keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Äksöniä loppuvuodeksi

Kävin viikonloppuna avaamassa laskukauden. Olihan se +8 ja satoi vettä, mutta alkukankeuden jälkeen kivaa silti. Yleensä oon alottanut laskukauden jossain, missä voi ihan tehdä käännöksiä rinteessä, mutta nyt Talman tykkijäässä olevassa lastenrinteessä ei paljon kurvailtu, vaan laskettiin pääosin rautaa/muovia pitkin. Onneks Lapin laskureissuakin on jo kalenterissa odottamassa, niin ei tarvi talvea viettää kokonaan etelän lumentulon varassa.



Joulunaikaan on tarkoitus tehdä pitkään "pitäis joskus mennä" -listalla olleita juttuja, kuten mennä vihdoin käymään Sirius Sportissa kokeilemassa surffisimulaattoria. Oltais myös kokeiltu samassa mestassa tuulitunnelilentämistä, mutta nettisivujen mukaan se tuulitunneli on huollossa loppuvuoden. Toinen, mitä oon joskus ajatellu kokeilla, on Kivikon hiihtohallissa hiihtäminen. Hiihtohommia ei oo täällä pääkaupunkiseudulla luonnon lumella päässyt muutamaan vuoteen harrastamaan, niin voisi sitäkin lajia taas muistella ja siinäkin itsensä kipeyttää.

Kipeyttämisestä puheen ollen, ostin itselleni lahjaksi käynnin personal trainerillä. Mua oli vähän jäänyt arveluttaan, missä kunnossa mä ja kovia kärsineet vatsalihakset nyt oikeasti olikaan, ettei vaan tee jotain ikävää vahinkoa. Nyt selvisi testien kautta, että kaikki on kunnossa; vatsalihakset ovat takaisin yhdessä, lihastasapaino on hyvä ja yllättäen lihaskuntokin oli jo hyvä tollasilla perusmittareilla mitattuna, vaikkei siltä vielä tunnukaan. Sain myös treeniohjelman. Se on niin lyhyt, että sen ehtii tehdä missä välissä vaan, mutta samalla niin veemäisiä, anteeksi siis tehokkaita liikkeitä, että koko kroppa saa kyytiä.

Röhkis täyttää tällä viikolla 4 kk ja on ihana, hekotteleva ja jutusteleva pikkuotus. Sillä tota tarinaa riittää aamusta asti ja ei haittaa, vaikkei itse koko aikaa jaksaisi sen kanssa jutustella, se puhelee tasapuolisesti myös leluilleen, harsolle ja käsilleen. Ja sitten nauraa hekottelee omille jutuilleen. Toivottavasti sama meno säilyy, mieluiten loppuelämän. Silloin on aina hyvää seuraa, kun ittensä kanssa viihtyy.


torstai 3. joulukuuta 2015

Reissutytöt

Voihan marraskuu, kuinka pimeä voit olla? Päivät ja viikot kuluvat ja ulkona vaan pimenee, vaikka ei uskoisi sen olevan enää mahdollista. Koska en jälkeenpäin aio muistella vanhempainvapaa-aikaa sillä, että synkistelin vaan kotona vaippavuoren kaatuessa päälle, lähdin spontaanille reissulle Mikkeliin. Tavoitteena nähdä kaveria ja päästä hevosen selkään vuoden tauon jälkeen. Pakkasin kamat autoon ja kerroin Röhkikselle, että Mikkeliin pääsee laittamalla silmät kiinni autohallissa ja kun ne avaa, ollaan perillä. Niin se myös teki, varmaan silkasta tottelevaisuudesta hehe. Vaikka en autolla ajamista rakasta, niin oli mukava ajella valosan aikaan melko tyhjiä teitä, varsinkin sitten kun maassa alkoi näkyä ohut kerros valkoista kultaa.


Kuva Suski

Reissun tavoitteet toteutui, komea Vares-herra kuskasi mua Mikkelin metsäteillä ja kaveri sai kunnon perslihastreenin työntäessä Röhkistä perässä. Ehkä tyhmän kuuloista, mutta oon ylpeä itsestäni, että käytiin Mikkelissä. Joo, se ei oo maailman toisella laidalla, mutta en oo tainnut koskaan käydä siellä, ajanut vaan ohi. Sai ajan kanssa vaihdettua kuulumisia kaverin kanssa ja nähtyä eri maisemia. Oikasti ei tietenkään ollut ihan kokoajan luksusta, samaa puklailtujen vaatteiden vaihtoahan päiviin sisältyy, missä vaan onkin, mutta ei sitä jälkeenpäin muista. Paremmin muistaa, kuinka muut vielä nukkuivat aamulla, ja mä keitin kaverin mökkimäisessä pikkukodissa teetä ja katselin ikkunasta pässejä aitauksessa ja valkoista lumikerrosta.


Vares-herra ihmetteli Röhkistä lähietäisyydeltä, ja Röhkis vaan ihmetteli takaisin. Kuva Suski.

Kotiinpäästyä oli sekä ihana olo, että oli käynyt jossain, että mukavuus siitä, että ollaan taas kaikessa helppoudessaan kotona.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Vaaleanpunaista hattaraa

Marraskuu on synkeimmillään, mutta mun elämässä siinä edessä on silti hennon vaaleanpunainen harso. Vähintään pari herätystä yössä pehmentää aivot, mutta en tiiä onko siitä tällä hetkellä enemmän haittaa vaan hyötyä. On sellasta perusmukavaa silti jatkuvasti, vaikka vähän väsyttääkin. Alun epämääräsyys on muuttunut, ei nyt päivärytmiksi, mutta sellaiseksi että päivien kulusta on jonkinlainen aavistus. Aivojen lisäks on pehmentynyt jotain muutakin, sillä tuo pieni otus on musta aivan todella hellyyttävä ja on ihana viettää sen kans aikaa. Älkää kertoko kellekään, mutta kulutan päivittäin ihan ketterästi tuntikausia vaan puhumalla pehmoisia Röhkikselle.

Pehmennyt pää näkyy myös siinä, että en muista juuri mitään. Musta tuntuu ja uskon että vaikutankin suht skarpilta, kun puhun muiden kanssa, mutta jälkeenpäin en välttämättä muista, mitä on puhuttu. Tää on aika vieras tunne, kun oon tottunut siihen, että muistan yleensä asiat oikein hyvin.

