torstai 20. elokuuta 2015

Kaipuu töihin

Oon nyt ollut äitiyslomalla kuukauden, sitä ennen lomalla muutaman viikon. Ajattelen yllättävän paljon töitä. Vähän jopa ikävä tekeen jotain järkevää sen sijaan, että aamupäivän ohjelma on lukea kirjaa ja käydä kahvilla… Ajattelen myös yllättävän paljon, mitä töitä voisin tehdä sinä aikana, kun en ole töissä.

Vaikka tykkään duunistani, musta oli sinne mennessä suorastaan harmi vaihtaa monta kiinnostavaa duunipaikkaani vain yhteen (hiihdonopetukset, sijaisopetukset kouluissa, freelance-toimittajatyöt). Toki se oli taloudellisesti kannattavaa, vähensi säätämistä ja vaikkapa nyt mahdollistaa juuri sellaiset vanhempainvapaajärjestelyt, kuin meille sopii. Ja joustoja on silti saanut, kun on ollut pokkaa kysyä, kuten vaatimattomasti puolen vuoden poissaolo, jolloin olin työharjoittelussa Amerikassa. Kuitenkin, jos mulla olisi vähemmän töitä, haluaisin tehdä enemmän muita töitä. Yhdessä työpaikassa kun harvoin pystyy hyödyntämään ihan kaikkea aiemmin opittua, nykyisessä työssä suurimpana osa-alueena aiemmasta työkokemuksesta osaamista opettajana ei pysty ylläpitämään.

Nyt siihen on kuitenkin mahdollisuus, sillä äitiys- ja vanhempainvapaalla saa tehdä sunnuntait töitä ilman, että se vaikuttaa vanhempainpäivärahaan ja tuo ylimääräistä paperityötä. Niinpä hyvin todennäköisesti aion tehdä opetushommia Talmassa tänäkin talvena (aikaisempaa juttua duunista hiihto-opena mm. täällä). Itseasiassa ootan sitä jo kovasti. Toki tuo työnteon rajoittuminen sunnuntaihin tuo sen, ettei pääse vetämään kokonaisia Werneri-kursseja, mutta onneksi mun yksityistuntilaisillakin on ollut tapana haluta lisätunteja multa. Useampi kerta opetusta samoille henkilöille on nimittäin siitä kivaa, että pääsee näkemään kehitystä pidemmälle.

IMG_2053m

IMG_2055m
Opetushommissa viime talvena - kuvat Lauri.

Toivottavasti tulee siis ajoissa hyvä talvi! Ja lunta niin, että kaupungissakin näyttää talvelta, niin ihmiset muistaa laskettelukeskustenkin olemassaolon ja asiakkaita hiihtokouluun riittää.

tiistai 18. elokuuta 2015

Odotellen

Yleensä mulla on aina tekemistä, mutta nyt päivät menee kulumisen sijaan kuluttamiseen. Ei siis kuluttamiseen missään taloudellisessa mielessä (no välillä sitäkin), vaan siihen, että pitää ihan miettiä, miten saa päivän kulutettua. Mutta kun ei viitsi alkaa rupeemaan oikein mihinkään. Kirjotushommia seuraavaan Sunnuntai10:iin, plääh, edellisetkin lehdet sitä paitsi myymättä. Juttuja johonkin oikeisiin lehtiin…no ei nyt vaan jaksa alkaa säätään, ettei jää sitten kesken. Kuvien käsittelyä… no ei oo uusia kuvia, pitäis eka lähteä ottamaan niitä. Odotusta, tosiaan. Olis hyvää aikaa nähdä ihmisiä, mutta ei jaksa sopia mitään kenenkään kanssa etukäteen, kun toivoo kuitenkin, että huomenna ei enää sopisikaan sovitut menot vaan olisi jo pallo pois mahasta ja uudet kuviot.

Jotain sentään tulee hoidettua pois kiireisempien aikojen alta. Ollaan tehty viimesiä uuden kodin sisustusjuttuja ihan ennennäkemättömään tahtiin. Vertailuna, edellinen tahti oli myös monelle ennennäkemätön, vanhaan asuntoon esimerkiksi arvottiin mattoa kolme vuotta ja verhojen ostoa neljä vuotta. Nyt saatiin jo näin alle kahden kuukauden jälkeen verhot valittua, tilattua ja laitettua paikalleen. Tosin vaan parvekkeille (kyllä, niitä on kaksi), mutta ei vielä tiedetä halutaankokaan muualle. Joku raja tässä sisustusintoilussa… Lisäksi on uudet lamput katossa, ja mulle viis vuotta ostamisen alla ollut yölamppukin tuli postissa perjantaina, edelliseen asuntoon ei vaan koskaan sitäkään saanut hankittua.


