keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Lomaltapaluuloman tarpeessa

Taidettiin lomailla liian aikasin, sillä lomalta palattua seuraavana aamuna hieman alle puolivuotias Röhkis lähti liikkeelle. Neiti ei näemmä ole löhölomailun ystävä, vaan loma meni ankaraan treenaamiseen, jonka hedelmiä poimittiin heti kotimatolle päästyä. Kohta ollaan uudestaan loman tarpeessa, kun pikkutuho ei enää suloisena köllöttele siinä, mihin sen jätti, vaan hinaa itseään päättäväisesti kohti haluamaansa määränpäätä.

Toisaalta ei lomailtu yhtään liian aikasin, sillä meillä ei ollut Röhkikselle muuta nukkumapaikkaa varattuna kuin vaunukoppa, ja siinä alkaa tulla laidat vastaan. Tai tuli jo, joten pientä raajojen ylivuotoa oli havaittavissa, mutta siihen koppaan otus vielä tungettiin päivä- ja yöunille. Vauvathan on taipuisia.


Pyhätunturin hotellihuoneessa


Levin mökillä

Oltiin siis viikko Rukalla, yhden yön stoppi Pyhätunturilla ja viikko Levillä. Mäkeen ehdittiin Laurin kanssa molemmat 14 kertaa, mikä enemmän kuin tuplasi tämän vuoden laskupäiväsaldon. Rukalla oli tarjolla sellaista luksusta, että oltiin mäessä jopa yhtäaikaa, kun mukana olleet isovanhemmat hoiteli Röhkistä. Levillä puolestaan mukana oli muuta laskuseuraa Katja, Suvi ja Antti. Toki joka paikassa sai laskuseuraa myös vuosien mittaan tutuiksi tulleista tyypeistä, joten yksin ei tarvinnut laskea missään.

Yöunien suhteen loma ei mennyt ihan nappiin. Lomalle lähdettiin niin, että Röhkis heräsi kaksi kertaa yössä, loppureissusta päästiin kerran tunnissa heräämiseen. Ihmeen hyvin sitä jaksoi, vaikka toki katkonaiset unet vei veronsa. Meidän Levillä oloaikaan sattui yksi kirkas yö revontulineen, mutta kävin iltaysiltä vilkaisemassa niitä mökin pihassa ja painelin nukkumaan. Suvi ja Antti puolestaan lähtivät kuvausreissulle, ja Suvin kuvasaldoa voi ihailla vaikka täältä. Ihan kivan näköistä, ite näin jonkun hailakan raidan taivaalla ja ainoat kuvat järkkärikameran muistikortilla on Röhkiksestä.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Lähiömutsin elämää

Halusin tuossa kovasti ostaa ilmestyneen Haijump-zinen, mutta teon pystyi toteuttamaan vain keskustan kaupoissa. En oo tämän vuoden puolella käynyt keskustassa, sillä Vuosaaressa tai siitä pohjoiseen on kaikki, mitä lähiömutsi eloonsa tarvitsee. Onneksi Late päätti yksi päivä töiden jälkeen käväistä keskustan kautta, joten sain delegoitua homman sille. Voi olla aika kova elämänmuutos palata maaliskuussa duuniin. Noin niinku joka päivä ihmisten ilmoilla, huh. Toivottavasti esimies ymmärtää, että collegehousut on oiva asuvalinta miltei joka tilanteeseen.


Luettavaa molemmilla. Röhkis lukee kyllä kauheen mielellään kaikkea, mutta noi sen omat kirjat kestää parhaiten sitä janoista tiedon imemistä.

Lähiömutsin elämä on kyllä maistunut oikein hyvältä. Huollettava yksilö on nyt reilu viisi kuukautta vanha ja jo ihan omanlaisensa persoona. Välillä se puuhailee pitkätkin pätkät itekseen jotain tarkkuutta vaativaa työskentelyä, kuten lelun pesulappuun tarkempaa tutustumista. Välillä se tarvitsee jatkuvaa viihdytystä, kuten tutkimusmatkoja sylissä ympäri kämppää.

Nyt kotirauha on kuitenkin rikkoutumassa, sillä halu liikkeellelähtöön on suuri. Just oli skeittauksen suhteen puhetta siitä, että hyvä motivaattori on, kun tarpeeksi harmittaa ettei osaa tai uskalla. Räsälän puuliin droppaus tai kauempana olevan lelun saaminen kätöseen, sama asia loppupeleissä. Ensin tarvitaan se tahtotila. Röhkiksellä noi harjotusmäärät on sen verran kovia, ettei ihme että tulosta tulee. Kyllä sitä itekin oppis uusia temppuja, kun koko hereilläoloaikansa treenais intensiivisesti, mitä nyt välillä kävis valmiissa pöydässä syömässä.


Se ommoro, ota avain eteisestä mukaan jos meet ulos asti

Vaikka täällä lähiössä pysytäänkin, ei me silti mitenkään kotona olla möllötetä koko aikaa. Alotettiin Röhkiksen eka harrastuskin eli vauvauinti. Mutta sitäkin pystyy harrastaan tässä kävelymatkan päässä kotoa. Röhkis ihan tykkää pulikoida, vaikka enemmän se sielläkin toimii Virallisena valvojana ja tarkkailee kaikkien muiden toimintaa. Näkemistähän siellä riittää kun on muita lapsia ja joku kävelee ohi ja vesi valuu reunoista ja oh, muovipalmukin tuossa. Me päästiin heti toisella uintikerralla sukeltamaan ja se menee edelleen hyvin. Vauvoilla on siis syntyessään sukellusrefleksi, eli kun pää painuu pinnan alle, vauva sulkee hengitystiet. Sukellusrefleksi häviää ajan myötä, mutta vauva oppii sen heiketessä saman toiminnon myös tahdonalaisena. Sitä tuolla on tarkoitus ylläpitää, ja muuten sitten vaan porukalla lillutella vedessä ja vähän leikkiä piirileikkejä. Sen verran rankkaa puuhaa se on pikkuselle, että uinnin jälkeen uni maittaa. Niinpä suunniteltiin, että ajotetaan meidän lomallelähtökin niin, että mennään aamulla vielä uimaan, niin sen jälkeen ollaankin jo Keski-Suomessa ennen kuin silmät raottuu seuraavan kerran.