Vaikka Röhkiksen kanssa oleilu on mukavaa, oon myös tyytyväinen, että oon pysynyt tavoitteessani saada kroppaa takaisin pelikuntoon. Oon nyt käynyt kerran pari viikossa skeittaamassa, ja on kyllä maistunut, vaikka aika iisisti tuleekin vielä otettua. Jouluna tulee kaksi vuotta sitä, kun oon oikeesti viimeks skeitannut täysiä, sen jälkeen oon kyllä ollut laudan päällä, mutta aina varmistellen - eka polven ollessa hajalla, sitten leikkauksen jälkeen varovasti aloitellen, sitten mahan kasvaessa sitä varoen. Nyt olis kauheen kiva, jos ei tulis mitään isompaa, vaan vois pitkästä aikaa vapauttaa varmistimen ja antaa palaa.

Sen lisäks, että kotona on mukavaa, tulee oltua aika paljon liikkeellä. Röhkis kulkee pääosin vaivattomasti mukana, sillä niin kauan kun vaunut on liikkeellä, se useimmiten köllöttelee siellä täysin tyytyväisenä.


Boardexpossa Röhkis nukkui koko reissun, mukaanlukien näiden kuvien otto.

Nyt kun on mahdollisuus, yritän myös ottaa itteeni niskasta kiinni ja tehdä juttuja, mitä ei ehdi niin helposti sitten kun on taas töissä ja aika enemmän kortilla. Tällä viikolla oltiin pari päivää Tampereella. Pääagenda oli käydä pitkästä aikaa viisivuotiaan veljenpojan kanssa tekemässä kaksin jotain kivaa. Käytiinkin sisäleikkipuistossa. Oli aika win-win -reissu, sellaiseen tarvitsee maksaa pelkästään lapsesta, mutta silti pääsin itekin pitkästä aikaa hyppiin trampoliineilla, kiipeilemään ja riehumaan. Ihan mahtavaa!

Tuli myös nähtyä kavereita ja bonuksena löytyi vielä sopiva rako kävästä korkkaamassa vastarempattu Tampereen hallikin. Tälläsiä reissuja lisää!


Tampereen hallilla, kuva Susa.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Ihanat nimijuhlat

Vietettiin viikonloppuna Röhkiksen ihanat nimijuhlat. En ollut koskaan ollut nimiäisissä, joten järjestelyissä ei voinut kopioida jo nähtyä ja hyväksi havaittua, mutta toisaalta eipä niissä ole mitään pakollista kaavaakaan. Järjestelypuolelta muutenkin on nuo skeittitapahtumat perhejuhlia tutumpia. Kolmikymppisissäni hiihto- ja lumilautaratsastettiin pellolla kahdenkympin pakkasessa ja makoiltiin paljussa, mutta se konsepti ei ehkäpä toimi nimiäisiin. Toki, jos kyseessä olisi ollut kastejuhla, palju olisi ollut omaperäinen vaihtoehto kastemaljaksi.

Päädyttiin siis perinteisempään mutta erittäin onnistuneeseen juhlaan, missä ihan lämpimissä sisätiloissa pidettiin puheita ja syötiin kakkua. Mukava niin.


Koristeiksi löytyi luonnosta puolukanvarpuja ja lumimarjoja

Olimme pitäneet nimen salassa kaikilta ja aloitimme juhlan nimivisalla. Ihan tyhjältä pöydältä ei arvailuun tarvinnut lähteä, sillä vihjeenä oli sukupuu ja vinkki, että nimet löytyvät suvusta joko sellaisinaan tai muunneltuna. Muuntamisesta oli vielä esimerkki, eli vaikkapa Justiinasta olisi voinut tulla Tiina tai Wilhelmista Wilhelmiina.


Nimivisailupöytä

Vieraiden arvaukset eivät saaneet enää nimeä viime hetkellä muuttumaan, sillä nimi oli jo kirjattu maistraatissa ja Kela-korttikin tullut postissa. Kivoja nimiä arvauksissa kyllä oli. Muutamakin ehdotti Lahjaa. Hiljaa, Hilmaa, Vilmaa ehdoteltiin. Ihania nimiä kaikki. Inkeriä olin itsekin miettinyt. Omaan korvaan erikoisemmista ehdotettiin Irmaa ja Reginaa.

Tuleva kummisetä oli jo etukäteen ilmoittanut arvanneensa nimen. Ei uskottu, mutta todiste oli vakuuttava - siellä se oikea nimi oli lappuun raapustettuna. Niinpä kummisetä pääsi paljastamaan nimen, jonka jälkeen kerrottiin, miten siihen päädyttiin. Tarina ei sinänsä ollut sen dramaattisempi, kun että otettiin nimipäiväkalenteri käteen ja alettiin käydä nimiä läpi. Ihan ei päästy yhteisymmärrykseen tammikuussa, mutta eipä mennyt loppuvuoteenkaan, vaan kesäkuulta löytyi molempia miellyttävä nimi, joka jätettiin harkintaan. Kun tyttö sitten syntyi, alettiin makustella nimeä käytössä ja todettiin sopivaksi. Tämä nimen valintahan tällä tavoin on tosi suomalainen juttu, kirjotin jo useamman viestin muun maalaisille kavereille, missä selitin, että tyttö tuli mutta nimeä ei ole vielä päätetty ja se annetaan vasta kuukausien päästä… Samaan aikaan jenkkikaverini julkaisi ultraäänikuvan, jossa luki "It's a girl" ja tuleva nimi. Vaikea uskoa, että kukaan suomalaisista tutuista tekisi samoin.

Valittu nimi löytyy tosiaan vähän muokaten sukupuusta, vaikka se ei ollut pakollinen lähtökohta. Sieltä poimittiin myös toinen nimi. Sukunimi otettiin Laurilta, jotta säilyy sopiva tasapaino perheessä - minä olen sukunimivähemmistössä ja Lauri sukupuolivähemmistössä.



