oon kyllä varsin näppärä keppien kanssa, mutta ei niillä silti huvikseen könkkäile pidempiä matkoja. Niinpä käytännössä jumitan joko omassa tai jonkun muun kotona, mihin joku mut ovelta ovelle kuljettaa.

Ensimmäiset pari päivää polvi oli just niin kipeä, kuin viidestä kohtaa sorkitun nivelen varmaan kuuluukin olla.

1paivakollaasi
Ensimmäinen päivä ihanasti lääkepöllyssä

Ensimmäinen viikkokin meni täysin ohi. Nukuin kolmet päikkärit päivässä ja muuten lähinnä tuijottelin ikkunasta ulos. Polven turvotuksen sijaan turpos koko jalka ja se oli aika huvittavan näköinen verrattuna viereiseen.

kollaasi1viikko
Ensimmäisen viikon elämää

Toisella viikolla sain siirron äitin hoiviin Tampereelle. Nyt nukuin jo vähemmän, ja vaikka en varsinaisesti tehnyt mitään - paitsi raahauduin ruokapöytään kun kutsu kävi, niin päivät edelleenkin kului yllättävän vauhdilla. Pääsin käymään Elisen luona, kun se kotiutettiin pääsiäiseksi. Koomista, kun kaveri, jolla on selkä kasattu uusiksi vain viikkoa aiemmin kuin mulla polvi leikattu, kantaa mulle kahvit sohvalle. Tiimi toimii!

kollaasiTampere
Tampereella

Pääsiäisen jälkeen palasin Askolan mutkan kautta omaan kotiin. Vaikka saikkua on toukokuun loppuun asti, tietyt työjutut ei odota siihen asti. Lehti on menossa painoon ens viikon tiistaina, joten siihen liittyvät hommat on hoidettava, jos meinaa saada ulos sellaisen lehden kun on itse suunnitellut. Kun lehti on painossa, suunnittelen taas asemapaikan vaihtoa, sillä nää 56 neliöö saattaa olla viikon intensiivisen kotonaolon jälkeen aika nähtyjä.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Ens kauden uusi musta?

En oo koskaan ollut harrastuksiin liittyen mikään kamahifistelijä. Seuraan välinekehitystä lähinnä sivusilmällä. Toki yritän aktivoitua havainnoimaan, missä välinepuolella mennään, kun pitäisi lähiaikoina ostaa jotain uutta. Yleensä siitä pahemmin innostumatta. Ostotilanteet on kuitenkin nykyään suhteellisen vaivattomia, sillä saman katon alla asuu Lauri, joka taas seuraa kaikkea mahdollista, mitä lautabusineksessa tapahtuu. Esimerkiksi sideostoksen hoidin viime talvena niin, että kävin ostaan samat Unionit, mihin Lauri oli pohdinnan jälkeen päätynyt. Onneks mun siteet oli kauden uudemmat, niin oli sentään eriväriset, säästyy tuulipukufiboilta hehe.

IMG_6148
Lautatilanne kotona alkutalvesta, skeittien määrä on tainnut pysyä samana, mutta lumilaudat on vähentynyt parilla.

Lauri päätti pitkästä aikaa jakaa tietoaan muillekin kuin sohvalta käsin mulle, joten ens kauden lautatrendeistä voi lukea jutun Relaa.comista. Juttu keskittyy enemmän vapaalaskupuolelle. Siihen hommaan en ajatellut ens kaudelle ostaa lautaa, sillä ainoa omistamani lumilauta on tällähetkellä Salomonin putskulauta. Koska viime kaudellakin laskupäivistä vapaalaskua oli kuudesosa ja loppu lähinnä parkkilaskemista, niin selvää on, että parkkilauta kannattais omistaa. Myin kaksikin lautaani viime kauden aikana ja laskin melkein koko kauden Laurin vanhalla Iconilla. Saattaa kyllä olla, että samalla lainalaudalla mennään ens kausikin, jos jotain järjetöntä innostuksenpuuskaa ostopuuhiin ei jostain synny.

IMG_6973m
Talmassa maaliskuussa Icon jaloissa, kuva Lauri

IMG_2502m
Vanhan, jo eteenpäin myydyn laudan pohjan esittelyä. Nykyään sekä mulla että kavereilla on hauskaa. Kuva Lauri

IMG_2132m
Putskulaudat vielä uudenkiiltävinä Japanin reissulla, kuva Lauri

Näemmä muuten vieläkin kiinnostaa kirjotella laskupuuhista, vaikka en ite ennen ens kautta enää laudalle pääse. Jos olisin laskukunnossa, menisin vielä pääsiäisenä Sappeeseen ja osallistuisin myös lauantaina Banked slalom -kisailuun. Mutta koska en oo, niin menkää te muut ja ottakaa ilo irti viimesistä etelän lumista.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Kausi takana

Elämä menee eteenpäin kausissa. On laskukausia, ja sitten on väliaikaa. Väliaika ei ole varsinkaan nykyään enää huonompaa aikaa, kun tulee skeitattua melko paljon. Aikanaan suurin unelma oli mennä laskukaudesta toiseen ja sen kerran toteutinkin viettämällä välikauden Uuden-Seelannin lumilla. Vaikka nykyään skeittaus kiinnostaa oikeestaan enemmän kuin laskeminen, skeittaus ei samalla lailla rytmitä vuotta, kun sitä pystyy tekemään ympäri vuoden. Toki on hallikausi ja ulkokausi, mutta kuitenkin.