Skidillekin on ehkä kaikki tarpeellinen valmiina. Ainakin kotiin on kulkeutunut kaikenlaista, aika vähän kylläkään mitään ostettua. Mun oma vanha kylpyamme Tampereelta, Laurin puolelta suvussa kulkeva rottinkikori sängyksi, kutomiseen hurahtaneelta tulevalta mummolta nuttua ja tumppua ja sukkaa, kavereilta kassillinen kestovaippoja. Kaupasta haetaan sitten niitä asioita, mitä näytetään tarvitsevan, niitä kun on vaikea hahmottaa etukäteen.


Muuten kulutan aikaa päivisin lukemalla kirjoja. Nyt on meneillään Donna Tarttin The Goldfinch eli Tikli. Sitä ennen lukasin Finlandia-ehdokkaana olleen Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen. Siitä tuli mieleen joskus aiemmin lukemani pari Riikka Pulkkisen kirjaa. Kirja oli nopealukuinen ja lukiessa tosi hyvä ja mukaansatempaava, mutta samalla hetkellä kun takakansi painautui viimeisten sivujen päälle, kirjasta ei tuntunut jääneen mitään käteen tai mieleen. Henkilöihin ei millään tavalla kiintynyt, jos tiedätte mitä tarkoitan, ja jälkeenpäin ei kauheen hyvin edes muista kirjan sisältöä. Goldfinch on hyvää vastapainoa, se on ainakin englanniksi luettuna mulle melko hidasta luettavaa tekstin kuvailevuuden takia (näemmä parantamista tossa adjektiivien sanavarastossa) ja siinä edetään koko ajan yhden henkilön kautta.

Eilen kalenterissa oli sinne aiemmin kirjattu duunilehden aineistopäivä. Meneillään olisi siis lempiviikkoni töissä, jos olisin töissä - tekstien editointi, sivujen täyttö, tiuha kommunikointi taittajan kanssa, ehkä viime hetken kuvauksia… Jännä nähdä lopputulos, minkä sisältöisenä seuraava lehti sieltä ulos putkahtaa. Tai sitä enemmän ehkä seuraavat lehdet, tässä on sisältörunko vielä pitkälti mun loppukevään käsialaa, joten tiedän aika lailla mitä tulossa.

Aikamoinen ajatuskokoelma tällä kertaa. Ehkä seuraavalla kerralla on jo jotain oikeitakin kuulumisia!








sunnuntai 16. elokuuta 2015

Vatsan täyttöä päivien täyttämiseen

Lisää ruokajuttuja!

Suunnitelmat päiville on aika vähäisiä, mutta niin sitä vaan saa päivän kerrallaan kulutettua. Viikonloput tietenkin helpommin, kun Late on seurana. Yritetään muistella paikkoja, mistä ollaan joskus ohimennen mietitty, että vois käydä, lähinnä kavereilta kuultuja tai NYTin ravintola-arvosteluista luettuja ruokapaikkoja. Koska syödä nyt kuitenkin pitää, myös tälläisen valmiiksi isovatsaisen, niin samalla voi taas vähän avartaa omaa Helsinki-kuvaa.

Eilen käytiin navettapizzeriassa eli Fornitaly -nimisessä pizzapaikassa Jollaksessa, missä saa italialaista pizzaa vanhasta navetasta. Oiva valinta kesäpäivälle - sisätiloissa ei ole istumapaikkoja, vaan pitsat syödään pihassa, meidän tapauksessa navetan rappusilla. Hyvää oli.


Viime viikolla otettiin lautta Lonnan saarelle. Lonnan saari, entinen miinavarasto Suomenlinnan edustalla, avattiin yleisölle viime kesänä, ja jo silloin oli puhetta, että siellähän voisi joskus käydä. Käymättä jäi silloin, mutta nyt otettiin vahinko takaisin. Ruokapaikkavaihtoehtoina on kahvila tai ravintola, joista päädyttiin ravintolan terassille. Ruoka oli melko hintavaa, mutta hintansa arvoista. Pääruoka riitti koon puolesta varsin mainiosti täyttämään vatsan, ei tarvinnut ottaa useampaa ruokalajia. Suosittelen testaamaan kauniina kesäpäivänä!