Tarjottaviin haluttiin makujen lisäksi myös näyttäviä värejä ja molemmissa onnistuttiin

Nyt vielä pitäisi oppia kutsumaan meidän pikku Röhkistä Pihlaksi. Ehkä siinä on pointtinsa, että lapselle annetaan oikea nimi jo sikiövaiheessa tai viimeistään sairaalassa, nimittäin tässä vaiheessa uuden nimen käyttö vaatii jo harjoittelua. Kova tavoitteeni on lopettaa kutsumatta Röhkistä Röhkikseksi ennen teini-ikää.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Pika-analyysi

Yksi ilmiö, mitä en ollut kokenut ennen kuin skidin kanssa, on ollut vieraiden ihmisten neuvot. Pyytämättä ja yllättäen. Helsingissä asuu paljon erinomaisia lapsenhoidon asiantuntijoita, jotka pystyvät analysoimaan lapsen kanssa liikkuvan uusavuttoman vanhemman osaamattomuuden alle kymmenessä sekunnissa. Hienoa ammattitaitoa ja arvostettavaa välittämistä, että halutaan auttaa muita niin hanakasti!



Jos sä rakastaisit sun lasta, sä pitäisit sitä sylissä. -Mies metroasemalla kun vauva huutaa vaunuissa


Vauva on tästä muuten täysin samaa mieltä! Parasta on olla sylissä, mieluiten kokoajan. Joskus ilkeä äiti kuitenkin pakkaa pienen sylikissan vaunuihin, joka useimmiten aiheuttaa kunnon raivon. Ainoa, mikä hankaloittaa mielipiteen perillemenoa on, että niissä hytkyvissä vaunuissa jopa pienen julmasti hylätyn sylikissan on niin pirun vaikea pysyä hereillä! Metrossa se ei ole ollut hereillä vielä kertaakaan eläessään, metrolaiturille asti on muutaman kerran sinnitellyt. Tästäkin neuvosta alle minuutti niin lapsi nukahti.

Nukkuuko se yönsä? Jos se on yli kolmekiloinen, sitä ei tarvitse syöttää yön aikana. -Nainen hississä kun vauva oli viisiviikkoinen

Neuvolan ohjeiden mukaan alussa olisi pitänyt herättää yöllä syömään. Ei noudatettu kumpaakaan neuvoa. Ruokitaan, jos on nälkäinen. Ilmoittaa asiasta kyllä, päivin ja öin.

Sun kannattais kyllä antaa sille tutti. -Nainen kaupassa

Kyllä kyllä. Tossahan se muuten on sen pään viereen sylkäistynä. Jos tarkotit, että sen pitäis olla sen suussa, niin suositteletko jeesusteippiä vai pikaliimaa? Ihan vaan suuhun laittamalla se ei siellä pysy.


No, jokaista besserwisseriä kohti on myös ihmisiä, jotka vilpittömästi haluavat vain ihastella vauvaa, ja kuten aiemminkin totesin, juuri tämä vauvahan on puolueettoman mielipiteeni mukaan harvinaisen söpö, niin kiva että muutkin huomaa sen.

Voi, eihän tuon ikäinen ole edes ihminen, se on vaan ihana…mytty!
Niin onkin.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Still alive

No niin. Ollaan näemmä onnistuttu elämään, ei nyt rauhaisaa, mutta jonkinlaista yhteiseloa kolmen hengen perheenä kuukausi. Muun muassa tälläisiä ajatuksia on herännyt:

- Juuri tämä vauva on ihan söpö, vaikka vauvat ei yleisesti ottaen herätä mussa mitään tunteita, ne kun on sellasia punakoita möhkäleitä, jolla on liikaa nahkaa. Jännä, että just tää meille tullut kuitenkin on aika nätti. Kävipäs tuuri.

- Vauva on helpompi pitää hengissä kuin viherkasvi. Johtunee siitä, että siinä on ylivuotojärjestelmä molemmissa päissä, sekä äänimerkkisysteemi, joka muistuttaa, jos on kasteltu liian vähän. Siihen asti, kunnes vastaavat ominaisuudet saa viherkasveihinkin, en suostu kantamaan niistä vastuuta.

- Parhaita hetkiä vauvan kanssa on, kun siitä voi tehdä pilaa. Siis nauraa toisen kustannuksella ilman, että se vielä ymmärtää. Ja ottaa ennakoivasti huvittavia kuvia ja videoita, millä sitä mahdollisesti voi kiristää teini-iässä. Kolme leukaa, silmät kierossa ja maitonoro valuu suupielestä, ei aina niin viehkeän näköistä...

- Kakkajutut ääni- ja ilmetehosteineen jaksaa naurattaa yllättävän paljon joka päivä


- Epäinhimilliset vaatimukset tuoreille vanhemmille, kuten vauvakirjan sivulle otettavat vauvan jalanjälki ja kädenjälki. Yritettiin saada ne tehtyä Laurin kanssa. Jos oltaisiin käytetty punaista väriä, lopputulos olisi muistuttanut veristä b-luokan kauhuelokuvaa. Onneksi on mummi, joka hoisi homman kädentaitajan ottein.

- Vanhemmuudesta selviämisen tärkeimpiä edistysaskelia on, että voi julkisilla paikoilla jatkaa sitä, mitä oli kulloinkin tekemässä, vaikka vauva huutaisi kurkku suorana. Ensimmäisinä kertoina hävetti työnnellä vaunuja, kun sieltä kuului sellasta kirkumista kuin joku tarvitsisi välittömästi lastensuojelua tai vähintään parempaa äitiä. Nyt ei juuri enää hävetä, pystyy ihan pokkana kärräilemään kirkuvaa ipanaa pitkin poikin.





sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Vuosaari

Ollaan asuttu kohta kolme kuukautta Vuosaaressa. Herttoniemeen ei ole ollut ikävä, vaikka ihanaa aluetta sekin oli. Kun etsittiin uutta kotia, kriteereinä oli hyvät julkiset kulkuyhteydet, hyvä skeittiparkki lähistöllä ja hyvät ulkoilualueet. Mistään näistä ei tingitty, ja jos nyt oltaisiin ostamassa asuntoa, ei tingittäisi vieläkään. No skeittiparkista en oo vielä itse päässyt nauttimaan, mutta sitä odotellen oon fiilistellyt muita ulkoilualueita senkin edestä. Ne on Vuosaaressa ihan mahtavat - Uutela, Kallahti, ranta, puistot... Samoin en oo lähiaikoina hyödyntänyt julkista liikennettä yhtään, koska en yksinkertaisesti ole poistunut Vuokista mihinkään ennen eilistä, mutta toisaalta metro on kuljettanut kavereita linjan varrelta tähän suuntaan.

