keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Äksöniä loppuvuodeksi

Kävin viikonloppuna avaamassa laskukauden. Olihan se +8 ja satoi vettä, mutta alkukankeuden jälkeen kivaa silti. Yleensä oon alottanut laskukauden jossain, missä voi ihan tehdä käännöksiä rinteessä, mutta nyt Talman tykkijäässä olevassa lastenrinteessä ei paljon kurvailtu, vaan laskettiin pääosin rautaa/muovia pitkin. Onneks Lapin laskureissuakin on jo kalenterissa odottamassa, niin ei tarvi talvea viettää kokonaan etelän lumentulon varassa.



Joulunaikaan on tarkoitus tehdä pitkään "pitäis joskus mennä" -listalla olleita juttuja, kuten mennä vihdoin käymään Sirius Sportissa kokeilemassa surffisimulaattoria. Oltais myös kokeiltu samassa mestassa tuulitunnelilentämistä, mutta nettisivujen mukaan se tuulitunneli on huollossa loppuvuoden. Toinen, mitä oon joskus ajatellu kokeilla, on Kivikon hiihtohallissa hiihtäminen. Hiihtohommia ei oo täällä pääkaupunkiseudulla luonnon lumella päässyt muutamaan vuoteen harrastamaan, niin voisi sitäkin lajia taas muistella ja siinäkin itsensä kipeyttää.

Kipeyttämisestä puheen ollen, ostin itselleni lahjaksi käynnin personal trainerillä. Mua oli vähän jäänyt arveluttaan, missä kunnossa mä ja kovia kärsineet vatsalihakset nyt oikeasti olikaan, ettei vaan tee jotain ikävää vahinkoa. Nyt selvisi testien kautta, että kaikki on kunnossa; vatsalihakset ovat takaisin yhdessä, lihastasapaino on hyvä ja yllättäen lihaskuntokin oli jo hyvä tollasilla perusmittareilla mitattuna, vaikkei siltä vielä tunnukaan. Sain myös treeniohjelman. Se on niin lyhyt, että sen ehtii tehdä missä välissä vaan, mutta samalla niin veemäisiä, anteeksi siis tehokkaita liikkeitä, että koko kroppa saa kyytiä.

Röhkis täyttää tällä viikolla 4 kk ja on ihana, hekotteleva ja jutusteleva pikkuotus. Sillä tota tarinaa riittää aamusta asti ja ei haittaa, vaikkei itse koko aikaa jaksaisi sen kanssa jutustella, se puhelee tasapuolisesti myös leluilleen, harsolle ja käsilleen. Ja sitten nauraa hekottelee omille jutuilleen. Toivottavasti sama meno säilyy, mieluiten loppuelämän. Silloin on aina hyvää seuraa, kun ittensä kanssa viihtyy.


torstai 3. joulukuuta 2015

Reissutytöt

Voihan marraskuu, kuinka pimeä voit olla? Päivät ja viikot kuluvat ja ulkona vaan pimenee, vaikka ei uskoisi sen olevan enää mahdollista. Koska en jälkeenpäin aio muistella vanhempainvapaa-aikaa sillä, että synkistelin vaan kotona vaippavuoren kaatuessa päälle, lähdin spontaanille reissulle Mikkeliin. Tavoitteena nähdä kaveria ja päästä hevosen selkään vuoden tauon jälkeen. Pakkasin kamat autoon ja kerroin Röhkikselle, että Mikkeliin pääsee laittamalla silmät kiinni autohallissa ja kun ne avaa, ollaan perillä. Niin se myös teki, varmaan silkasta tottelevaisuudesta hehe. Vaikka en autolla ajamista rakasta, niin oli mukava ajella valosan aikaan melko tyhjiä teitä, varsinkin sitten kun maassa alkoi näkyä ohut kerros valkoista kultaa.


Kuva Suski

Reissun tavoitteet toteutui, komea Vares-herra kuskasi mua Mikkelin metsäteillä ja kaveri sai kunnon perslihastreenin työntäessä Röhkistä perässä. Ehkä tyhmän kuuloista, mutta oon ylpeä itsestäni, että käytiin Mikkelissä. Joo, se ei oo maailman toisella laidalla, mutta en oo tainnut koskaan käydä siellä, ajanut vaan ohi. Sai ajan kanssa vaihdettua kuulumisia kaverin kanssa ja nähtyä eri maisemia. Oikasti ei tietenkään ollut ihan kokoajan luksusta, samaa puklailtujen vaatteiden vaihtoahan päiviin sisältyy, missä vaan onkin, mutta ei sitä jälkeenpäin muista. Paremmin muistaa, kuinka muut vielä nukkuivat aamulla, ja mä keitin kaverin mökkimäisessä pikkukodissa teetä ja katselin ikkunasta pässejä aitauksessa ja valkoista lumikerrosta.


Vares-herra ihmetteli Röhkistä lähietäisyydeltä, ja Röhkis vaan ihmetteli takaisin. Kuva Suski.

Kotiinpäästyä oli sekä ihana olo, että oli käynyt jossain, että mukavuus siitä, että ollaan taas kaikessa helppoudessaan kotona.