Ruokaa odotellessa

Jos ei jaksa lähteä kotikulmia kauemmaksi, niin ei hätää. Ihan uuden kodin lähistöltä löytyy mm. telttakeittiö Caravan Kitchen. Ei ehkä maailman viihtyisin, mutta ainakin hieman eksoottinen ja vähintäänkin helposti saavutettavissa. Lista on melko laaja, joten valinnanvaikeus vähän vaivasi ja lähtiessä myös ähky.

Kuvan punaisuus johtuu teltan punaisista seinistä, joten en käsitellyt sitä pois. Laurilla paikan nimikkoburgeri, mulla tuhti salaatti ja jaettavana paikan nimikkoperunat. Paikan pitäjä yritti mydä vielä vohvelit jälkiruoaksi, mutta ei todellakaan vatsa vetänyt.

Tänään ohjelmassa on tietysti löytää Ravintolapäivästä hyvää ruokaa ja viihtyisä ympäristö. Toivottavasti onnistuu!






perjantai 14. elokuuta 2015

Kotihiiri

Koska vietän aikaa kotona enemmän kuin vuosiin, on ihana kun aika paljon kavereita on käynyt täällä uudessa kodissa erinäisten tupareiden varjolla. Myös niinä päivinä, kun ei kukaan ole tulossa, löydän itseni aika usein keittiöstä. En oo vuosikausiin juurikaan leiponut, koska inhosin vanhan asunnon kaasu-uunia eikä keittiöhommat muutenkaan toimintana ollut kovin korkealla listalla, kun vapaa-ajan puuhasteluja mietti. Nyt leipominen ja muu kokkailu on ollut hyvää ajanvietettä - ei liian fyysistä, mutta tulee kuitenkin jotain tehtyä.

Eilen kävi kaveri, joka viimeksi kun nähtiin noudatti gluteenitonta ja maidotonta kasvisruokavaliota. Nyt oli tosin lisännyt syömisiinsä toisinaan sekä maitotuotteita eikä vältellyt gluteiinia kokonaan, joten homma oli mahdollista hoitaa helpostikin. En oo niin avuton ja mielikuvitukseton, ettenkö haltsaisi erityisruokavalioita, joten otan pienenä haasteena löytää kivaa syötävää silloinkin, kun ruokavalioissa on rajoitteita. Yksi syy siihen on, että kävin ammattikoulun ruokatalouden linjan lukion kanssa yhtä aikaa. Siitä on ollut jälkeenpäin vaikkei ammatillista niin paljon käytännön iloa. Ymmärrän melko hyvin jokaisen reseptin ainesosan funktion, eli tiedän millä sen voi korvata tai voiko sen jättää pois. Lisäksi sellanen perus hygienia ja välineiden käsittely on kunnossa - Laurikin oppi aika nopeesti käyttämään veitsen lapetta terän sijasta kaapiessaan pilkotut asiat pannulle, veitset kun on kokkikoulutuksessa suorastaan pyhässä asemassa.

Tarjosin eilen kesäistä salaattia, missä oli mm. mansikoita ja pähkinöitä, itsetehtyä alkoholitonta sangriaa ja sitten vieraani suosikiksi noussutta, itsetehtyä vegaanista, gluteenitonta suklaajäätelöä. Eihän mulla mitään jäätelökonetta ole, vaan tein sen mehujäämuoteissa, mutta tuli niin hyvää, että jos hellepäivät jatkuu, suosittelen viilentävästi. Kaverin mileestä se oli parasta vegaanista jäätelöä, mitä oli koskaan saanut, itsellä ei ole kovin laajaa vertailupohjaa mutta hyvää se kyllä oli. Reseptin googlettelin täältä, muutin vaan maidon soijamaidoksi ja voin margariiniksi. Ja oletan vaniljauutteen olevan vaniljasokeria, jos ei ole niin vaniljasokeri ainakin korvasi sen mainiosti. Kuvia ei ole, kuten ei yhdestäkään kesän aikana tekemästäni luomuksesta. En ole vielä löytänyt ruokakuvaamisen viehätystä.

Vaikka oon siis keksinyt korvaavaa tekemistä, mieli tekisi kuitenkin takaisin laudan päälle. Jokainen viikko lisää pallo mahassa tuntuu käänteiseltä kuntoutukselta - kunto vaan huononee ja paluu laudan päälle lykkääntyy pidemmälle talveen. No, onneks laadin Sunnuntai10ä tehdessä tälläsen kevyen skeittarin treeniohjelman, niin voin sitten ottaa sen käyttöön. Lippari katolta reiliinkin tulee vasta toisella viikolla, että ei paineita.