lr-20

Koska kotikulmilla on elämä niin helppoa, poistuin eilen ensimmäisen kerran tästä kaupunginosasta sairaalasta paluun jälkeen. Käytiin Suvilahdessa Sri Lankalle rakennettavan skeittiramppiprojektin skate&donate -skedetapahtumassa ja samalla Suvilahdessa olevassa kiertävässä Tivolissa. Vauva nukkui koko reissun, mukaanlukien siirtämiset turvaistuimesta vaunuihin ja takaisin. Oli siis kiva eka reissu pois kotikulmilta, uskaltaa ehkä toistekin lähteä, kun ei tullut kellekään itkua ja hermojenmenetystä. Lahjoitin skeittidekkini ja jotain itselle turhaa pikkusälää Sri Lankan skeittarilapsille. Täytyy myöntää, että se oli samalla loistava tekosyy ostaa itelle uusi dekki laudalle paluun kunniaksi.

lr-35

Huomenna alkaa uudenlainen arki, kun Late palaa töihin. Saa nähdä miten sujuu, ja kelpaako tolle isin pikku sylikissalle joku muu torkkupaikka, vai saatiinko se kolmessa viikossa lellittyä pilalle.

perjantai 4. syyskuuta 2015

Kuntokuuri

Ei käy enää aika pitkäksi. Tuotiin sairaalareissulta tuliaiseksi pieni, vaativa aikasyöppö, joka lisäksi generoi ihan käsittämättömän määrän pyykkiä päivässä. Ihan hyvin ollaan pärjätty nyt, kun meitä on kaksi aikuista ihmistä kotona vastaamassa yhden pienen ihmisen tarpeisiin, mutta en odota innolla Laten isyysloman loppumista.


Ollaan alusta alkaen pidetty kiinni siitä, että kerran päivässä pitää poistua kotoa, ettei seinät kaadu päälle. Late on käynyt päiväsaikaan nauttimassa tyhjistä skeittiparkeista ja mä oon varovasti alkanut rakentaa skeittikuntoa kävelylenkeillä. Mulla mitattiin sairaalassa hemoglobiiniksi 82. Se oli koko raskauden ajan ollut melko huono ja menetin velä päälle puolitoista litraa verta niin mitäpä muuta voi lukemiksi odottaa. Hemoglobiinin nostaminen on siis ollut ykkösjuttu, uskalsin nostaa vauvaakin itse vasta kolmantena päivänä, kun pelkäsin että pökrään se sylissä. Ensimmäinen lenkkini käsitti kotiinpaluusta seuraavana päivänä talon kiertämisen. Sen jälkeenkin huippasi, toki onhan tää iso talokin, että meni ainakin viisi minuuttia. Alkuun en ole vaivautunut säätämään vauvaa mukaan lenkille, kun pukemisruljanssi vartin lenkin takia tuntui aika turhalta. Nyt, kun oon pidentänyt lenkkiä joka päivä viidellä minuutilla, alkaa pituus olla sellainen, että ipanakin on saanut liittyä seuraan. Tänään oltiin ensimmäisen kerran yli tunti liikkeellä!


Tavoite on päästä marraskuussa takasin laudalle. Pakkaa sekoittaa vähän se, että taustalla on kuitenkin iso polvileikkaus. Painan nyt jo saman verran kuin ennen raskautta, ja voin kertoa, että ne hiellä ja vaivalla kuntoutuksessa hankitut reisilihakset ei kuulu jäljellejääneeseen massaan… niinpä peruskunnon hankkimisen aikana tarvii myös kuntouttaa jalkoihin sen verran lihaksia, että varsinkin leikatulla polvella on tuki kunnossa. Pari kuukautta pohjatyötä mieluummin nyt, kun uusi vamma… Kärsivällisyyttä siis tarvitaan!







torstai 20. elokuuta 2015

Kaipuu töihin

Oon nyt ollut äitiyslomalla kuukauden, sitä ennen lomalla muutaman viikon. Ajattelen yllättävän paljon töitä. Vähän jopa ikävä tekeen jotain järkevää sen sijaan, että aamupäivän ohjelma on lukea kirjaa ja käydä kahvilla… Ajattelen myös yllättävän paljon, mitä töitä voisin tehdä sinä aikana, kun en ole töissä.

Vaikka tykkään duunistani, musta oli sinne mennessä suorastaan harmi vaihtaa monta kiinnostavaa duunipaikkaani vain yhteen (hiihdonopetukset, sijaisopetukset kouluissa, freelance-toimittajatyöt). Toki se oli taloudellisesti kannattavaa, vähensi säätämistä ja vaikkapa nyt mahdollistaa juuri sellaiset vanhempainvapaajärjestelyt, kuin meille sopii. Ja joustoja on silti saanut, kun on ollut pokkaa kysyä, kuten vaatimattomasti puolen vuoden poissaolo, jolloin olin työharjoittelussa Amerikassa. Kuitenkin, jos mulla olisi vähemmän töitä, haluaisin tehdä enemmän muita töitä. Yhdessä työpaikassa kun harvoin pystyy hyödyntämään ihan kaikkea aiemmin opittua, nykyisessä työssä suurimpana osa-alueena aiemmasta työkokemuksesta osaamista opettajana ei pysty ylläpitämään.

Nyt siihen on kuitenkin mahdollisuus, sillä äitiys- ja vanhempainvapaalla saa tehdä sunnuntait töitä ilman, että se vaikuttaa vanhempainpäivärahaan ja tuo ylimääräistä paperityötä. Niinpä hyvin todennäköisesti aion tehdä opetushommia Talmassa tänäkin talvena (aikaisempaa juttua duunista hiihto-opena mm. täällä). Itseasiassa ootan sitä jo kovasti. Toki tuo työnteon rajoittuminen sunnuntaihin tuo sen, ettei pääse vetämään kokonaisia Werneri-kursseja, mutta onneksi mun yksityistuntilaisillakin on ollut tapana haluta lisätunteja multa. Useampi kerta opetusta samoille henkilöille on nimittäin siitä kivaa, että pääsee näkemään kehitystä pidemmälle.

IMG_2053m

IMG_2055m
Opetushommissa viime talvena - kuvat Lauri.