Koska rakastan tilastointia, oon aina merkannu ylös kaikki laskupäiväni. Tänä vuonna niitä tuli historiallisen vähän, 46. En oo ikinä elämässäni lumilautailun alotettuani laskenut alle viittäkytä päivää, en edes ekana kautena kun alotin. Nytkin olisin päässyt helposti tuon viidenkympin yli, koska ohjelmassa oli vielä vapaalaskureissu Norjaan ja sieltä Levi Campille kautta lopettamaan, mutta päädyin lisävammojen estämiseksi leikkauttaa polven heti, kun sain vakuutuspaperit kuntoon.

Tämä laskukausi loppui sattumalta samana päivänä, kun Talma meni kiinni. Tavallaan oli aika kämänen kausi - Etelä-Suomen laskukausi alkoi takkuillen Talman avattua ja sitten jouluksi suljettua. Siinä välissä teloinkin sitten polven, joka rajoitti laskuja koko loppukauden. Kausi myös meinasi loppua super aikasin lämpimän kevään takia. Talmalle kaikki kunnia siitä, että tykit pauhas aina kun pakkasten puolesta oli mahdollista, jopa kauden lopussa. Yritys oli kovaa, mutta lämpimälle säälle ja sateelle ei hiihtokeskus mitään mahda. Mukava oli kuitenkin laskea huhtikuun puolelle asti.

IMG_6960
Viimeisinä viikkoina ei Talmassa ollut ruuhkaa

Toisaalta kaudesta jäi tosi hyvä fiilis. Kausi alotettiin laskemalla Rukalla superpaippia, välissä muutama Talma-päivä, sitten suunta Japanin puuteriin. Loppukauteen mahtui kivat tyttöjen laskutapahtumat Tornarissa ja Sappeella ja tosi monta kivaa päivää ja iltaa Talmassa hyvässä seurassa. Ehkä polvivamma toi laskemiseen jopa tiettyä rentoutta, kun ei voinut vetää mitään isompaa ja tuli laskettua monipuolisesti pienempiä juttuja, kuten pieniä reilejä ja eri temppuja pipessä. Lisäks tuli hengailtua rinteen alla enemmän kuin ikinä, kun ei voinut laskea normaalia tahtia.

Ens kaudelle ei vielä oo mitään suunnitelmia. Tavote on, että nyt kun ei oikein kesällä pääse tekeen mitään lautahommia, niin säästelis kesälomaa talvelle mahdollisimman paljon. Valitettavasti kaikkea ei saa säästää, mutta näillä näkymin vähän pitemmän reissun tai useamman lyhyen pääsee tekemään.


IMG_6962m
Kevät ja Laurilla peililinssit päässä

IMG_6971m
Mute Talman kevätpipessa, kuva Lauri.

Kuvat maaliskuun lopulta Talmasta

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Viiltävää analyysiä

Nyt on leikelty! Kävelin leikkaussaliin maanantaiaamuna puol ysiltä ja avasin silmäni heräämössä yhdeltä. Mua leikattiin kolme tuntia viidestä eri kohtaa! Kaikki nämä kohdat yhdessä ja samassa polvessa. Aika viturallaan se oli, onneks en sittenkään viivytellyt leikkausta ja odotellut ihmettä. Ainoa, mitä magneettikuvasta varmaksi näkyi, oli revennyt sisäside. Se korjattiin, mutta niin korjattiin irti oleva kierukkakin ja lisäksi vielä kiristeltiin muutenkin. Ihan kaikkee latinaa en tuosta kirjallisesta sepustuksesta tajunnut, mutta lääkäri sanoi heräämössä, että kolmesta kohtaa ulkopuolelta ja kahdesta kohtaa sisäpuolelta operoitiin. Molemmilta puolelta on leikattu auki, että tähystysrei'illä ei selvitty tällä kertaa.

Viidestä kohtaa kun ronkitaan ja osia ankkuroidaan kiinni, niin kipeetähän se tekee kun puudutukset lakkaa. Sairaalaan olis saanu jäädä parempien mömmöjen äärelle vaatimattomat 500 euroa yö, vakuutus ei yöpymistä korvaa. Sillä rahalla ajattelin, että voi vähän kärvistelläkin, joten ei kun kotiin vaan. Kolmas kerros ja ei hissiä, onneks treenasin käsiä etukäteen, kuten kuvista näkyy (ja aikamoisella lisäpainolla, huh).

IMG_6980m
Lisätreenejä kesken laskupäivän

IMG_6985m
Helpostihan näitä...