Toivottavasti tulee siis ajoissa hyvä talvi! Ja lunta niin, että kaupungissakin näyttää talvelta, niin ihmiset muistaa laskettelukeskustenkin olemassaolon ja asiakkaita hiihtokouluun riittää.

tiistai 18. elokuuta 2015

Odotellen

Yleensä mulla on aina tekemistä, mutta nyt päivät menee kulumisen sijaan kuluttamiseen. Ei siis kuluttamiseen missään taloudellisessa mielessä (no välillä sitäkin), vaan siihen, että pitää ihan miettiä, miten saa päivän kulutettua. Mutta kun ei viitsi alkaa rupeemaan oikein mihinkään. Kirjotushommia seuraavaan Sunnuntai10:iin, plääh, edellisetkin lehdet sitä paitsi myymättä. Juttuja johonkin oikeisiin lehtiin…no ei nyt vaan jaksa alkaa säätään, ettei jää sitten kesken. Kuvien käsittelyä… no ei oo uusia kuvia, pitäis eka lähteä ottamaan niitä. Odotusta, tosiaan. Olis hyvää aikaa nähdä ihmisiä, mutta ei jaksa sopia mitään kenenkään kanssa etukäteen, kun toivoo kuitenkin, että huomenna ei enää sopisikaan sovitut menot vaan olisi jo pallo pois mahasta ja uudet kuviot.

Jotain sentään tulee hoidettua pois kiireisempien aikojen alta. Ollaan tehty viimesiä uuden kodin sisustusjuttuja ihan ennennäkemättömään tahtiin. Vertailuna, edellinen tahti oli myös monelle ennennäkemätön, vanhaan asuntoon esimerkiksi arvottiin mattoa kolme vuotta ja verhojen ostoa neljä vuotta. Nyt saatiin jo näin alle kahden kuukauden jälkeen verhot valittua, tilattua ja laitettua paikalleen. Tosin vaan parvekkeille (kyllä, niitä on kaksi), mutta ei vielä tiedetä halutaankokaan muualle. Joku raja tässä sisustusintoilussa… Lisäksi on uudet lamput katossa, ja mulle viis vuotta ostamisen alla ollut yölamppukin tuli postissa perjantaina, edelliseen asuntoon ei vaan koskaan sitäkään saanut hankittua.


Skidillekin on ehkä kaikki tarpeellinen valmiina. Ainakin kotiin on kulkeutunut kaikenlaista, aika vähän kylläkään mitään ostettua. Mun oma vanha kylpyamme Tampereelta, Laurin puolelta suvussa kulkeva rottinkikori sängyksi, kutomiseen hurahtaneelta tulevalta mummolta nuttua ja tumppua ja sukkaa, kavereilta kassillinen kestovaippoja. Kaupasta haetaan sitten niitä asioita, mitä näytetään tarvitsevan, niitä kun on vaikea hahmottaa etukäteen.


Muuten kulutan aikaa päivisin lukemalla kirjoja. Nyt on meneillään Donna Tarttin The Goldfinch eli Tikli. Sitä ennen lukasin Finlandia-ehdokkaana olleen Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen. Siitä tuli mieleen joskus aiemmin lukemani pari Riikka Pulkkisen kirjaa. Kirja oli nopealukuinen ja lukiessa tosi hyvä ja mukaansatempaava, mutta samalla hetkellä kun takakansi painautui viimeisten sivujen päälle, kirjasta ei tuntunut jääneen mitään käteen tai mieleen. Henkilöihin ei millään tavalla kiintynyt, jos tiedätte mitä tarkoitan, ja jälkeenpäin ei kauheen hyvin edes muista kirjan sisältöä. Goldfinch on hyvää vastapainoa, se on ainakin englanniksi luettuna mulle melko hidasta luettavaa tekstin kuvailevuuden takia (näemmä parantamista tossa adjektiivien sanavarastossa) ja siinä edetään koko ajan yhden henkilön kautta.

Eilen kalenterissa oli sinne aiemmin kirjattu duunilehden aineistopäivä. Meneillään olisi siis lempiviikkoni töissä, jos olisin töissä - tekstien editointi, sivujen täyttö, tiuha kommunikointi taittajan kanssa, ehkä viime hetken kuvauksia… Jännä nähdä lopputulos, minkä sisältöisenä seuraava lehti sieltä ulos putkahtaa. Tai sitä enemmän ehkä seuraavat lehdet, tässä on sisältörunko vielä pitkälti mun loppukevään käsialaa, joten tiedän aika lailla mitä tulossa.

Aikamoinen ajatuskokoelma tällä kertaa. Ehkä seuraavalla kerralla on jo jotain oikeitakin kuulumisia!








sunnuntai 16. elokuuta 2015

Vatsan täyttöä päivien täyttämiseen

Lisää ruokajuttuja!

Suunnitelmat päiville on aika vähäisiä, mutta niin sitä vaan saa päivän kerrallaan kulutettua. Viikonloput tietenkin helpommin, kun Late on seurana. Yritetään muistella paikkoja, mistä ollaan joskus ohimennen mietitty, että vois käydä, lähinnä kavereilta kuultuja tai NYTin ravintola-arvosteluista luettuja ruokapaikkoja. Koska syödä nyt kuitenkin pitää, myös tälläisen valmiiksi isovatsaisen, niin samalla voi taas vähän avartaa omaa Helsinki-kuvaa.

Eilen käytiin navettapizzeriassa eli Fornitaly -nimisessä pizzapaikassa Jollaksessa, missä saa italialaista pizzaa vanhasta navetasta. Oiva valinta kesäpäivälle - sisätiloissa ei ole istumapaikkoja, vaan pitsat syödään pihassa, meidän tapauksessa navetan rappusilla. Hyvää oli.


Viime viikolla otettiin lautta Lonnan saarelle. Lonnan saari, entinen miinavarasto Suomenlinnan edustalla, avattiin yleisölle viime kesänä, ja jo silloin oli puhetta, että siellähän voisi joskus käydä. Käymättä jäi silloin, mutta nyt otettiin vahinko takaisin. Ruokapaikkavaihtoehtoina on kahvila tai ravintola, joista päädyttiin ravintolan terassille. Ruoka oli melko hintavaa, mutta hintansa arvoista. Pääruoka riitti koon puolesta varsin mainiosti täyttämään vatsan, ei tarvinnut ottaa useampaa ruokalajia. Suosittelen testaamaan kauniina kesäpäivänä!

Ruokaa odotellessa

Jos ei jaksa lähteä kotikulmia kauemmaksi, niin ei hätää. Ihan uuden kodin lähistöltä löytyy mm. telttakeittiö Caravan Kitchen. Ei ehkä maailman viihtyisin, mutta ainakin hieman eksoottinen ja vähintäänkin helposti saavutettavissa. Lista on melko laaja, joten valinnanvaikeus vähän vaivasi ja lähtiessä myös ähky.

Kuvan punaisuus johtuu teltan punaisista seinistä, joten en käsitellyt sitä pois. Laurilla paikan nimikkoburgeri, mulla tuhti salaatti ja jaettavana paikan nimikkoperunat. Paikan pitäjä yritti mydä vielä vohvelit jälkiruoaksi, mutta ei todellakaan vatsa vetänyt.

Tänään ohjelmassa on tietysti löytää Ravintolapäivästä hyvää ruokaa ja viihtyisä ympäristö. Toivottavasti onnistuu!






perjantai 14. elokuuta 2015

Kotihiiri

Koska vietän aikaa kotona enemmän kuin vuosiin, on ihana kun aika paljon kavereita on käynyt täällä uudessa kodissa erinäisten tupareiden varjolla. Myös niinä päivinä, kun ei kukaan ole tulossa, löydän itseni aika usein keittiöstä. En oo vuosikausiin juurikaan leiponut, koska inhosin vanhan asunnon kaasu-uunia eikä keittiöhommat muutenkaan toimintana ollut kovin korkealla listalla, kun vapaa-ajan puuhasteluja mietti. Nyt leipominen ja muu kokkailu on ollut hyvää ajanvietettä - ei liian fyysistä, mutta tulee kuitenkin jotain tehtyä.

Eilen kävi kaveri, joka viimeksi kun nähtiin noudatti gluteenitonta ja maidotonta kasvisruokavaliota. Nyt oli tosin lisännyt syömisiinsä toisinaan sekä maitotuotteita eikä vältellyt gluteiinia kokonaan, joten homma oli mahdollista hoitaa helpostikin. En oo niin avuton ja mielikuvitukseton, ettenkö haltsaisi erityisruokavalioita, joten otan pienenä haasteena löytää kivaa syötävää silloinkin, kun ruokavalioissa on rajoitteita. Yksi syy siihen on, että kävin ammattikoulun ruokatalouden linjan lukion kanssa yhtä aikaa. Siitä on ollut jälkeenpäin vaikkei ammatillista niin paljon käytännön iloa. Ymmärrän melko hyvin jokaisen reseptin ainesosan funktion, eli tiedän millä sen voi korvata tai voiko sen jättää pois. Lisäksi sellanen perus hygienia ja välineiden käsittely on kunnossa - Laurikin oppi aika nopeesti käyttämään veitsen lapetta terän sijasta kaapiessaan pilkotut asiat pannulle, veitset kun on kokkikoulutuksessa suorastaan pyhässä asemassa.

Tarjosin eilen kesäistä salaattia, missä oli mm. mansikoita ja pähkinöitä, itsetehtyä alkoholitonta sangriaa ja sitten vieraani suosikiksi noussutta, itsetehtyä vegaanista, gluteenitonta suklaajäätelöä. Eihän mulla mitään jäätelökonetta ole, vaan tein sen mehujäämuoteissa, mutta tuli niin hyvää, että jos hellepäivät jatkuu, suosittelen viilentävästi. Kaverin mileestä se oli parasta vegaanista jäätelöä, mitä oli koskaan saanut, itsellä ei ole kovin laajaa vertailupohjaa mutta hyvää se kyllä oli. Reseptin googlettelin täältä, muutin vaan maidon soijamaidoksi ja voin margariiniksi. Ja oletan vaniljauutteen olevan vaniljasokeria, jos ei ole niin vaniljasokeri ainakin korvasi sen mainiosti. Kuvia ei ole, kuten ei yhdestäkään kesän aikana tekemästäni luomuksesta. En ole vielä löytänyt ruokakuvaamisen viehätystä.

Vaikka oon siis keksinyt korvaavaa tekemistä, mieli tekisi kuitenkin takaisin laudan päälle. Jokainen viikko lisää pallo mahassa tuntuu käänteiseltä kuntoutukselta - kunto vaan huononee ja paluu laudan päälle lykkääntyy pidemmälle talveen. No, onneks laadin Sunnuntai10ä tehdessä tälläsen kevyen skeittarin treeniohjelman, niin voin sitten ottaa sen käyttöön. Lippari katolta reiliinkin tulee vasta toisella viikolla, että ei paineita.


keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Tuutukolinaa

Näin kun on alle kuukausi laskettuun aikaan, tulee vietettyä päivät aika rauhakseltaan himassa. Jos päivällä on ohjelmaa, täytyy vastaavasti viettää ilta rauhakseltaan, sillä puolen kilon viikkovauhdilla massaa keräävä etureppu on aika voimiavievä.

Selailen netistä lähinnä samoja juttuja, mitä aiemminkin (poislukien jotain varustevertailua täytyy suorittaa). Seurauksena illoista parkeilla ja päivisistä skedeleffojen katteluista tulevan jälkikasvun normaaliin äänimaailmaan kuuluu vahvasti skeittauksen äänet. Kuulemma nyt voisi jo valita jonkun tuutulaulun, jolla rauhottaa lasta myös syntymän jälkeen, mutta en pidä ollenkaan huonona vaihtoehtona sitä, että se selvästi relaa kuullessaan skeittauksen ääniä. Päiväunet parkin reunalla tulee tuskin oleen ongelma (pliis, pitkä, kuiva ja lämmin syksy!) tai sitten vaan skeittileffa pyörimään, kun on aika rauhoittua.

lr-57
Toukokuussa skidi sai vielä nauttia äänien lisäksi myös liikkeestä, kuva Olarista ottajana Late.

keljo2
Keljonkankaalla ei ekalla yrityksellä päässyt kuin katseleen märkää allasta ja siitä ei ole skidille vielä iloa, se kun ei näe paitsi jotain valonkajastusta.

vuokki
No niin ja siitä tuttua äänimaailmaa kotiparkilla.

Yksi saamistani kuuntelun arvoisista vinkeistä vauva-ajan suhteen on, että vauvan kanssa on vielä helppo reissata kun sitä ei tarvi juuri viihdyttää (ja että yksi lapsi nyt kuulemma menee missä vaan mukana). Tällä hetkellä matkakuume on aika kova, siis sellanen matkailu, missä pääsis sitten hyville mestoille tekeen hauskoja juttuja - maisemien katselu ei nyt tähän väliin riitä kun on kaksi perättäistä kesää ollut pois laudalta. Jos kaikki menee hyvin ja tulokas on suurinpiirtein tolkun tyyppi, niin syksyllä olisi ajan puolesta mahdollista lähteä johonkin. Melkein houkuttais alkaa jo suunnitteleen...