IMG_6984m
…tai sitten ei

(Kuvat otti Maija)

Eilen pääsin vielä könyämään samat rappuset edes takasin, kun kävin käymässä sairaalassa poistattamassa dreenin. Se oli siis pieni letkunpätkä polven sisässä, josta nesteet vuosi ulos ja joka sattui ihan saakelisti. Sen kun sai pois, niin helpotti selkeesti. Ei sillä, kipeetä tekee edelleen, ja ohjelmassa olevat ojennus-koukistus harjoitukset tuntuu tosi ikäviltä. Mutta varmaan helpottaa joka päivä. Toistaseks päivät ja onneks myös yöt on menny pääosin nukkumiseen, ei oo vielä tullut aika pitkäksi.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Suhteellisuuden teoriaa

Huomenna vihdoin leikkauspöydälle kokoon polven palaset kohdilleen ja kunnolla kiinni. Tai mitä siellä nyt onkaan tarkoitus tehdä, sehän on kaikille lääkäriä myöten osittain mysteeri vielä. Kauheesti sadellut tsemppausta monelta taholta, kiitos niistä. Yleensä ei ole tapana arvottaa tsemppauksia, mutta täytyy myöntää, että tällä kertaa arvostan yhtä niistä enemmän kuin muita. Ystävä jo 90-luvun puolelta, Elise, nimittäin laitteli mulle tsemppiviestejä leikkaukseen Tampereen Yliopistollisesta sairaalasta, missä parantelee itseänsä kävelykuntoon selkäleikkauksen jäljiltä. Elisen selkä on epäonnistuneen moottorikelkkahypyn takia murtunut kahdesta kohtaa. Lanneranka jouduttiin laittamaan metallilevyillä takaisin kasaan. Tuollaista tälliä ei siis hetkessä parannella, aikamoista kuntoutusta tiedossa. Onneks kyseessä on tyyppi, jolla on asennetta ja positiivisuutta siihen hommaan. Ja näemmä sen lisäks vielä huolehtii jopa oman tilanteen ollessa tuo, miten kaverilla menee. Aikamoista.

Viimeks kun nähtiin oli itseasiassa just silloin, kun mä tän huomenna leikattavan polven teloin. Siltä(kin) päivältä kuvamateriaalia riittää, tässä muutamia.


IMG_6488mu
Elisellähän on mun luo avaimet, ja omistajan elkein se myös aina tänne tulee - Honey I'm home, kuuluu vaan eteisestä ja sitten on olkkari vallattu ja kylppäri täynnä pitkiä mustia hiuksia.

IMG_6508m
Olin aika fiiliksissä, kun Elise alkoi ajaa taas dh:n lisäks myös bmx:ää, hyvä tekosyy nähdä kun päästään talvisin samoihin mestoihin harrastaan. Tällä kertaa mentiin Sokevan hallille.

IMG_6514m
Joo on se vähän sekasin…kaikki hyvät tyypit on

Tässä vaiheessa valitettavasti lopetin kuvauksen ja keskityin ite skeittaamiseen. Sitte napsahti polvi ja lähdettiin Laurin ja Reetan kans kohti Marian sairaalaa.

IMG_6539m
Kun tulin ensiavusta himaan, Elise oli kutsutut koolle erinomaisen hoitsukaartin. Ei ollu hätäpäivää!

Paranemisia ja jaksamista kuntoutukseen siis toki mullekin, mutta ennen kaikkea Eliselle! Every scar we have makes us who we are!





perjantai 4. huhtikuuta 2014

Paleleva basenji

Kirjottelin taas Relaaseen, tällä kertaa koiriin liittyen. Ajatus koirista lähti siitä, kun kattelin jotain videoklippejä, missä huskyn näköiset koirat juoksenteli onnessaan puuteripäivänä laskujoiden mukana. Ajatus itselle tutuimmasta koirasta, eli Katjan Tintti-basenjista, samassa tilanteessa lähinnä hymyilytti. Basenjit ei oikein tota talvea ja lunta osaa arvostaa. Lukekaahan Relaasta enemmän, miten koirat ja vapaalaskijan elämäntapa sopii yhteen.

IMG_4796mu
Tintti mökkeilemässä: "Päästäkää mut sisään, täällä ei oo pehmeetä patjaa ulkona"

IMG_5174m
Tintti Hauhon parkin avajaisissa: "Ilkeämielinen omistaja yritti sitoa mut varjoiseen paikkaan, onneksi remmin pituus riitti aurinkoon asti, etten palellu kuoliaaksi.

IMG_4991m
Tintti Tulitikkutehtaalla: "Kerrankin kunnollinen odottelupaikka pikku basenjille, mutta missä rapsuttajat"

Täytyy vielä hehkuttaa, kuinka mukava on kirjottaa omiin harrastuksiin liittyen, mutta kuitenkin oikeita juttuja eikä vaan blogia. Juttuideoita tulvii mieleen koko ajan, mutta pitää rajottaa aina yhteen juttuun kerrallaan, ettei mee liian koneen ääressä istumiseksi vapaa-aika. Seuraava juttu on hautunut jo pitkään, mahtavaa päästä nyt vuorostaan sen kimppuun.