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Myyntistrategiassa hiomista

Paljon tulee edelleen vietettyä aikaa Laurin seurana skeittiparkeilla, vaikka oma lauta on ollut nyt muutaman kuukauden käyttämättä. Mukana on yleensä kamerareppu ja pinkka Sunnuntai10-skeittizinejä, jotka on löytänyt uusia omistajia vähän vaihtelevalla tahdilla. Suurin ongelma on, että pääosin ollaan oltu liikkeellä jotenkin sellaisiin aikoihin, että ei oo ollut tuttuja, puolituttuja tai muuten vaan helposti lähestyttävän näköisiä henkilöitä mestoilla. Käytiin pitkän viikonlopun reissulla, mihin sisältyi skeittausta Hämeenlinnassa, Tampereella että Jyväskylässä, enkä koko reissulla myynyt yhtään lehteä. No, ens viikonloppuna on sekä Tyttörullalautailijoiden Game of T.R.L. että HookUpin korvannut HelRide -skaba, joten skeittaajia luulis olevan liikkeellä. Tulkaahan kiskaseen hihasta, jos zine kiinnostaa, hintaa kolme euroa ja lukemista riittää varmasti sen rahan eestä.

minidiy
Pikastoppi Hämeenlinnassa, puolet parkista vesilätäköiden peitossa, ei ihme ettei ollut juuri muita mestoilla.

isovilunen
Tampereen skeitit jäi yksiksi aamusessareiksi sateiden ja aikataulun takia

keljonkangas
Keljonkankaan uutta puulia ihmeteltiin myös keskenämme

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Takaisin altaassa

Lomakausi parhaimmillaan! Mäkin oon kesälomalla vielä muutaman päivän. Loma on kulunut uusissa kotimaisemissa. Vähän matkakuumetta havaittavissa, mutta toisaalta ei huvita hirveästi lähteä mihinkään, kun oma jaksamistaso on aika säälittävä. Eilisen kohokohta oli - pelottavaa kyllä - vesijuoksu pitkästä aikaa. Sadesää ei oikein houkutellut ulkoilemaan ja muutenkin vähän painaa, että leikatun polven kunnossapitoon pitäisi panostaa, ettei sitte jää siitä kiinni paluu laudalle syksyllä. Sitten muistin viime kesän antisuosikin. En jaksanut lähtee maauimalaan asti, kun uimahalliin on kävelymatka, joten käväsin sitten siellä testaamassa, olisko se nyt hyvä laji tähän väliin. Olihan se, ihanaa kun tunsi ittensä kevyeksi! Pitää mennä toistekin ja jos Suomen kesä näyttää jotain tulemisen merkkejä, niin vois kyllä hinautua maauimalaan asti, ettei turhaan kuluta kesää sisätiloissa…

Leikatusta polvesta puheen ollen, se on koko kevään ollut tosi hyvä, mutta Englannissa ollessa kesäkuussa se kuitenkin jostain syystä tulehtui tosi ärhäkästi. Ihan tavallinenkin kävely oli tuskallista, puhumattakaan pidemmistä matkoista ja jyrkemmistä alamäistä. Meillä oli kahden viikon aikana vapaa-aikaa melko vähän, mutta lintsasin ohjelmasta yhden iltapäivän ja otin junan Pohjois-Walesiin. Siellä olin aikonut talsia jonkun lyhyehkön vaellusreitin, mutta tulehtunut polvi ei antanut myöden. Otin siis päämääräksi Llandudno-nimisen rantakaupungin, jonka läheiselle kukkulalle pääsi myös turistiratikalla. Kukkulan laella sitten kävelin pienen lenkin. Nättiä oli, vaikkakin maisemat maistuu kyllä paremmalta, kun on omin jaloin niiden näkemiseen tehnyt töitä...

lr-3310

lr-3307

lr-3314

lr-3321

lr-3324

lr-3322

lr-3331


torstai 2. heinäkuuta 2015

Melkein eräretkellä

Tuntuu, että puolet tuntemistani ihmisistä nykyisin vaan eräilee ympäri Suomen metsiä. Ei siinä, hieno laji. Itelläkin oli aikomus liikkua paljon luonnossa tänä kesänä, mutta eipä oo vielä tullut niin tehtyä, lukuunottamatta pieniä samoiluja uusilla kotikulmilla eli Uutelassa ja Kallahdessa.

Ollaan asuttu Vuosaaressa nyt pari viikkoa ja ensimmäinen uusi kalustehankinta oli vierassänky, nyt kun sellanen mahtuu. Tarpeeseen tuli, sillä alle viikko muutosta vierashuone oli jo asutettu, kun Katja saapui Norjasta kyläilemään.

Yhtenä kauniina kesäiltana päätettiin käydä aloittamassa grillikausi. Kun asuttiin vielä Herttoniemessä, ei varmaan kertaakaan käyetty taloyhtiön grillikatosta niin, ettei Katja olis ollut messissä. Se aina jaksoi muistuttaa, että sellanenkin on pihassa.

Pienenä puutteena ei muistettu, että täällä tosiaan asuu sellaset 40 000 ihmistä ja metrollakin Vuokkiin pääsee kätevästi, että jokainen grillipaikka ei vältämättä oo tyhjänä meitä odottamassa kesäkuisena lauantai-iltana… No, onneks löydettiin käytetty kertisgrilli ja grillattiin sitten rannalla, hyvin sujui niinkin.

lr-59

lr-27

Tässä vielä bonuksena toivekuva mahaprofiilista, kun sattui sopivasti valo. Ei ihan vielä vastaa kooltaan täyttä selkäreppua, mutta painoltaan kyllä…ja selkäreppu ei potki ja sen voi ottaa välillä pois.

lr-56
Kuva Lauri

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Vihreissä maisemissa

Olin kesäkuun alussa kaksi viikkoa Englannissa, asemapaikkana Chester Walesin rajalla. Hain viime syksynä stipendiä kieliopintoihin journalisteille, ja talvella sellanen sitten myönnettiin. Vaikka etukäteen vähän jännitti, onko ajoitus jo liian myöhäinen (raskausviikot 28-29), niin ei ollut. Just hyvä aika lähteä, kun oli sopiva aika lopettaa skeittaus siihen niin oli sitten muuta tekemistä (esim. muuttohan ei olis riittänyt…). Ei siellä montaa kertaa olisi laudalle päässytkään, Englanti kun ei oo mikään skeittauksen mekka ja Chesterissä ainakaan ei montaa spottia ollut, mitä olis huvittanut skeitata. Lisäksi liikenteessä autot ei jalankulkijaa väistä ja siihen kun lisää vielä sen vasemmanpuolisuuden, minkä takia kuitenkin on hitusen vaikea hahmottaa, mistä kaikkialta niitä autoja saattoi ristyksessä tullakaan, niin ihan hyvä että tilannenopeus oli aina kävelyvauhtinen.

lr-3301

Muutama kiinnostava kohde laudan kanssa olis ollut, kuten joku diy-mesta Liverpoolissa, mutta ne jääköön sitten ensi kertaan, jos nyt yleensä Englannissa tulee vastaisuudessakaan juuri vierailtua. Ei mitään vastaan, mutta ei niin paljoa puolestakaan, etteikö aina tarvitsisi jonkun todellisen syyn sinne menemiseen. Britit on kyllä mukavaa porukkaa, niitä aikoinaan opetettiin viikkokaudet Ylläksellä laskettelemaan ja lumilautailemaan ja arvostan kyllä sitä, kuinka osasivat ottaa opettelun huumorilla, kun se ei aina niin helppoa ollut… Ihan nyt vinkkinä, kun suomalaisen oppilaan kanssa alotetaan toki sukset jalassa, niin älä ikinä erehdy antamaan britille heti kahta suksea. Vaikka kuinka varoitat, niin selälläänhän ne on heti, kun sukset luistaa alta…

lr-3300

Meidän kahden viikon ohjelmaan kuului mm. mediavierailuja paikallislehteen ja -radioon, BBC:lle, mediamuseoon ja sen sellaista. Viikonloppuna ajeltiin Pohjois-Walesiin ihan vaan maisemia katselemaan. Kuvat sieltä.

lr-3273

Sellasen vauvajutun kerron vielä tähän, että reissu kävi kielikurssista myös sikiölle. Siitä huomaa nyt ihan selvästi, että se kuulee. Kotona ja töissä se rytminsä mukaan liikuskelee ja potkiskelee toisinaan, yleensä iltaisin vähän enemmän. Myös rullalautailun äänet kelpaa. Vieraista äänistä se hiljenee ihmettelemään, mistä on kyse. Englannissa se ei ensimmäiseen kolmeen päivään hievahtanutkaan, jos joku puhui englantia. Ihan kamala vieras puheen rytmi, parempi olla hievahtamatta ja työntää pää istukkaan... Liikuskelu alkoi vasta, kun olin yksin tai puhuin suomea. Lopulta se sitten myöntyi, että tämänkin kielen rytmin kanssa voi olla ihan tavallisesti, ja toiminta normalisoitui. Suomeen palatessa ei ollut vastaavaa shokkia. Aika konkreettista kyllä, kuinka hyvin se kuulee.

lr-3286

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Syvään päätyyn

Viime syksynä tehtiin pienellä, vähän randomisti valikoituneella porukalla ensimmäinen oma skeittizine Sunnuntai10. Kun eka numero oli saatu myytyä, alkoi tietysti toisen suunnittelu. Suunnitelmia oli paljon, mutta kukaan ei oikein saanut tartuttua toimeen asian suhteen. Lopulta sovittiin päivämäärä, jolloin lehteä joka tapauksessa koottaisiin, niistä materiaaleista mitä sillä hetkellä olisi valmiina. Itselle selvät aikataulut on aina parempia kuin epämääräinen "vois joskus tehdä" -mietintä, ja näytti toimivan muillekin.

Sain kirjoitettua yhden pitkän jutun valmiiksi pari viikkoa sitten ja sen jälkeen tein sivupohjan odottamaan täyttöä. Muuttoon valmistautuessa tuli käytyä läpi kirjahyllyä, ja sieltä nostettua poisto-osastolle kaikenmaailman materiaalia, mikä sitten inspiroi jo askarteluun. Niinpä vietin illan jos toisenkin yksinäni leikkaamalla ja liimaamalla juttuja valmiiksi. Siihen hommaan saa hukattua rajattomasti aikaa.

Eilen rykästiin sitten porukalla lehti kasaan. Yllättäen meillä oli matskua kasapäin! Paljon kuvia ja kaikkee sekalaista laatukamaa jäi loppujen lopuksi pois valmiista tuotoksesta. Käsittämätöntä, että kyhättiin sivut täyteen yhden illan aikana. Oli aika tekemisen meininki ja siinä on puolensa. Tulee tehtyä päätöksiä nopeammin, kun pakko liimata sillä hetkellä kun liimapuikon saa hetkeksi ryöstettyä omiin käsiin.

lr-3225
Ah sitä silpun määrää, mitä tehdessä syntyy...

lr-3237
Sanku joutui laittamaan lempikuvansa sivujen sijaan paperikoriin, harmittaahan se

lr-3233
Niin sanoinko että sitä silppua riitti

Nyt lehti on viimeistelyvaiheessa, eli viimeisiä koristeluja lisäillään vielä muutaman päivän ajan ja loppuviikosta sitten kopiointiin. Ite en ehdi jakeluun puuttua, kun oon pari viikkoa reissussa, mutta uskoisin että noi muut hoitaa sitä myyntiin ainakin muutamaan helsinkiläiseen skeittikauppaan. Voi myös tilata osoitteesta sunnuntai10@gmail.com. Myyntihinta vahvistuu, kun kopioinnin hinta selviää, mutta neljä tai viis euroa lienee totuus.

lr-3227
Sisältö on aika erilainen kuin ekassa numerossa, mutta jotain perinteitäkin pidettiin yllä - antimainoksen kohteena tällä kertaa My Favorite Things.

lr-3229
Janinan Intia-juttua en ole vieläkään ite lukenut, kun se salaperäisesti tulosti sen vasta tullessaan ja sitten värkkäsi sitä kasaan koko illan. Ompa luettavaa itelläkin, kun lehti saadaan painosta!

lr-3228
Asu vapaa eikä pakollinen. Sonja päätti tehdä lehteä prinsessana ja tää kuva on musta absurdiudessaan jotain käsittämättömän hienoo.

lr-3241
Viimeistelyä vaille valmis lapsonen ja ylpeät vanhemmat: Sunnuntai10 issue2 "Syvään päätyyn".